Elokuun viimeiset tunnit on käsillä ja mietin vain mitä ihmettä tässä kuussa tapahtui, kun se meni vaan tuosta noin. Tai ketä tässä yritän juksuttaa? Hahha. Tiedän aika tasantarkkaan mihin aikani on mennyt. Aikasyöppö katsoo minuun luottavaisilla ruskeilla silmillään, heiluttaa häntäänsä, varastaa päästäni hiusdonitsin, hankaloittaa sukkien jalkaan laittamista, kulkee hienosti vapaana ja harjoittelee miten siellä taluttimen päässä pitäisi kulkea. Riesa ohittaa lenkillä pyöräilijät, kävelijät, autot ja muut koirat nätisti. Istuu paikoillaan, kuuntelee kehuja ja saa palkkion hyvästä käytöksestä pyydettiin sitä tai tuli se sitten omasta vapaasta tahdosta. Yksi aamu olin puhjeta ylpeydestä, kun labradorinnoutajaa ulkoiluttanut mies kysyi, että mitä olen oikein tehnyt tälle pennulle, kun he kulkivat parin metrin päästä ohi ja Riesa istui vain nätisti paikoillaan ja odotti palkintoa hienosta ohituksesta. Nooh. Pienistä onnistumisista voi olla ylpeä, mutta on meillä kaikenlaista muutakin harjoiteltavaa. Joissain asioissa ollaan jo aika hyviä, mutta toisissa sitten taas tuntuu, ettei mitenkään onnistu. Riesa on vasta kohta neljä kuukautta, joten ehkei voi olettaakaan vielä liikoja toiselta. Tai odottaa itseltäänkään mitään mahtisuorituksia kouluttamisen kanssa, kun ei ole koskaan ollut aikaisemmin koiraa. Välillä tuntuu, että tämä sydäntensulattaja on paljon fiksumpi kuin minä. Ehkä tässä käykin niin, että opin itse jotain häneltä.
Voin vaikka vannoa, että vuodenpäivät pyörähtää yhtä nopeasti, kuin tämä elokuu. Ja koska tästä sileäkarvaisesta noutajasta on tullut perheemme jäsen ja elämme pentuaikaa, ei mielessäni kerkeä pyörimään vapaa-ajalla tällä hetkellä oikein mitään muuta.
Olen yrittänyt tehdä normaaleja juttuja, kuten kattaa brunssia ja leipoa korvapuusteja. Kyllähän kaikki onnistuu, mutta vähän hitaammin, koska pöytää kattamaan saapuu karvainen apuri ja pullataikinasta saattaa vain yhtäkkiä kadota palanen. Jostain syystä uudella parhaalla ystävälläni on yhtä suuri rakkaus ruokaan kuin itselläni, joten kaikenlaiseen ruoanlaittoon olisi kyllä aputassuja.
Ollaan yritetty pyöriä kaikenlaisissa paikoissa sosialisoitumassa niin, että voidaan tulevaisuudessa liikkua kaikkialla missä on tarve. Tutustuttiin lampaisiin ja tämä meidän pentu kävi heti rohkeasti nuolemassa yhtä heistä autuaan onnellisena. Lammaskin tuntui nauttivan siitä älyttömän paljon. En tiedä olisiko lammas nauttinut siitä yhtä paljon jos tietäisi, että Riesa syö heikäläisiä ruoaksi. Hiihi.
Toistaiseksi toveri on ollut suhteellisen hiljainen. Pimeällä iltaisin saattaa haukahtaa pihalla ollessamme jos joku kävelee talomme ohitse. Joitakin kertoja on haukkunut nälkäisenä, kun yrittää komentaa antamaan ruokaa. Yritän saada meille suht hiljaista koiraa, joten en kommentoi hänen haukkumistaan millään tavalla, etten vahvistaisi epätoivottua käytöstä. Tässä kuvassa hän kertoo, että haluaisi turvalliseen kotipihaan takaisin.
Molemmat pojat ja anoppi ovat olleet kovasti apukäsinä aina silloin, kun minä olen ollut töissä. Kaidemieskin on ollut sattumoisin kivasti vähän enemmän kotosalla, kun on ollut näillä main duunihommia.
Riesa ei siis ole joutunut olemaan kovinkaan montaa tuntia yksinään kotosalla ja ne ajat jolloin hän on ollut, on jälkien perusteella mennyt toistaiseksi hyvin. Ei siis ole ollut mitään hajoitettuna tai tehty tarpeita lattioille. Ollaan myös opittu sisäsiistiksi. Uskon silti, että vahinkoja voi vielä sattua, mutta edellisestä sisäonnettomuudesta on vierähtänyt yli viikko, joten vähän voi tuulettaa, jippii!
Riesa on kerennyt myös moottoriveneen kyytiin. Ekalla kerralla meillä ei ollut hänelle vielä pelastusliivejä hankittuna, kun kutsu mökkivierailulle tuli niin yllättäen.
Tämä matto katosi keittiömme lattialta aika nopeasti. Se oli vähän liian herkullinen koiranpennulle. Muutenkin mattoja on tosi vähän tällä hetkellä kodissamme. Ehkä niitä uskaltaa laitella lattialle takaisin sitten, kun ollaan oltu kuukauden sisäsiistejä. Hmm.
Me ollaan keretty tekemään jo niin monta tosi kivaa ulkoilua lähiympäristössä ja vähän kauempanakin. Joskus pitää mennä autolla johonkin suht lähellä olevaan kivaan metikköön, koska ei vielä ihan älyttömän pitkiä ulkoiluja voida tehdä näin pienen pennun kanssa. Varsinkin jos antaa häntäeläimen viipottaa vapaana, niin saa lyhyemmälläkin pätkällä jo tosi paljon tassuttelua.
Puremisen tarpeeseen on jos jonkinlaista härpäkettä. Parhaiten tuntuu kuitenkin toimivan kongi, jonka sisällä on omaa ruokaa, joten osan päivän ruoasta olen antanut siinä muodossa. Se on muutenkin hyvä keino syödä vähän hitaammin. Riesalla, kun tuntuu olevan aivan älyttömän hyvä ruokahalu ja hotkii sapuskansa hullua vauhtia. Jotenkin huvittaa miten samanlaisia ollaan, olen itsekin ollut aina supernopea syömään ja aina nälkä! Olisipa ihmisillekin kongeja :)
Jokapuolelta ulkoa löytyy myös kaikenlaista kiinnostavaa syötävää. Meillä oli ihan kunnon episodi pari viikkoa sitten, kun piti kerätä puskista lopulta kaikki karviaiset pois. Riesa oli niin hulluna niihin, ettei sitä meinannut saada puskista pois millään. Ja viime viikolla hän kekkasi omenapuut ja nappasi sieltä vähän evästä. Huh. En ollut tajunnutkaan, että koirat voivat olla niin innoissaan kaikenmaailman marjoista ja muista.
On jotenkin ihanaa, että ollaan ruvettu taas käymään kävelyillä yhdessä kaidemiehen kanssa. Silloin, kun pojat oli pienempiä, oltiin aina jossain kävelemässä ulkona. Olen sillä tavalla vähän helppo ihminen, että arkiset asiat saavat minut kaikkein onnellisimmaksi. Tällaiset yhteiset hetket jossain metikössä. Ja erityisen ihanaa niistä hetkistä tekee yhteinen karvainen rakkauspakkaus. Riesa tuo niin paljon iloa kaikkiin päiviin. Huomaan olevani todella väsynyt, kun yöunet jää liian lyhyiksi aikaisten herätysten takia, mutta hitto oon vaan selkeästi aina tietämättäni tarvinnut koiran! Ja miten siistiä on hei kävellä yksinkin koiran kanssa lenkillä, kun voi jutella sille kokoajan. Jos höpöttelisi samaan tapaan ilman koiraa yksinään tienposkessa, niin joku korjaisi varmaan talteen sellaisessa paidassa missä hihat sidotaan selän taakse.
Ollaan me keretty vähän juhlimaankin. Kaidemies täytti pyöreitä vuosia ja huuhdottiin brunssi alas shampanjalla sen kunniaksi. Juhlittiin myös meidän 10-vuotishääpäivää. Mies oli järjestänyt meille ihanan saunaillan kotona yllätyksenä kynttilöiden, takkatulen, shampanjan, vaahtokarkkien, mansikoiden ja lempiherkkujeni parissa <3 Just parasta mitä tiedän! Rakastan vaan rentoutua kotona, lämmittää rantasaunan ja tuijotella tuleen.
En ole mitenkään kouluttanut, mutta Riesa haistaa ilmeisesti neliapilat. Se on nyt useamman kerran todistettu juttu. Siinäkin ollaan tän häntäeläimen kanssa samanlaisia, löydetään neliapiloita joka puolelta. Ollaan varmasti tosi onnekkaita, tuntuu ainakin, että elämä on yks lottopotti ilman sellaista rahallista pottiakin. Riesa on saanut syödä löytämänsä neliapilat ja se on onnenkoira meinaan. Ainakin tuo meille kaikille onnea ja iloa.
Tosin on tässä tehty useampia reikiä muutamiin kivoihin vaatekappaleisiin. Ettei sillä tavalla onnea ole ollut, mutta ehkä voisi itsekin ruveta käyttämään järkeä ja valita sellaisia vaatteita, jotka nyt ei heti herättäisi liikaa koiranpennun mielenkiintoa.
Kaidemiehen rapsuteltavana.
Soitellaan miehen kanssa päivittäin, kun hän on töissä ja Riesa rupesi yhden puhelun aikana etsimään Anttia, kun kuuli kaiuttimesta äänen, häntä viuhui hulluna ja yritti sitten nuolla kännykkäni epäkuntoon.
Tai sitten lattialla ihmissyöttinä. Ihan tasan on varmaa, että jos käy makuulleen lattialle, niin saa pienet hampaat pikaista tukanleikkuuta varten.
Pyysin Kassua nappaamaan kerrankin kuvan myös minusta Riesan kanssa. Unohdun aina valokuvaamaan ja harvemmin muistan pyytää ikuistamaan itseni mukaan menoon. Kiva saada joku muisto näistä ajoista, kun hän on vielä pieni. Kasvuvauhti on niin huimaa, että välillä tuntuu, kuin hän olisi yhden yön aikana venähtänyt taas senttejä.
Millainen elokuu teillä oli? Järjestittekö rapujuhlia tai juhlitteko venetsialaisia?
Elena
