keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

VISPILÄNKAUPPAA: Raparperipaistos

Jos teet jotain raparperista ja haluat takuuvarmaa, plus helppoa,  niin tässä ohje just sulle!

Ainekset
2 litraa raparperia 
(joku 10-12 vartta riippuen kuinka paksuja sun raparperit oikein on)
2 dl sokeria
0,5dl ruokosokeria

200g huoneenlämpöistä voita
3,5dl vehnäjauhoja
2dl sokeria
0,5dl ruokosokeria

+
tarjoiluun vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä

1. Kuori ja paloittele raparperit jotain 1cm pituisiksi paloiksi. Jos teet paistosta alkukesästä, kuorimisen voi jättää väliin. 



2. Heitä paloitellut raparperit, sokeri ja ruokosokeri paistinpannulle. Keittele jotain kymmenen minuuttia, kunnes raparperit pehmenee kivasti. Kippaa komeus sitten voidellun uunivuoan pohjalle.


3. Laita huoneenlämpöinen pehmyt voi kulhoon. Heitä perään jauhot, sokeri ja ruokosokeri. Nypi kunnes ainekset on sekaisin.





4. Levitä nyppimäsi seos raparperien päälle ja tuikkaa sitten vuoka uuniin 200 asteeseen paistumaan 30 minuutin ajaksi. Niin, että paistoksen pinta on kauniin ruskea.



Tarjoile raparperipaistos lämpöisenä vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa. Tai jos haluat heittäytyä oikein hulluksi, niin vaikka molempien kera!



Testaa reseptiä myös kirpeillä omenoilla. Heitä vain pannulle omenapalojen ja sokerien joukkoon vielä teelusikallinen kanelia!

Mikä on sun paras raparperiresepti? Mitä teet aina raparpereista?

Elena

Tunnerikas telttayö

Minulla on ihan naurettavan tavallisia haaveita. Sellaisia helposti toteutettavia yksinkertaisia juttuja. Ei mitään ihmeellistä tai kummallista. Yksi näistä haaveistani on ollut jo vuosia teltassa nukkuminen. Sinäänsä helppo haave, siis jos on teltta. Ei ole ollut telttaa, mutta nyt on! Iskä antoi minulle meidän perheen ikuisen vanhan kangasteltan. Se on tuollainen auringonhaalistama, oranssinvihreä, nostalginen, rautaputkin ja hitusen hapertunein naruin pystytettävä tapaus, josta puuttui ne hemmetin rautatikut mitkä tökätään maahan. Ne tikut löytyi onneksi ekasta kaupasta mihin ryntäsin niitä etsimään. Sitten yritin pyytää kaksosia jeesaamaan teltan pystyttämisessä. Anelin ja yritin vähän kiristää tutuilla keinoilla, mutta loppujen lopuksi kumpikaan ei kokenut ilmeisesti kannattavaksi auttaa tässä. Ei se mitään. Vähän aikaa pähkäiltyäni miten ne putket tonne asetellaan, osasinkin ihan itse sen nostaa pystyyn. Ei meitsi mitään apukäsiä tartte, ihan itse voi ja pystyy, kun päättää jotain!



Oli minulla tietysti Riesa apuna. Hän nyt on aina ja kaikkialla mukana auttamassa mitä ikinä sitten päätänkin tehdä. Tällä kertaa ajattelin tämän telttahomman olevan Riesallekin tärkeä homma harjoitella. Haluaisin tulevaisuudessa patikoida meidän koiran kanssa niin, että voitaisiin olla vaikka teltassakin yötä. Tähän mennessä ollaan vaan tehty sellaisia muutamien tuntien mittaisia päiväpatikoita metiköissä. Ei me kyllä tätä kangastelttaa rautaputkineen ajateltu patikointireissuille ottaa mukaan, sitä varten pitäisi vähän panostaa ja ostaa joku helposti kannettava versio. Tämä vanha tuttu teltta kuitenkin palvelee kotipihalla yöpymispaikkana.
Riesa ihmetteli ensin vähän, että mikä mesta tämä on ja teltan rapiseva muovinen pohja ihmetytti tassujen alla. Lopulta nukuttiin kuitenkin muutamaa heräilyä lukuunottamatta hyvin koko yö. Itsekin heräsin johonkin pakoputkeen, mikä paukahti tosi kovaa aamuyöstä ja sitten Topias vielä kävi toivottamassa hyvää yötä, johon luonnollisesti molemmat herättiin. Meitsi luuli tietty, että tulee joku murhaaja, mutta oma poikahan se siellä vaan oli.

Luulen muuten, että aivoni ovat lopullisesti rikki ja pilalla. Avasin pitkästä aikaa oikean kirjan. Hetken luettuani yritin swaippaamalla saada sivua kääntymään. Liikutin sormea uudestaan ja uudestaan sivulla eikä mitään tapahtunut. Kymmenen sekunnin ajan aivoni miettivät, että rikki on, miksi tämä ei toimi, miksei sivu käänny vaikka kuinka yritän. Tähän taisi mennä ne kymmenen sekuntia liian kauan. Nauroin ääneen itselleni, kun aivoni viimein ymmärsivät, että tämä on hei ihka oikea paperinen kirja ja sen sivua käännetään ihan ottamalla kiinni siitä sivusta. Pelkkä sormen liikuttelu sivun pinnalla ei auta. Kerrottuani tästä mokasta selvisi, että muidenkin aivot ovat kosketusnäyttöjen käytöstä samassa jamassa kuin omani. Yksi kaveri kertoi, että on yrittänyt etusormen ja peukalon avulla zoomata paperikuvia. Toinen on tehnyt samaa normaalin tietokoneen näytölle. Pitääkö olla huolissaan?
Olen muuten ostanut tämän kirjan jo vuosia sitten, mutta en ole koskaan päässyt ensimmäisiä sivuja pidemmälle. Tällä kertaa olen päässyt jo sisälle kirjaan, kunhan ensin vain tajusin miten noita sivuja käänneltiinkään. Hahha.
Teltassa nukkuessa kaikki äänet kuuluu luonnollisesti ihan eri tavoin kuin sisällä nukkuessa. Joskus omalla pihalla riippumatossa nukkuessani olenkin nukkunut vähän kehnommin, kun sitä kuuntelee jokaista rasahdusta. Nyt, kun Riesa oli kanssani teltassa, oli paljon turvallisempi tunne, enkä kuunnellut yhtä pelokkaana kaikkia ääniä. Koira kyllä ilmoittaa jos jotain erityistä tapahtuu.


Teltan pystytettyäni ja siinä sitten istuessani makuualustalla sen sisällä, mieleni täyttyi lapsuusmuistoilla. Teltta tuoksui ihan samanlaiselta kuin silloin pienenä siellä nukkuessani. Oranssi kangasseinä tuntui rinnassa niin tukahduttavan tutulta näyltä, että tottakai tällaisena tunneherkkänä ihmisenä itkin ilon ja jonkinlaisen surunkin tunteesta. Lapsuuttaan, kun ei voi koskaan saada takaisin. Ei sitä tunnetta, kun vanhemmat pitää huolta aina, eikä murheetkaan ole pienenä suuria jos onni on ollut suotuisa. Eikä sitä yhteyttä mikä on ollut sisarusten kanssa ole enää sellaisena samana, kun kaikki muuttuu ajan kanssa. Mennään naimisiin, saadaan lapsia ja sitten on ne perheet ja se perhe on luonnollisesti se ihan tärkein. Omat lapset, oma puoliso. Me kasvettiin aikuisiksi, mutta hitto milloin olen viimeksi nähnyt veljiäni? Ja sitten vielä vanhemmat, jotka eivät ole enää olleet pitkään aikaan yhdessä. Viimeksi, kun olin tässä teltassa yötä, tärkein perheeni oli äiti, iskä, veljet ja minä, mutta sitä perhettä ei enää ole sellaisena samana. Se perhe on erillään ja niinkuin monesti sanotaan, rikki. Ja vaikka sitä onkin aikuinen ja vaikka ymmärtää asioita, sisällä on kuitenkin vielä se pieni lapsi joka toivoisi, että äiti ja iskä tekisivät minusta nakkisämpylän nakin. Halaisivat minua yhdessä samaan aikaan tiukasti.


Telttayö taisi olla minulle myös jonkinlaista terapiaa. Sain käsiteltyä sellaisia tunteita, jotka tajusin sulkeneeni sisälleni. Ne tunteet, että aikuisenakin vanhempien ero koskettaa monin eri tavoin ja vaikuttaa omaan elämään. Vaikka asiat olisivatkin hyvin juuri näin ja kaikki olisi kunnossa, joitakin asioita ei vain enää voi olla siten miten ennen. 


Elena

lauantai 23. heinäkuuta 2022

Keskikesän viikonloppu

Istun olohuoneessamme pianon edessä tuolilla juhannusvieraidemme koira Hessu sylissäni. Soitan Aavan meren tuolla puolen, Päivänsäteen ja menninkäisen, Ukko nooan, Kissanpolkan, Koiranpolkan ja kaikki pimputukset mitä muistan. Ulkona paukkuu Jokiaseman taikakokko ilotulitteineen ja minä halusin jäädä vahtimaan koiria, että muut pääsevät soutuveneellä katsomaan esitystä. Hessu päätti heti paukkumisen alettua hypätä syliini ja mietin millä voisin vähän peittää television ja radion äänien lisäksi ulkoa kuuluvaa meteliä. Mieleeni tulee piano, ehkä se rauhoittaisi Hessua, joka on kuunnellut koko ikänsä Vilin pianonsoittoa kotona. Hessu vähän tärisee pelosta, mutta heti alkaessani soittaa, hän selkeästi rauhoittuu ja tärinä loppuu. 
Tunnen olevani jokin suuri supersankari Kaisan saapuessa ensimmäisenä takaisin ja ihmetellessä, että soitanko Hessulle pianoa. Kyllä. Olen selkeästi onnistunut tässä koiranvahtihommassa, koska saan heti luvan vahtia Hessua koska tahansa uudelleen. Tämä on iso juttu. Tiedän omasta kokemuksesta, että en antaisi meidän koiraamme Riesaa ihan kenelle vain hoitoon. Pitää olla luottamusta ja meitsi on juuri ansainnut sellaista vähän lisää, mutta mitä sitä ei ystävien vuoksi tekisi. Soittaisi pianoa koiralle. Hyppäisi järveen. Sekin tehtiin juhannuksena monta kertaa.

Käytiin myös muutamaan otteeseen Jokiaseman terassilla.
Uimme ja saunoimme. Aamulla, illalla, yölläkin. Koirien kanssa. Lasten kanssa. Miesten kanssa. Uimapatjoilla ja ilman.
Poksauteltiin shampanjaa ja kuoharia. 
Grillattiin hamppareita ja toisena päivänä pihviä kaiken maailman maissien, täytettyjen herkkusienien ja keitettyjen uusien perunoiden kanssa. Ulkona syöminen best!
Kaidemies haastoi Vilin uimakisaan. Uimapatjoilla tekosaarille ja takaisin. Pelastusliivit tietysti molemmilla päällä ja me lähdettiin Kaisan ja Laurin kanssa soutuveneellä huoltojoukoiksi. Kisassa oli mahdollista pitää välillä paussia ja ottaa juomatauko. Vitsit en muista hetkeen nauraneeni niin paljon, kuin tämän kisan aikana! Suosittelen ehdottomasti jonkinlaiseksi ohjelmanumeroksi lasten kanssa vastaavan kisan, jos mahdollista.
     
Vili kerkesi välillä kalastelemaankin. Topias ja Kasperkin viettivät Vilin kanssa aikaa. Kävivät ihan pyörillä monta kertaa kaupungilla omilla menoillaan ja pelailivat, uivat ja saunoivat. Heillä on aina tuntunut olevan superhauskaa yhdessä ihan missä ollaan sitten oltukin.
Jokainen sai koota itse haluamansa burgerin. Olin jo etukäteen tehnyt limecoleslawta, marinoitua punasipulia ja valkosipulimajoneesia muiden höysteiden lisäksi, ettei tarvinnut viettää kovasti aikaa keittiössä.
Silloin, kun on vieraita kylässä, haluaa mieluummin viettää aikaa heidän kanssa, eikä puurtaa keittiössä. 

Ja muutenkin vaan rentoutua ja nautiskella auringonpaisteesta kylmän rieslingin kanssa.
Riesa ja Hessu tulevat hirmuisen hyvin toimeen keskenään. Aina välillä laitettiin heidät erilleen, kun huomattiin, että toinen haluaisi leikkiä, mutta toinen on väsynyt ja tarvitsee päikkärit. Kaidemies moikkaa tässä Riesaa keittiön ikkunasta.
Onneksi pöytään väsähtäneitä koiria ei heitetä ravintolasta pihalle. Hihiii.
Vili pitämässä juomataukoa uintikisan lomassa.
Koirakaverit jing ja jang.
Ihmisetkin on koiran kavereita.
Topias autteli ennen vieraiden tuloa hakemaan koivunoksia ja kaiken maailman luonnonkukkasia maljakoihin. Joskus nämä meidän teinit yllättää iloisesti ja suostuukin johonkin avunpyyntöön mukisematta. <3
Pojat yösaunassa ja uimassa, koska juhannuksenahan saa valvoa. Me aikuisetkin valvottiin rantanuotiolla. Saunottiin ja uitiin myös. Paistettiin makkaraa. Soiteltiin biisejä. Juteltiin henkeviä. Taisin vain ohimennen kysäistä, että oletteko onnellisia. Siitä riittikin juttua aamuun asti. Onnellisuus on jännä. Olen itse ruvennut säännöllisesti kysymään sitä itseltäni ja kaidemieheltä myös. On hyvä tiedostaa mistä asioista on onnellinen. Ja tietysti jos asiat olisivat niin, että ei olisi onnellinen, pitäisi miettiä mitä sen eteen voisi ja pitäisi tehdä. 


Onnellisia ovat ne, joilla on tällaisia ystävyyssuhteita. Voi välistä nauraa melkein kuset housussa, kun tyypit hyppää uimapatjojen kanssa laiturilta järveen uimakisaan. Sitten pohtia syntyjä syviä. Soittaa pianoa toisten koiralle. Syödä hyvin, juoda hyvin. Rentoutua. Hyvän mielen keskikesä. 

Miten teillä koirat suhtautuu ilotulitteisiin? Entä oletteko pitäneet jotain hauskoja kisoja? Kertokaa ihmeessä, hyvät jutut jakoon!

Elena