Tänään paistoi aurinko ja fiilis oli sellainen kuin yleensä toukokuun alussa, tuntui ihan keväältä. Pohjois-Karjalassa lumitilanne on aika heikko, muutama kinos siellä täällä nurmikolla muistuttaa, että ehkä tänä talvena satoi joskus vähän luntakin. Kävelytiet ovat sulina ja päällystettynä parin sentin kerroksella hiekoitushiekkaa. Sitä onkin saanut tänä talvena ripotella menemään, koska pääosin on ollut superliukasta tai sen vastakohtana megaloskaista.
Puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta ja voisin väittää, että kukaan vähänkään sosiaalisissa medioissa pyörivä, lehtiä lukeva tai televisiota katsova ei ole voinut välttyä kuulemasta jotain aiheesta. Äsken roskia viedessäni pihamme ohi juoksi nuorehko mies päällänsä vain shortsit ja t-paita. Jäin tuijottamaan hänen peräänsä ja mietin, että onneksi korvia lämmitti sentään kuulokkeet. Pakkasta on kuitenkin viitisen astetta ja vaikka ilma nyt ehkä tuntuikin päivällä hetken lämpimältä auringon osuessa poskille, ei omaan mieleeni tullut sekunniksikaan, että heitänpä tästä vaatetta pois, kun on niin kuuma. Pohdin myös kuluttaako vähemmissä vaatteissa kylmässä juokseminen enemmän kaloreita. Jos kyseessä onkin joku uusi urheilutrendi, josta en vielä ole kuullut. Tai ehkä tyyppi vain tykkää juosta vähässä vaatetuksessa jostain muista syistä, joita minun on turha ruveta arvostelemaan. Ensimmäisenä kuitenkin mieleeni tuli, että näin se kevät aina alkaa, ihmisten vaatteet vähenee! Mutta nyt on hei helmikuun loppu vasta, voiko kevät alkaa muka näin aikaisin?
Nämä kuvat ovat tammikuulta. Todistettavasti ainakin yhtenä päivänä paistoi silloinkin aurinko.
Sain kummaltakin isoisältäni joulurahaa ja halusin käyttää ne sellaisiin juttuihin, joita tarvitsen joka päivä. Hankin Marimekon lautasia, koska nämä ovat niin kauniita ja ajattoman tuntuisia. Tuntuu kivalta kasata itselleen evästä ja samalla miettiä vaaria ja pappaa, että astiat ovat heiltä. Mieleeni tulee aina jotain esinettä, maisemaa tai vaikka tiettyä musiikkia kuullessa siihen liittyvä henkilö tai muisto.
Ilmastonmuutoksesta kertoo myös se, että kaidemiehen työt tienpäällä vain jatkuvat ja jatkuvat, vaikka normaalisti hän on kotona monta kuukautta joulusta eteenpäin. Kerkesimme onneksi viettämään yhteistä aikaa joulusta loppiaiseen asti ja sitten myöhemmin viikon ulkomailla. Tammikuusta asti kaidemies on tehnyt niitä töitä, mitä he normaalisti tekevät huhti-toukokuussa. Jos mittari on kymmenen astetta plussalla parinkymmenen miinusasteen sijaan, eikä roudassa oleva maa tai lumikaan haittaa työntekoa, voi turvakaiteita teiden varsilla väännellä ja hakata maahan. Kuuleeko kirjoitustavastani kuinka kökköä tämä mielestäni on? No se on. Toivottavasti kuitenkin jotain lomaa saa pitää jossain vaiheessa. Mieluiten heti. Tai nytkin käy. Hahha.
Meidän pihalla jaksaa kaikki maailman puput aina pomppia. Pitäisi ihan kokeilla voisiko ne kesyttää sen verran, että saisi otettua niistä vaikka valokuvia. Yleensä tilanne on se, että ulko-oven avatessani rappusiltamme syöksähtää töpöhäntä karkuun, joten kuvia saa napattua ainoastaan näistä jäljistä mitä jättävät.
Useampi moottorikelkkailija on ollut Pyhäselällä pulassa tammi-helmikuun aikana. Jäätilanne on poikkeuksellisen huono, sen kyllä maalaisjärjelläkin ymmärtää, kun kelit on lähes kokoajan plussallakin, eikä kunnon paukkupakkasia ole tullut. Yleensä talvella tulee käveltyä järven jäällä tai suksittua menemään, mutta tänä talvena en ole astunut kertaakaan jään varaan.
Mutta leiponut olen. Ainakin yhden kerran sämpylöitä aamiaiselle.
Ja käynyt useamman kerran kävelemässä ystäväni Lauran ja hänen koiransa Lukan kanssa, joka näkyy itseasiassa kuvan oikeassa reunassa. Tekee hyvää nähdä ihmisiä ja ulkoilla. Olen ollut itseasiassa aika yksinäinen tässä viimeaikoina, mutta puhelut kaidemiehelle ja tovereille vähän auttavat. Saatoin yli kuukauden talvilomani aikana jotenkin vain unohtua kotiin ja syrjäytyä rauhassa. Ehkä nyt kevään tullen sitä kaivautuu taas esiin täältä pesä pesäsestä.
Kun kaidemies tulee töiltään parin viikon välein käymään kotona, mekin jotenkin liikutaan enemmän. Pojat viettävät mielellään aikaa isänsä kanssa ja lähtevät helpommin mukaan, kuin jos minä yritän saada näitä murrosikäisiä kanssani kävelylle. Olisihan se vähän noloa jos joku kaveri tulisi vastaan ja olisit mutsin kanssa kävelyllä. Hhhe.Voisin ihan piruuttani napata murkun kainaloon ja muiskauttaa suukonkin poskelle tai vähintään yrittää kävellä käsi kädessä, että kavereilla olisi sitten koulussa jotain mistä jauhaa. Hiihhhiiiihhii.
Mun sämpylöistä tuli tuollaisia laiskan leipurin versioita. Niitä ei pyöritelty tai mitään. Tein vain pötkön ja leikkasin saksilla taikinasta palat ja asettelin ne sitten pellille paistumaan. Vähän siemeniä pintaan, jotka kyllä ropisi paiston jälkeen mihin sattuu. Hupsista.
Jokikin on aika sula. Jos ei tule takatalvea, niin vesille pääsee tänä vuonna varmasti ennätysaikaisin!
Aika hassua helmikuussa laittaa kuva tonttuhattuisesta Kosiosudesta kaupungilta, mutta toinen oli niin juhlatunnelmissa. Hälläkin oli enemmän lämmikettä päällä kuin sillä tämän päiväisellä juoksijalla.
Jos jotain, niin leivän syömistä en voisi koskaan lopettaa. Varsinkaan juuri uunista tulleen.
Joenrannan vieressä oleva leikkipuiston aita on koristeltu tällaisilla kauniilla teoksilla. Jotenkin kotoisia ja pehmentävät tuota muuten niin kylmältä näyttävää aitaa.
Ja keskusta oli myllerryksesä koko viime vuoden ja vähän kauemminkin. Oli torin remonttia ja parkkihallin rakentamista. Ja sitten tästä Kaupungintalon edustalla olevasta puistosta kaadettiin kaikki puut. Isot vanhat kauniit puut. Harvoin järkytyn mistään kovin, mutta puiden lähtiessä vähän itketti jopa. Ja edelleenkin tuntuu niin alastomalta tuo koko keskusta, mutta näkyypä ainakin tämä rakennus kauniisti. Ja ehkä sitten tilalle istutetut puut ja kasvillisuus pääsevät joidenkin vuosien päästä sellaiseen tilaan, että puistokin näyttää silmään paremmalta.
Mun elämän tärkeimmät tyypit kävelemässä kohti auringonlaskua, kuten kaikissa leffoissa tapahtuu. Jalkojen alla tässä kuvassa lunta, mutta parhaillaan tilalla on hiekkaista asfalttia. Taidan vaihtaa suksimisen polkupyöräilyyn, ainakin jos ei tässä lunta pukkaa taas uudelleen.
Onko ilmastonmuutos vaikuttanut teidän elämään, arkeen, töihin tai muuten?
Elena
