Oma hieman negatiivinen mielipiteeni Kanariansaarista on muuttunut neljän vuoden sisällä ja siihen vaikuttaa vahvasti se, että otimme kolmatta kertaa tammikuussa äkkilähdön kohteeseen. Jostain asiasta tai ihmisestä voi olla olemassa ennakkoon mielikuva, mutta todellisuushan paljastuu vasta, kun tutustuu. Kannattaa yleensäkin jättää turhat ennakkoluulot veks, siitä seuraa vaan hyvää. Ensimmäisellä kerralla vietimme viikon Lanzarotella, vuokrasimme auton, fillarit ja saatiin lomasta tosi paljon irti. Vuosi sitten suunnattiin Maspalomasiin ja ihastuimme vähän lisää. Ilmasto on makuuni sopivan aurinkoinen, muttei liian kuuma. Monesti hieman tuulee, mikä tekee olemisesta ja tekemisestä mukavaa. Päivällä voi pukea shortsit ja illalla kaivella pitkähihaista päälle. Kovin kotoisa ilmasto, muistuttaa paljon Suomen kesiä, mutta aurinko paistaa varmemmin. Saarilla turistien määrä on tietysti suuri, mutta missä suositussa kohteessa ei toisaalta olisi. Omaan silmääni pistää turisteissa silmään vahvasti yksi juttu. Keski-ikä on jopa lähemmäs 60 vuotta, nuoria ja lapsiperheitä on suhteellisen vähän siihen mitä muualla on, mutta tämäkin on mielestäni mukavaa, koska kaikkialla tuntuu olevan mukavan rauhallista. Ja sitä itse lomalla kaipaan.
Tällä kerralla pyydettiin molempia poikia matkaan mukaan sen sijaan, että olisimme lähteneet kaidemiehen kanssa kahdestaan reissuun. Kassu lähti tosi mielellään lomailemaan, mutta Topias halusi jäädä kotiin mummon kanssa, vaikka yritettiin häntä kuinka ylipuhua. Poika tykkää niin paljon jääkiekkoharrastuksestaan, ettei halunnut jättää viikon reenejä ja pelejä väliin. Aika ihanaa, että jääkiekko on oikeasti hänelle niin tärkeää, koska koko perhe käyttää siihen paljon aikaa ja kahisevaa.
Suuntasimme äkkilähtöjä katseltuamme pienen pohdinnan jälkeen uudelleen Maspalomakseen ja otettiin vielä sama hotellikin kuin viime vuonna kaidemiehen kanssa. En voi mitään muuta kuin suositella Hotel Lopesan Costa Meloneras Resort & Spa:ta.Uskomattoman kaunis paikka ja hyvä palvelu aina hotelliin kirjautumisen yhteydessä tarjottavasta kuohuviinilasillisesta alkaen. Aika paljon kertoo myös viihtymisestä se, että lähdin ihan innoissani samaan hotelliin toista kertaa. Rakennus on jo itsessään kaunis, puhumattakaan altaista, suihkulähteistä ja sisustuksesta.
Näkymät hotellin tornista merelle, jonne pääsee hissillä ja muutaman portaan kipuamisen jälkeen.
Hotellilta löytyi biljardipöytää, minigolfia ja tenniskenttää.
Viihdyttiin tälläkin reissulla eniten infinitypoolilla, johon on tehty kaunis hiekkaranta.
Hotellin sijainti on aika täydellinen. Merenranta ja hiekkadyynit ihan vieressä ja monen monta ravintolaa ja kauppaa.
Ja joka loman kohokohta. Aamiaisbuffet. Huhhuh, että tulikin syötyä! Juuri paistettuja lettuja, croissantteja, juustoja ja hedelmiä. Valikoimaa oli vaikka kuinka.
Kassu ei ollut käynyt täällä kohteessa aikaisemmin, joten tehtiin aika samanlaisia juttuja, mitä vuosi sitten kaidemiehen kanssa kahdestaan. Käveltiin merenrantaa pitkin Playa Del Inglesiin ja seikkailtiin sitten hiekkadyynejen lävitse takaisin hotellille. Matkalla nähtiin muutamia nudisteja pusikoissa ja hypittiin dyynejä alas.
Pelattiin biljardia ja lähellä olevasta pelihallista löytyi kaikkea aina pöytäkiekosta tekkeniin.
Nähtiin Gandhi.
"Live as if you were to die tomorrow.
Learn as if you were to live forever."
Loma minä. Pääsin ulkoiluttamaan uutta mekkoa ja lempparikorvakorujani.
Vuokrattiin tälläkin reissulla fillarit. Maksoivat muistaakseni 14 euroa päivä. Polkupyöräily on mitä mukavin tapa tutustua paikkoihin ja päästä vähän kauemmas. Ajeltiin myös bussilla Las Palmasiin yhtenä päivänä ostoksille ja syömään. Jos vuokraat oman auton pariksikin päivää, näet ja koet varmasti eniten. Me tehtiin tämä Lanzaroten reissullamme ja suosittelen lämpöisesti.
Hotkaisin tämän Nora Robertsin trilogian ensimmäisen kirjan yhdessä päivässä. Hitsi, olisi pitänyt olla paljon enemmän lukemista mukana tai sitten pitkäveteisempi kirja. Haha.
Tällä lomalla ei ollut sitä kahdenkeskistä aikaa, mutta sitäkin tärkeämpää aikaa Kassulle meidän kanssa. Ollaan aina niin paljon menossa Topiaksen jääkiekon takia, että kerrankin Kassu sai jakamattoman huomion ja tehtiin melkein kaikkea mitä poika vain halusi. Vain mönkijäajelu jäi välistä, ehkä ensi kerralla sitten.
Tälle lomaviikolle sattui myös muutama pilvisempi päivä ja meidän koko perhettä pitkään vaivannut flunssa, jonka takia huilittiin yksi kylmempi päivä hotellihuoneessa koko poppoolla.
Käytiin vielä kerran ihastelemassa maisemia ennen kotiin lähtöä. Loman eniten käytetyt vaatteet illalla. Nanson hame ja poolo, loistavat alennuslöydöt, jotka tein ennen matkalle lähtöä. Näissä oli myös mukava matkustaa lentokoneessa. Vaihdoin vain Helsinki-Vantaalla bootsit jalkaan ja kiskaisin sukkahousut alle.
Nansolta löytyi myös tämä pussukka alesta, joka on ulkopuolelta vettä hylkivää sadekangasta. Kätsy rannalla, kun sisällä olevat tavarat ei kastu ja Kassu kantoi siinä koko lomamme ajan juotavaa ja muista tarpeita mukana.
Mietin lomalla monta kertaa, että olisinko erilainen ihminen jos asuisin jossain missä paistaisi aurinko kokoajan. Viime vuoden loppu tuntui omalla kohdallani ainakin aikaisimpia vuosia rankemmalta. Se, että ei näe valoa kunnolla moneen kuukauteen, vaikuttaa mielialaani paljon enemmän kuin haluaisin. Pako aurinkoon kesken pimeän kauden taas piristää hetkessä ihan hitokseen ja haluan ainakin uskoa, että tämän voimin jaksan odottaa täällä kotimaassa valoisampia päiviä.
Miten te voitte pimeän kauden aikana? Pärjäättekö purkkivitamiineilla vai tarvitsetteko myös matkaa aurinkoon?
Elena
Aikaisemmat lomamme Kanariansaarille:
Hiekkadyynejä, polkupyöräilyä ja yllätys pusikossa
Hola! Icuánto tiempo!
Puerto Del Carmen
Puerto Del Carmenista fillaireilla Arrecifeen
Tummansininen seat, albiinorapuja ja laavakivilohkareita