Tämä uusi vuosi on startannut varsin vauhdikkaasti. Monivuotinen haaveeni toteutui, kun ajoimme kaidemiehen kanssa
Enon Erä ja Urheiluun ostamaan minulle luisteluhiihtoon sopivat sukset, monot ja sauvat. Viisi vuotta takana perinteistä tyyliä ja vihdoin sain alleni luistelutyylin sukset! Sanonpahan vaan, että hymy korvilla ja verenmakukin vähän suussa painelin menemään. Uusilla suksilla pääse selvästi kovempaa mitä kuntoni kestää, mutta jos jotain olen oppinut tästä hiihtoharrastuksesta, niin kunto kasvaa kohisten. Sehän tässä on niin mahtavaa. Saa nauttia raittiista ilmasta, luonnosta, tehdä jotain itselle mieleistä liikuntamuotoa ja samalla ihan huomaamatta hapenottokyky nousee, lihakset kasvaa, keskivartalo vahvistuu, ryhti paranee, kädet timmiintyy ja jalkoihin tulee kummaa voimaa. Puhumattakaan mitä tämä kaikki tekee mielelle. Sitä vain saattaa hymyillä vauhdikkaan hiihtolenkin jälkeen loppupäivän, hyräillä itsekseen. Olla niin hyvällä tuulella ja energinen, että saa aikaan kaikenmaailman ärsyttäviä kotitöitä sadasosasekunneissa.
Onko mitään parempaa kuin viettää aikaa endorfiinin ilahduttavan seuran kanssa. Seuraksi
saattaa tosin tulla tulee myös varmasti uskomaton sudennälkä, sellainen, että voisi syödä jonkun elukan häntineen, sorkkineen ja päivineen. Kypsentämättömänä ja elävänä, vaikka suosiikin kasvisruokaa.
Joensuussa hiihtokelit ovat olleet suotuisia heti joulun jälkeen,
vauhtia ja luistoa on riittänyt. Luntakin. Lunta on sadellut alkuvuoden, sillä tavalla kauniisti peittäen puiden ja pensaiden oksat ja jääden niiden peitteeksi. Kaikki yhdysladut eivät vielä ole priimakunnossa, mutta pohjia on ajeltu sinne tänne. Haaveissani on tehdä jokin pieni hiihtoretki, pakata reppuun kuumaa juomaa ja nuotiolla valmistettavaa evästä. Viikonlopulle pakkanen aikoo säätiedotusten mukaan kiristyä, mutta alkuviikosta olisi ainakin leppoisammat hiihtosäät pidempää hiihtoretkeä varten.
Pukeutuminen on ainoa vaikeus hiihtämisessä. Se, että ei ole liikaa tai liian vähän vaatetta. Pienillä pakkasilla varustus saa olla aika minimissä, hiihtämisessä tulee todella nopeasti lämmin ja hiki, joten suuret toppavaatekerrastot tappavat nopeasti innostuksen lajiin. Kerrospukeutuminen onkin kaiken a ja ö. Tarvittaessa kerrastoja voi riisua ja pukea uudelleen päälle.
Hiihtäessä pukeudun pääsääntöisesti merinovillakerrastoon, trikoohousuihin ja -paitaan, tuubihuiviin, ohueen pipoon ja tuulenpitävään hengittävään takkiin. Kun pakkaset nousee vaihdan trikoopaidan fleeceen tai kovemmilla pakkasilla puen molemmat. Trikoohousujen päälle voi vetää kovemmilla pakkasilla ohuet urheiluhousut. Kovemmilla pakkasilla tarvitsee myös hiihtosormikkaiden tilalle paksummat käsineet, koska sormet jäätyvät usein ensimmäisinä.
Parhaat hiihtokelit ovat mielestäni muutaman miinusasteen tietämillä ja jestas miten keväthangilla auringonpaisteessa suksi luistaa kuin unelma. Toivotaan, että lunta riittää tänä vuonna ja saataisiin Pyhäselällekin jäätä niin, että ladut vedettäisiin myös sinne. Parhaat hiihtomuistoni ovat järveltä, auringon paistaessa ja baanaa on joka suuntaan!
Haluan myös ehdottomasti suositella teille Enon Erä ja Urheilua kauppana! Vitsit miten asiantuntevaa ja hyvää asiakaspalvelua. Kerrottuani hiihtotaustaani, tuli heti varmaa tietoa minkälaiset välineet kannattaa hankkia ja jätettyämme sukset ensivoiteluun yön yli, toivat sukset Enosta Joensuuhun seuraavana päivänä. Siinä vasta harvinaista asiakaspalvelua isoilla kirjaimilla. Jos itselleni tulee vielä ihan mitä tahansa suksiasiaa, ajelen mielelläni Enoon asti tällaista palvelua varten.
Kiinnostaisikin tähän väliin tietää, onko siellä innokkaita hiihtäjiä ja onko teillä perinteisen vai luistelutyylin vetimet?
Elena
P.S. Pakko hehkuttaa myös Kilpisjärven matkaa varten ostamaani Kari Traan merinovillakerrastoa! Miksi ihmeessä minulla ei ole ollut merinovillakerrastoa aikaisemmin? Tämä on lämmin myös silloin, kun on hiestä märkä ja mikä parasta, hien hajukaan ei tartu materiaaliin. Olen asunut tässä kerrastossa ulkoilujen jälkeenkin kotosalla hengaillen monta viikkoa putkeen ilman, että kerrastoa on tarvinnut pestä. Kunhan tuulettaa. Pakko oli jossain välissä pestä kerrasto silti, kun olin käyttänyt sitä niin monta viikkoa. Vaikka se tuntui ihan puhtaalta, eikä haissut tai mitään, en pystynyt olemaan ajattelematta kaikkea sitä hikeä ja mitä kuollutta ihoa ihmiseltä ehkä irtoaa. Hha. No kuitenkin, onhan kerrasto myös tosi kivan näköinenkin, vähän kuin hengailisi talvisessa pyjamassa. Ja niin lämmin, pehmeä ja kotoisa. Kerrasto näkyy kuvassa 11.
