Kesän yllättävä jäätelösuosikki

Tänä kesänä olemme ostaneet kotiin Gelatellin jäätelöpuikkoja Lidlistä. Kaidemies niitä ensimmäisenä osti kotiin jo talvella ja jäimme kaikki koukkuun.  Olen ehdottomasti sitä mieltä, että valkosuklaalla kuorrutettu bourbonvaniljapuikko on maultaan paras. Seuraavana tulee mantelilla ja maitosuklaalla paranneltu versio. Hinta ei huimaa päätä verrattaen perusmarketeissa oleviin merkkeihin. Paketissa on kuusi jäätelöpuikkoa noin kolmella eurolla ja koko on oikeasti iso, ainakin sellainen kuin jäätelöpuikon kuuluu ollakin avatessasi kuoret. Maku on myös ratkaiseva tekijä, nämä ovat oikeasti hyviä! Tsekkasin, että valmistusmaa on joko Belgia tai Ranska, joten ei voi mennä pahasti pieleen ajatellen toisesta tulevan ehkä maailman parhaimmat suklaat ja toisella olevan kuuluisin ruokakulttuuri. Vinkkinä, että jäätelöpuikkoja myydään myös miniversioina sekoituspakkauksissa jos nyt sattuisi pienemmästä koosta tykkäämään. Muutenkin pitää tsekkailla Lidlin jäätelöaltaita vähän tarkemmin, siellähän on vaikka mitä!

Valkosuklaata on paksu kuori. Ei mikään naurettavan ohut, vaan sellainen, että sitä pitää purra isosti!

 

Kassun lemppari on se mantelisuklaa.

Itse en vaan pääse yli siitä miten hyvää tämä on. Olen oikeasti se tyyppi jäätelöaltaalla, joka valitsee aina Soleron exoticin, minttupuffetin tai mehujään, enkä ole koskaan tykännyt suklaapuikoista. Enkä oikeasti välitä suklaastakaan. En syö suklaata oikeastaan kuin jouluna konvehtirasiaringissä, että mitähän?

Pojat sitävastoin valkkaavat useinkin jätskialtailla jotkut suklaiset puikot ja täytyy sanoa, että varsinkin tänä vuonna tuntuu, kun he avaavat ilmaa täyteen pumpatut kääreet, että sisältä paljastuu usein todella naurettavan pieniä puikkoja varsinkin hintaan nähden. Onko kukaan muu kiinnittänyt huomiota samaan asiaan?

 

Topi tykkää kanssa näistä valkosuklaaversioista.

Aika monet jäätelöt ollaan keretty jo tänä kesänä syömään laiturinnokassa. Tuntuu joskus, varsinkin hellejaksojen pukatessa päälle, että ruokavalio koostuu lähinnä amppareista, murkuista ja näistä Lidlin jätskeistä, vissystä ja limppareista. Ruokanälkä hiipii vasta illemmalla kehiin.

Onko siellä muita jotka ovat löytäneet nämä samat jäätelöpuikot ja ihastuneet ikihyviksi? Ilmiantakaa alle omat jäätelösuosikkinne!

Elena

Kaksi kertaa neljätoista

Viisitoista minuuttia äiti. Saanko valvoa vielä viisitoista minuuttia?  Katson kelloa. Vartin päästä on torstai ja kaksosten 14-vuotissyntymäpäivä. Mikään ei muutu viidessätoista minuutissa, mutta silti kaikki tavallaan vähän muuttuu. Yhdessä kellonlyönnissä ei tapahtu mitään ihmettä, että kasvaisi sekunnissa vanhemmaksi, isommaksi ja viisaammaksi. Sekunnissa voi silti tapahtua paljonkin.

Tuntuu käsittämättömältä, että kaksosten syntymästä on jo niin kauan aikaa. Neljätoista vuotta sitten makasin suunnitellun sektion jälkeen heräämössä poikien päätettyä tulla maailmaan silti kovin yllättäen ja yli kuukauden etuajassa. Kaidemies ajoi varmasti sakkolappulukemia työmaaltaan satojen kilometrien päästä kohti Taysia soittoni jälkeen, eikä kerennyt silti mukaan synnytykseen. Äitini oli tukenani ja turvanani, piti minua kädestä kiinni ja myöhemmin kehotti vähän siistiytymään ja katsomaan peiliin ennen miehen tuloa. Mietin kovasti miksi? Oliko mitään väliä miltä näytin, kun halusin vain päästä pitämään sylissäni juuri syntyneitä kaksosia, joita oli näytetty minulle vain sekunnin ja kiidätetty pikapikaa keskoskaappeihin. Siinä se sekunti, sekunnissa voi tapahtua paljonkin. En saanut edes koskea heitä vielä. Kyyneleet vain vierivät. Mutta sitten äiti kaivoi peilin laukustaan ja järkytyin. Ehkä pieni siistiminen olisi sittenkin tarpeen ennen kaidemiehen tuloa. Sellainen harvaan tavattu pandakarhu katsoi minua suoraan silmiin.

Kaikesta on selvitty. Alkukuukausien sairaalajaksosta lasten osastolla. Lukemattomista yösyötöistä ja vaippojen vaihdoista. Ne ovat vain kaukainen utuinen ja sekava muisto. Kaikki tapahtui niin kuin usvassa. Miten ihmeessä siitä selvittiinkään miehen ollessa reissuhommissa? Vanhoja valokuvia katsellessa vatsaan sattuu nauraessa, kun näytetään kaidemiehen kanssa molemmat eläviltä kuolleilta. Pojat ovat olleet aina kallisarvoisia. Nauravaisia, kikattelevia ja hyvän tuulisia. Tuoneet enemmän iloa elämään, eikä toistaiseksi huolia tai murheita lainkaan. Heidän hyvinvoinnin eteen tekisin mitä vain, valvoisin vaikka uudestaan ne kaikki yöt.

Ja heräisin heidän synttäri aamunaan aikaisin kattamaan lettuaamiaista.

 

Vielä vähän unihiekkaa silmissä.

 

Lahjaksi annoin molemmille rahaa. Sitä he niin kovin toivovat. Ovat suhteellisen säästäväisiä ja tekevät vähän isompia hankintoja. Viimeksi Kasper osti oman tietokoneen ja nyt Topiaksella on samat suunnitelmat.

 

No vähän namuja kanssa tietty!

Kassun lettuihin mansikkahilloa ja Topille nutellaa.

 

Vielä kippistelimme maitolasien kanssa, mutta neljän vuoden päästä taitaa olla jotain muuta lasissa. Hahhaa.

 

No nyt, kun katson tätä kuvaa, niin ehkä kasvoivatkin yön aikana vähän lisää?

 

Ja tämän lettukasan jälkeen saattoivat kasvaa taas himppusen. Hahhhaaa.

 

 

Kyllähän se vähän hymyilyttää, ensi vuonna mopokortit? Apua, apua, apua!

 

 

Veljekset minuutin ikäerolla. Toinen tumma, toinen vaalea. Toinen isänsä kuva, toinen äitinsä. Tänään aiotaan keksiä vielä jotain muutakin spesiaalia ohjelmaa, ainakin tehdään poikien toiveesta hamppareita kotosalla. Erityisesti syntymäpäiväjuhlia ei olla järjestetty vuosiin, koska kaikki sukulaiset, kummit ja muut asuvat kaukana ulkomailla, Helsingissä tai Tampereella ja synttärit sattuvat olemaan aina näin Juhannuksen tienoilla.

Miten teillä juhlitaan syntymäpäiviä, vietetäänkö isoja kekkereitä?

Elena