sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Äitienpäivän ulkoilulla Lykynlammella

Nukuin eilen päiväunia, kun kaksospoikamme tulivat yhteistuumin herättämään minut. Aika vakiona aina, kun päätän nukkua päiväunet, juuri silloin jokin kymmenes aisti kertoo näille meidän nuorillemme, että nyt olisi kaikkein paras hetki kysyä äidiltä jotakin. Siinä on jotain hieman hermoon käypää, kun olet juuri nukahtanut ja tullaan herättämään. Tosin tällä eilisellä kerralla en oikein voinut olla millään tavoin ärsyyntynyt, kun nämä teinipojat toivatkin minulle pullon shampanjaa ja vaaleanpunaiset pitkävartiset ruusut ja toivottivat etukäteen hyvää äitienpäivää. Ilmeisesti iskän kanssa oltiin oltu shamppakaljaostoksilla, koska pojat täyttävät vasta kesäkuussa 17-vuotta, eikä ikää ole vielä tuollaisia juhlajuomia keskenään ostella. 

Tänään aamulla sain nukkua rauhassa seitsemään asti kunnes Riesa ilmoitti, että nyt pitäisi päästä ulos. Aamiaista sänkyyn ei ole meillä näkynyt vuosiin äitienpäivänä, ehkä juuri siksi, että herään usein jo kuudelta ja nämä perheen kaksilahkeiset nukkuvat viikonloppuisin herkästi puoleen päiväänkin. Olin siis hieman ihmeissäni, kun puoli kymmeneltä kaksoset ponkaisivat mukaan ulkoilemaan Lykynlammelle. Paras äitienpäivälahja on minulle ehdottomasti se, että saan viettää aikaa perheen kanssa. Kaidemies sai ilmeisen helposti kiristettyä lapset ylös sängyistä ulkoilemaan äitienpäivävelvollisuuksiin vedoten.

Lykynlammella oli vielä yllättävän paljon lunta. Siellä on mennyt pururadalla talven ajan hiihtoladut, joten pohjat oli tamppaantunut oikein tiiviiksi. Me reippailtiin osan matkaa lumisella reitillä ja kiivettiin sitten kuivemmalle maalle korkealle, josta näkee kauniita maisemia. Oltiin sen verran aikaisin liikenteessä, että muita ihmisiä ei näkynyt mailla halmeilla, joten Riesa pääsi onnessaan juoksemaan vapaana. Lopuksi suuntasimme lammen rannalla olevalle kodalle ja nuotiopaikalle paistamaan makkaraa.

Oli meillä mukana gifflareitakin ja juotavaa.
Hieman tuulisesta kelistä huolimatta meikäläisen tuliviritelmä lähti heti roihuamaan.
Keli oli tuulesta huolimatta mitä mainioin. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Kiitos sääjumalat.


Riesalla oli ilon- ja onnenpäivä. Koko perhe mukana retkellä!
Mulle ja Topille juustowilhelmiä, kaidemiehelle ja Kassulle perinteistä.
Riesa raukka oli kovin pettynyt, kun muut vain saivat herkkuja ja piti etsiä maasta omaa kuivanappulaa.


Riesa seurasi silmä kovana, jospa joku makkara olisi tullut hänellekin, mutta ei.
Laavulla oli valmiiksi veisteltyjä makkaratikkuja iso kasa. Miten ihanaa kerrassaan!


Auran mietoa sinappia päälle ja ääntä kohti nams!


Etsimässä nappulaa.







Olen niin onnellinen, että lähdettiin piiitkästä aikaa koko perhe jonnekin yhdessä. Juuri mitään parempaa en voisi toivoa. Aikaa kaikkein tärkeimpien ihmisieni kanssa ja vielä luonnossa. Metiköissä rämpiminen on vaan sellaista sielunhoitoa enkä äkkiä keksi mitään järkevämpää liikuntamuotoa ja jos siitä saa vielä palkkioksi nuotiolla paistettua makkaraa, niin avot!

Nythän vatsa alkaa jo pikkuhiljaa kurnia, makkaran syömisestä on viärähtänyt useampi tunti. Tarvinnee vaihtaa päälle jotain kaupunkiuskottavampaa vaatetta näiden metsäretkikamppeiden sijaan, koska eilen sain kuulla jo, että tänään menemme vielä ravintolaan syömään. Jääkaapissakin on shamppanja kylmänä ja ihan kuin olisin nähnyt siellä konditorian ison kakkulaatikon!

Paljon onnea jokaiselle äidille <3 Eniten sille omalleni <3

Elena

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti