sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Syyslomalla Kolilla

Kaksosilla oli edellisellä viikolla syysloma. Minullekin järjestyi töistä pari päivää palkatonta lomaa, joten kyselin pojilta olisiko heillä kiinnostusta tehdä jotakin yhdessä. Kassu ilmoitti heti, että haluaisi lähteä käymään Kolilla. No se toive oli helppo toteuttaa. Startattiin aurinkoisena torstai aamuna matkaan kolmestaan Kassun ja Riesan kanssa eväsreppu matkassa. 

Keli oli lämpimämpi mitä luultiin. Aurinko lämmitti yllättäen pitkästä aikaa oikein kunnolla. Taisi lisäksi olla viimeisiä päivä nauttia jonkinlaisesta ruskasta. Lehtiä, kun puissa ei taida enää tänä päivänä olla lainkaan.




Riesaa vähän jännitti korkeammalla ja alaspäin tullessa piti laskeutua hitaasti ja rauhallisesti samalla kouluttaen toista, että miten tässä nyt pitäisi sitten toimia.






Kassun kanssa on mukava tehdä ihan mitä vaan. Höpötellä niitä näitä. Nyt, kun pojat ovat jo kohta täysi-ikäisiä ja heillä on niin paljon kaikkea tekemistä kavereiden kanssa, olen ihan superonnellinen kaikista pienistäkin hetkistä joita viettävät kanssani.






Nyt täytyy lopetella kirjoittelu. Kassu meinaan ehdotti, että katsottaisiin joku Halloween leffa yhdessä. Ei olla katsottu yhdessä elokuvaa ainakaan vuoteen. Tästä pitää ottaa kaikki irti! Ehkä saadaan Topikin mukaan katsomaan leffaa, taisi juuri kotiutua jääkiekkopelistä keittiöön syömään värkkäämääni illallista.

Elena

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti