Tänä vuonna joulu oli yhtäkkiä jo ovella. Aikaisemmista vuosista tuttu joulufiiliksen kasvattaminen marraskuusta alkaen jäi muutamaan riisipuuron keittämiseen, piparkakun makuiseen maustekakun leipomiseen ja iltaisin joululeffojen katselemiseen. Kaikki lahjatkin tuli hankittua ihan viime tingassa ja käärin ne paperiin jouluaattona hetki ennen niiden jakamista.
Joulu tuli silti. Vaikka leivoin piparkakkuja vasta aatonaattona vieraiden jo saavuttua ja tilasin suuren osan ruoista valmiina. Anoppi huolehti kinkun uuniin ja kaidemies valvoi enonsa kanssa sen paistamista aattoaamuun asti.
Joulusiivoukseenkaan en kerennyt osallistumaan ja miehen, kaksosten ja anopin puhtaaksi kuuraama koti oli paras lahja kaikista. Sen lisäksi, että kaidemiehellä alkoi useamman kuukauden mittainen loma ja on kotona jakamassa arjen pyörittämistä.
Arjessa onkin ollut tekemistä ja menemistä. Koiranpentumme Riesa on jo seitsemän kuukautta ja niistä viisi hän on asunut täällä meidän perheenjäsenenämme. Uusi perheenjäsen onkin vienyt toistaiseksi kaiken vapaa-aikani ja huomioni. Hän on jo nyt paras ystäväni ikinä, enkä ole karvaisen kaverin saavuttua taloomme ollut hetkeäkään yksinäinen. Olen liikkeellä enemmän kuin koskaan, erityisesti metsissä ja paikoissa joissa en ole ennen käynyt. Saan niin paljon iloa siitä, kun Riesa on innoissaan jostakin, siksi on mielekästä etsiä aina uusia ulkoilupaikkoja haisteltavaksi. Vuorostaan huolestun, kun toinen varastaa ja syö pyykkikopasta nilkkasukan, jota parin päivän päästä vedän hänen takalistostaan ulos. Ei ihan sitä mitä ajattelin tekeväni, kun meille tulee koira, mutta kaikenlaista jännittävää tekemistä tyyppi tuntuu järjestävän.
Keskiviikkona ennen joulua Riesa oli halunnut auttaa joulukoristeiden laittamisessa ja pudotti anopin sängyltä painavan joulukoristelaatikon päälleen. Tämä oli tehnyt kipeää ja koira ontui ja uikutti. Kaidemies käytti Riesaa eläinlääkärillä ja onneksi kuvauksissa ei näkynyt mitään poikkeavaa. Rauhoittamisen ja kipulääkkeiden jälkeen toveri oli kuitenkin aivan pönttö jäässä, joten sen sijaan, että olisin valmistanut joululaatikoita, makasinkin Riesan kanssa keittiön lattialla koko päivän töiden jälkeen huolissani. Nyt kohta viikko tapaturman jälkeen ontuminen alkaa olla poissa ja nuori herra viipottaa innoissaan menemään häntä ympyrää ilosta heiluen.
Jouluaattoaamuna keittelin riisipuuron ja piilotin sekaan mantelin, jonka Topias sai lautaselleen.
Nolottaa edes myöntää, mutta tämän tekstin ruokakomeron oveen kirjoitin viime jouluna ja en ole koko vuotena pyyhkinyt sitä pois. Mutta kaikkein parasta aikaa voi olla myös koko vuoden? Tänä vuonna joulukalentereiden sijaan ostettiin Kassun kanssa joulusukat. Laitoin niihin joka aamu jonkun yllätyksen. Oops. Paitsi yhtenä aamuna olin unohtanut ennen töihin lähtöä laittaa sukkiin mitään ja kuulin siitä kyllä heti.
Riesa rakastaa lunta. Puuterilumeen sukeltelee innoissaan. Kuono onkin lähes aina ulkosalla lumesta valkoinen.
Eniten tällä hetkellä koulutettavaa on siinä, että Riesa ei ottaisi mitään pöydiltä. Jestas miten haastavaa, varsinkin jos pari kertaa saa napattua jotain, niin sehän on sen jälkeen hyvinkin kannattavaa puuhaa.
Anoppi toi syksyllä Canadasta tuliaisiksi Riesalle tämän huivin. Siinä lukee superpower dogs. Riesalla on ainakin supervoimia hävittää kaikki ruoka mitä saa supervauhtia. Hän on hyvin ruokamotivoitunut.
Poikamme Kasper. Hän on tässä joulupäivän aamuna syömässä Elovenan omenakaneli-kaurapuuroa. Itseasiassa yritimme metsästää Kassulle alunperin kaupasta Elovenan puurokalenteria, mutta oltiin vissiin pikkasen liian myöhään kalenteriostoksilla, kun kaikki oli menneet. Niinpä päädyttiin niihin joulusukkiin, joista oli kuva aikaisemmin.
Riisipuuron kanssa tarjoiltiin vain voita, kanelisokeria ja glögiä. Joinakin vuosina olen laittanut leipääkin ja muita härpäkkeitä pöytään, mutta olen todennut, että aattoaamuna kaikkia tuntuu kiinnostavan vain mantelin metsästäminen, joten turha laitella mitään ylimääräistä seuraksi.
Joulunpyhät meitä ilahdutti täällä Pohjois-Karjalassa oikein kipakka pakkanen ja aurinkoiset kauniit kelit. Lunta on ollut joulukuun alusta asti ja sillä tavalla ihan kunnolla sopivasti.
Iskäni tuli Valkeakoskelta meille joulunviettoon ja kaidemiehen eno perheineen Ruoholahdesta. Miehen sisko ja Pilkku koira eivät olleet ilahduttamassa meitä läsnäolollaan, kuten lähes joka joulu, mutta soitettiin heille puhelu koko porukan voimin.
Riesa oli onnettomuuden jälkeen vielä vähän toipilaana, joten mentiin hänen jaksamisensa ja vointinsa mukaan. Käytiin monta kertaa päivässä ulkona, mutta lähinnä vain omalla pihalla ihmettelemässä, kun hän ei jaksanut vielä pitkään kävellä tai alkoi ontumaan pahemmin liiasta liikkumisesta.
Kaikki nuoret miehet, Riesa mukaanlukien, olivat olleet oikein kilttejä. Ainakin lahjamääristä, joita jouluruoan jälkeen jaettiin. Riesa sai lahjaksi kuivattuja savustettuja possunkorvia ja erilaisen kasan luita eri paketeista ja useamman lelunkin.
Topias rapsuttelemassa ja halailemassa Riesaa keittiön lattialla. Kuvassa näkyy myös koiran lelukoppa, joka on tällä hetkellä jo ihan täysi uusien lelujen ilmestyttyä lahjapaketeista. Ollaan hankittu Riesalle myös kahvinkeittimen vieressä näkyvä radio, josta hän kuuntelee musiikkia silloin, kun on yksin kotona.
Valkoparta.
Isoveljeltä ja Lauralta saatu joulutähti kesti automatkan Tampereelta kotiin. Muutama lehti siitä on tipahtanut, ehkä sai hieman kylmää jossain vaiheessa. Hmm.
Hän kyllä haluaisi syödä myös keppejä, hiusdonitsini suoraan päästäni, kengänpohjalliset, niitä sukkia ja kaikkea ihanalta tuoksuvaa.
Kovassa pakkasessa ei kauaa kestä ulkoilla, kun paikat jäätyy.
Hups. Jollain unohtunut toi riippumatto ottaa talveksi pois.
Riesan ensimmäinen joulu oli ilmeisen onnistunut, vaikka hän olikin toipilaana. Talo täyttyi ihanista vieraista, joiden rapsuteltavana sai olla. Sitäkin enemmän joka puolella oli herkullisia tuoksuja. Nyt, kun koti on jo tyhjentynyt, hän on ollut vähän väsynyt. Isommassa laumassa on enemmän vahtimista ja sitten, kun jouluisin valvotaan vielä pitkään, ei tainnut Riesakaan nukkua samalla tavalla kuin normaalisti.
P.S. Kinkkua yritin varastaa, mutta en ihan kerennyt nappaamaan sitä.
Elena
