Kaidemies ajaa toyotaa, teini-ikäiset kaksospoikamme istuvat takapenkillä ja minä olen turvavöissä etupenkillä. Silittelen rauhoittavasti sylissäni olevaa mustaa karvapalleroa, joka itkee muutaman minuutin lähtömme jälkeen ja puhelen pennulle lempeällä äänellä. Eläin rauhoittuu ja haluaa pian jalkotilaan, jossa nukkuu ilmastoinnista nauttien lähes koko kotimatkan Taivassalosta Joensuuhun. Katselen jalkapöytäni päällä lepäävää seitsemänviikkoista sileäkarvaista urosnoutajaa ja liikutun niin kovin, että alan itkeä. Hän on meidän. Me ollaan tässä autossa kaikki. Koko perhe. Voi rakas pieni pitkään toivottu perheenjäsen. Sinusta tulee mitä parhain ystävä meille kaikille. Kunpa tietäisit jo minkälaisen elämän olen sinulle kaavaillut. Mitä retkiä metsään olen meille suunnitellut. Mitä kaikkea kivaa voitaisiin yhdessä harrastaa. Minkälaiseen kotiin kohta pääset. Oma ranta missä voit uida. Iso piha, jossa pääset olemaan vapaana. Ja tämä perhe. Odotas, kun pääset tutustumaan meihin kaikkiin.
Hän on Riesa. Anoppi kysyi minulta mikä koiran nimeksi tulee, kun kilistelimme kuohuviinillä saatuamme tietää, että meille todella tulee koiranpentu. Luin parhaillaan kirjaa, jossa päähenkilöllä oli Riesa niminen koira ja nimi tuntui loppuun asti hyvältä ja oikealta.
Tutustumassa kotirantaan. Ei vielä uida, mutta mennään järveen kaulaa myöten jos on tyyni keli. Aallot vähän jännittää, mutta niitä on käyty monta kertaa ihmettelemässä ja aina vähän lähempää. Kohta niihin varmaan tottuu.
Seitsemän ja puolen tunnin kotimatkan aikana pysähdyttiin neljä kertaa. Vähän juomaan ja pissille ja syömään ja tekemään läjää. Riesa on oppinut jo tekemään pissan ja läjän käskystä. Sisälle on sattunut puolentoista viikon aikana kymmenisen pissiä, mutta vahinkoja taitaa vielä sattua pidemmän aikaa.
Automatka oli aika raskas, kun ajettiin kaiken kaikkiaan kotiinpaluupäivänä kymmenen tuntia.
Pentu on sammahtanut monta kertaa helteillä vesikupin viereen niin, että toinen korva lilluu vedessä. Välillä unisena käyttää kuonoaankin kupissa. Vilpoisin ja mukavin nukkumapaikka sisällä alakerrassa oli ensimmäiset päivät nimenomaan tässä puuhellan edessä pellin päällä.
Ulkona paras paikka meidän perheen mielestä on istuksia keittiön portailla ja siitä on selkeästi tullut Riesankin lempipaikka. Milloin nukutaan portailla ja toisinaan istutaan rapsuteltavana. Anopin laittelemia kukkia on kiva haistella ja vähän maistella portaiden vierellä olevasta ruukusta.
Päikkäreitä on kiva nukkua kuumalla ilmalla mahdollisimman lähellä rantaa ja mieluiten niin, että häntä on järvessä.
Ensimmäiset päivät ja yöt nukuttiin milloin missäkin. Joku kokoajan Riesan kanssa jossain lattialla.
Hänellä on hauska tapa laittaa monesti takajalat taakse ristiin tai sitten näin, että toinen jalka on alla ja toinen pitkänä takana.
Kaidemies on ollut meidän kaikkien iloksi kotona ja tehnyt täältäkäsin joitakin päiviä vain duunia. Ollaan saatu hyvin bondattua koko perhe ja luotua rutiinejakin. Nyt harjoitellaan jo pienissä pätkissä yksinoloa. Minulla alkaa viikon päästä työt, mutta onneksi pojat ovat vielä elokuun alkua kesälomalla, niin on Riesalle seuraa, ruokkijaa ja ulkoiluttajaa. Sitten pitääkin vähän miettiä miten, kuka ja milloin hoitaa ulkoilutukset, aktivoinnit ja ruoan antamisen.
Riesa syö Eukanuban Lamb & Rice kuivamuonaa. Annan jokaisesta ruoasta suuren osan niin, että koulutan tai sitten piilotan ruokaa johonkin huoneeseen ja hän saa käyttää nenää ja etsiä. Ruokailujen kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa, hän rakastaa yhtä paljon ruokaa varmaan kuin minä. Näin on myös helppo motivoida ja tyyppi oppiikin ihan hullun nopeasti. Valitettavasti myös huonoja tapoja. Kääk.
Kassu ja Riesa päikkäreillä keittiön ulkorappusilla. Ollaan luettu tässä myös kirjaa, juotu joka aamu kahvia ja samalla ihmetelty oravia, rusakoita ja kaiken maailman lintuja.
Ensimmäinen kynsien leikkaaminen sujui kivasti. Meillä on joka ilta nyt tapana pitää rauhoittumishetki, jonka aikana harjailen turkkia, tutkin tassuja, koputtelen kynsisaksilla kynsiä, kurkkailen korvia, ikeniä ja hampaita ja tietty samalla rapsutellaan ja silitellään. Jouduttiin myös kahtena peräkkäisenä päivänä poistamaan punkki. Yöks! Siitä ei kyllä tykätty ei yhtään, vaikka oltiinkin suht nätisti toimenpiteen ajan paikoillaan.
Meillä on käynyt muutamia vieraitakin jo. Miehen sisko Pilkun kanssa myös. Riesan isä on Pilkun velipoika eli setämies siis. Heidän tapaamisensa meni oikein hyvin, mutta oli pentu kyllä väsynyt tuon jälkeen ja nukkuikin koko yön sikeästi ensimmäistä kertaa.
Muuten ollaan öisin herätty yhden kerran käymään pissillä kahden tai kolmen aikaan ja jatkettu sitten taas unia. Parina ensimmäisenä yönä herättiin alkuun useammankin kerran, mikä selittänee sitä, että olin niin rättipoikkiväsynyt.
Maastahan löytyy kaikkea mielenkiintoista syötävää. Sillä ollaankin harjoiteltu todella paljon jättämistä, joka onnistuukin mikäli kerkeää näkemään ajoissa mitä koira aikoo tehdä. Jätä käskyä on turha yrittää käyttää enää sitten, kun pahuudet on jo käynnissä. Niinpä harjoitellaankin nyt parhaillaan irroittamista ja se jo välillä toimii. Jos irti ei toimi, niin kivet, kepit ja muut epätoivotut syömiset saa vielä helposti pois pennun suusta kiinnittämällä huomion johonkin muuhun sallittuun toimintaan, vaikka lempileluun. Tai välillä lähden vaan yhtäkkiä juoksemaan karkuun, piiloudun puun taakse ja poika tulee perässä ja unohtaa mitä olikaan tekemässä.
Topias. Poika, joka on jo niin pitkään toivonut omaa koiraa ja nyt viimein tuli tämä kaveri.
Tällä hetkellä ollaan kovin kiinnostuttu hyökkäämään yhtäkkiä nilkkojeni kimppuun tai roikkumaan aamutakin helmasta, hihasta, villasukasta. No ihan mistä vaan, koska roikkuminen! Pureminen ja näykkiminen kiinnostaa. Ilmaista hiustenleikkuutakin on tarjolla ja kaidemiehelle pitkin päivää parranajoa terävillä pikkuhampailla. Näistä yritetään nyt opetella pois ja antaa sallittua purtavaa tai toimintaa tilalle. Yritän myös olla antamatta huomiota ei toivotulle käytökselle. Nyt vain pitäisi saada muukin perhe toimimaan samalla tavalla.
Paras tähystyspaikka pihalla. Tästä näkee tielle ja järvelle.
Oudosti öisin heräileminen ja ulkona käyminen väsyttää. Onneksi on tämä kesäloma, niin voi nukahtaa päivälläkin ihan mihin vaan.
No onhan se nyt lämmintä!
Vaikka nukuttiinkin ekat päivät päikkäreitä lattioilla ympäri kotia ja vähän pihallakin, niin nyt ollaan jo siirrytty sohvalle päivisin nukkumaan. Riesakin saa tulla sohvalle, mutta sänkyyn ei ole hänellä asiaa.
Nyt ollaan jo tultu tutuiksi pennun kanssa ja on paljon varmempi olo hänen kanssaan toimiessa, mutta ekoina päivinä en raaskinut edes herättää toista tai kantaa toiseen paikkaan, jos nukahti kesken kaiken. Niinpä tässäkin istuttiin rannassa monta tuntia.
Riesa on valloittava, ihana, rakas, hassunkurinen, energinen, leikkisä ja ilahduttava eläin. Itselläni ei ole koskaan ollut koiraa, joten en osannut varautua siihen miten tämä tyyppi mursi sydämestäni palan itselleen. On tässä fyysisesti jotenkin ottanut sydämestä ihan ja itketellyt, miten voi rakastua pieneen palleroon. Vähän kuin olisi kolmas lapsi, mutta ei kuitenkaan. En osaa enää yhtään ajatella elämää ilman tätä jaloissa pyörivää karvakasaa.
Sydänkäpynen <3
Vaanija.
Ollaan käyty myös vähän jo sosialisoitumassa. Nähty kaupan pihaa, liikennettä, ihmetelty polkupyöriä, mopoja ja uusia ihmisiä. Näiden jälkeen aina taas väsyttää kovin.
Topias toivoi koiranpentua pienestä pitäen ja siitä kirjoitettiin joulupukillekin monta kertaa. Myös koko muu perheemme on näyttänyt koiralle vihreää valoa alusta asti. Minä vastustin lemmikin ottamista järkisyistä ruuhkavuosien ajan. Arjen läpi puristautuminen kaksosten kanssa kaidemiehen tehdessä reissuduunia oli jo riittävän raskas mankeli. Hyvä, että onnistuin omien töideni jälkeen pitämään kotia pystyssä. Koiran kasvattaminen, lenkittäminen, ruokkiminen ja muidenkin asioiden hoitaminen on kuitenkin pääosin minun vastuullani.
Nyt myös tiedän, että oli oikein odottaa ja, että tämä oli juuri oikea aika uudelle perheenjäsenelle.
Elena
