Visual Festival Botanialla

Arki on kirjaimellisesti ollut harmaata, ehkä mustaakin sen jälkeen, kun syksyn värit katosivat ja vesisateet tulivat tilalle. Joensuussa on ollut muutamia viikkoja pakkasta ja pikkaisen lunta, mutta vain niin vähän, että maata on vielä näkyvissä. Töihin lähtiessä on pilkkosen pimeää ja töistä palatessa päivänvalo on jo kaikkoamassa, niinpä lenkit koiran kanssa hoituu otsalampun kanssa, sen valon voimin on menty. Lauantaina iltalenkillä jalkani ja Riesan tassut kulkivat kummasti samaan suuntaan, sinistä valoa kohti Botanialle. Ihastelin Botanian ympäri kulkiessani kaukaa värivalojen loistetta ja soitin siltä seisomalta molemmille kaksosille, että kiinnostaisiko heitä lähteä sunnuntaina Visualfestivaliin. Olisi viimeinen mahdollisuus nähdä lähempää tämä tapahtuma, koska festivaalit päättyisivät. 

Topias ei jaksanut sunnuntain jääkiekkopelin jälkeen enää lähteä mukaan, mutta Kassun kanssa saavuttiin paikalle satojen muiden ihmisten tavoin. Botanian edessä kokoajan ihmisistä kasvava kolmenkymmenen metrin jono ei rohkaissut kovasti, mutta jonotusta kesti onneksi vain parikymmentä minuuttia. Jonottajia kävi myös ilahduttamassa erilaiset valohahmot.

Näitä kauniita valokukkasia ihastelin jo lauantaina ohi kulkiessani. Vaihtoivat väriä ja näitä oli jotain sata kappaletta. Botanian sivuilta selviää, että Flower Forest on Visual Festivaalin pääteos ja Englantilaisen James (Jig) Cochranen tekemä.

Mekin vaihdettiin Kassun kanssa väriä smurffiin tuosta noin vain. Hahha. 

Tällaisella järeällä tykillä lähetettiin valoa taivaalle. Minulla tuli tietenkin heti mieleen Batman, kumma ettei supersankaria näkynyt paikalla, vaikka häntä kutsuttiin. Hihhi.

Nämä graffittitaiteilija Jouni Väänäsen maalaukset aiheena "My Pandemic" olivat vaikuttavan kauniita. 

Vanhan pöytästigan jääkiekkoukot olivat päässeet laskuvarjohyppäämään.

Kassu nappasi lumisateessa ja valoissa minusta näinkin taiteellisen kuvan. 

Näitä taideteoksia katsellessa tuli erikoisia tunteita. Tämän kohdalla tuli fiilis, että pitäisi pitkästä aikaa avata oikea kirja ja pysähtyä lukemaan. Yksi kirja onkin ollut pahasti kesken puoli vuotta, ehkä sen kimppuun pian.

Festivalilla oli paljon lapsiperheitä. Mietinkin, että tuolla olisi ollut niin siistiä olla pienenä skidinä. Jos aikuisena asiat ovat vaikuttavia, niin kuinka ihmeellisiltä ne pienistä naperoista tuntuukaan.

Onneksi oltiin kaukaata viisaita Kassun kanssa ja puettiin lämpimästi. Jonottaessa meinasi kyllä vähän ruveta varpaita kylmimään, sellainen paikallaan kökkiminen pakkasessa on pahinta. Miinusasteita taisi olla kuitenkin vain yhdeksän, että ei mikään kovin paha.

Vitsit miten hieno tapahtuma tämä oli. Tuli niin iloinen fiilis kaikesta valosta ja kauneudesta. Toivottavasti tällä visuaalisella energialla jaksaa painaa pimeydessä menemään! Meikä innostuu ja inspiroituu kaikesta kauniista, joten tällainen visuaalinen tapahtuma nousikin yllättäen heittämällä yhdeksi hienoimmaksi kokemuksista. Hmm. Pitäisi varmaan ruokkia luovaa minääni enemmänkin taiteella.

Kävikö kukaan teistä Visual Festivaleilla?

Elena

P.S.Tsekkaa lisää tästä tapahtumapuutarhasta täältä -> Botania Joensuu

Sunnuntai ja joutsenet

Riesa nukkuu pitkin pituuttaan kylkeäni vasten ja lämmittää mukavasti. Hän on melkein pituiseni venyttäessään tassunsa pitkiksi. Herään siihen, kun hän nuolaisee nenääni ja läpsäyttää tassunsa rintakehäni päälle, katsoo luottavaisesti silmiini ja kääntyy selälleen valmiina ottamaan vastaan rapsutuksia. Aamurapsutukset on parhautta myös minulle. Olen ollut koko elämäni todella läheisyydenkaipuinen ihminen. Sellainen, joka haluaa halata ja olla halattavana. Olla lähellä. Koska kaidemies tekee reissuhommia ja on niin paljon pois kotoa, yksinäisyys on tuntunut monesti erityisen yksinäiseltä. Varsinkin sen jälkeen, kun kaksoset kasvoivat isoiksi, eivätkä enää kaivautuneet kainaloon. Riesa on täyttänyt sellaisen kolon, etten edes ymmärtänyt niin voivan käydä. Hän saa minut tuntemaan syvää rakkautta ja ystävyyttä.

Aamurapsutusten jälkeen lähdimme keittämään karvakaverin kanssa kahvia alakertaan ja koska sunnuntai näytti valkenevan aurinkoisena, menimme juomaan sitä ulos. Hymyilytti niin isosti. Pikkuinen pakkanen, hitusen lunta maassa, nouseva aurinko ja joutsenet, jotka tulivat jo edellisenä iltana rantaamme. Eilen joutsenia oli neljä, tänään lasken yhdeksän kaunista lintua. He ovat varmaan kokoontuneet tänne yhteen ja lähtevät pian pois talveksi. Ihmettelen joutsenia koko päivän. Ja kummastelen miten tällaisten valkoisten pitkäkaulaisten lintujen katseleminen voi tuoda rauhan sisimpään. Joutsenet ovat fiksuja eläimiä. He valitsevat kumppanin ja ovat saman kanssa elämänsä loppuun asti. 

Autoissa on talvirenkaat alla. Kasper vaihtoi anopin autoon renkaat ja kaidemies meidän toyotaan. Riesa oli apuna, kuinkas muutenkaan. 

Kaksilahkeiset olivat katselleet ikkunasta, kun tuo yksi joutsen teki pökäleen. Nyt en enää voi olla näkemättä mitään muuta, kuin jäällä olevan tuotoksen näitä kuvia katsellessani.

Vesi on niin matalalla, että tänä talvena ei taideta tehdä avantoa. Olisko laiturin päässä puolta metriäkään vettä.

Polttopuut on tänä vuonna osittain tosi isoja ja niitä pitää vähän kirveellä sivaltaa pienemmiksi. Varsinkin jos puuhellaan haluaa sopivaa pientä puuta. Musta tulee varmaan superhyvä halon hakkaaja tässä, sen verran tullut tuota kirvestä heiluteltua. Hehh.

Tämä sunnuntai oli pitkästä aikaa oikein todella sunnuntain tuntuinen. Juhlittiin pihviaterialla viime viikon isäinpäivääkin, kun kaidemies ei ollut silloin kotona. Nukuttiin pitkät päikkärit. Kiireetöntä ja leppoisaa. Ja tziljoona kuvaa joutsenista, ehkä niistä tulee teillekin hyvä mieli.

Minkälaiset sunnuntait on teistä parhaita?

Elena