Hiekkadyynejä, polkupyöräilyä ja yllätys pusikossa

Arjessa on meneillään tällä hetkellä sellainen rumba, että tuntui hyvältä lähteä katselemaan kuukauden takaisia lomakuvia ja aloittaa pohdiskelemaan mihin sitä seuraavaksi suuntaisi. Ihan kuin tästä matkastamme olisi ikuisuus aikaa, rusketuskin on kadonnut tuttuun tyyliin ja peilistä tuijottaa aamuisin kalpeampi naama. Kerkesin teille kertomaan jo pikkiriikkisen äkkilähdöstämme Maspalomasiin, mutta jos vielä vähän avaisin matkaa enemmän.

Tästä biisi soimaan.

Useampana päivänä käveltiin rantaviivaa ja tutustuttiin lähiympäristöön.

Yhdelle päivälle vuokrattiin polkupyörät. Meille molemmille jäi kaidemiehen kanssa hyvät muistot edellisestä lomastamme Lanzarotella ja siellä tekemästämme polkupyöräreissusta, joten mietittiin, että samantyylinen aktiviteetti olisi poikaa myös tässä kohteessa.

Ja testattiin myös kävelyä hiekkadyyneillä.

Välillä maistui mehujää.

Ilmat suosivat meitä koko reissun ajan. Parhaimpina päivinä oli lähemmäs kolmekymmentä astetta lämmintä, mutta tuuli piti olon miellyttävänä. Iltaisin sai pukea vähän lämpimämmin päälle, kun aurinko meni pilveen. Löysin alennusmyynneiltä Guessin mustan nahkatakin, joka tuli päivän pimerrettyä vetäistyä päälle.

Kaidemies teloi nilkkansa loppuvuodesta töissä ja todettiin, ettei hiekassa tarpominen ollut se paras liikuntamuoto. Hiekkadyyneillä auringonpaahteessa reippaileminen on yllättävän raskasta puuhaa ihan terveilläkin nilkoilla, mutta luonto oli kaunista. Yllätyin miten siistiä turistimäärään nähden joka puolella oli.

Yllätyttiin myös kovasti, kun tämän dyynin päälle noustuamme pyysin kaidemiestä nappaamaan kuvan minusta ja huomattiin käännyttyämme, että viereisessä pusikossa olikin alaston mies kyykyssä. Ilmeeni ja asentoni on siksi vähän oudohko, koska käännyin juuri pois päin katsomasta tuota ilmestystä. Meille jäi vähän epäselväksi, että mitä hän siellä pusikossa suoritti. Hhah! Ja häntäkin varmaan mietitytti siinä kuvatessamme, että tuliko samalla ikuistetuksi kelteisillään meidän kameraamme. Eikä tämä mies jäänyt ainoaksi alastomaksi ihmiseksi johon törmäsimme. Verkkokalvoilleni on jäänyt ikuisesti sellaisiakin muistoja, joita ei välttämättä haluaisi. Ai kamala.

Joskus inhosin vahvasti oliiveja, mutta näinä päivinä ne ovat ihan suurinta herkkua ja toimivat lämpöisinä päivinä kyllä täydellisinä suolapommeina.

Rantaviivaa oli kävelemässä myös pari muuta ihmistä.

Aika kaunista.

Pyöräreissumme hotellilta San Agustiniin kesti kuusi tuntia ruokataukoineen. Välillä poljimme liikenteen seassa pienemmillä teillä ja kapeilla kävelyteilläkin, itsessään hyvää pyöräilytietä oli hyvin vähän ja jos halusi pyöräillä rantaviivaa mahdollisimman paljon, joutui kiertämään esim. Playa del inglesin kohdalla isosti, koska siellä oli niin hankalat portaat, eikä pyörillä päässyt alas. Ehkä pyörää kantamalla, mutta se olisi ollut vähän turhan hankalaa.

Pyörämatkalla oli muutamia isompia mäkiä, joissa tuli kunnon hiki. Halutessa löytyi isompiakin mäkiä ja kunnon maastopyöräilyreittejäkin. Kaidemiehen nilkka vähän määritteli mitä puuhailtiin, enkä tiedä oltaisiinko muutenkaan ihan hikihatussa haluttu urheilla. Maisemista ja ylipäänsä lomafiiliksestä nauttiminen on se ykkösjuttu ja ekan ison mäen päältä aukesi makeat maisemat.

Tästä rantaviivalta napatusta kuvasta saa vähän parempaa osviittaa korkeuseroista.

Ja tuossa majakan vieressä oikealla näkyykin hotellimme tornit. Molemmat maamerkit toimivat hyvin hahmottamaan missä oltiin.

Suurin intohimoni lomaillessa on tietenkin syöminen, joten mieluisinta puuhaa oli pestä päivän aurinkorasvat yltä ja pukea hieman siistimpää päälle ravintolaillallista varten. Käydään kaidemiehen kanssa kotosalla ollessa kahdestaan ihan ykköskertoja vuodessa ulkona syömässä, joten kynttiläillalliset on lomien luksusta.

Käyttekö te usein syömässä ravintoloissa vai kokkailetteko kotosalla?

Elena

Pakkaspäivinä valmistunut villapaita

Viime vuoden lopulla kiersin kaikki mahdolliset kaupat ja etsin sopivaa villaneuletta, sellaista missä ei olisi mitään keinotekoista akryylia tai vastaavaa seassa. Surullista kyllä, en löytänyt ainuttakaan tai jos törmäsin johonkin kivaan, se ei varmasti ollut pelkkää villaa. Olisin ollut valmis maksamaan kauniista kunnollisesta villaneuleesta vähän enemmänkin, mutta pettymyksekseni myös ns. merkkineuleiden laputuksista selvisi, ettei niissä ollut sen paremmin sekoitukset luonnollisia.

Tammikuun alussa löysin alennuksesta kivan väristä lankaa ja nappasin hyllyltä kaikki seitsemän kerää ostoskärryihini. Olin päättänyt neuloa ensimmäistä kertaa itse villapaidan ja edulliset villalangat vain vahvistivat ajatuksen toteuttamista. Kotona etsin kyseiseen lankaan sopivia neuleohjeita netistä ja löysin tämän. Huomasin heti, että edessä olisi kauppareissu, koska minulla ei ollut kaikkia neulomiseen tarvittavia puikkoja olemassa. Kaidemies on siitä ihmeellinen tyyppi, että aina jos saan jonkun idean, mies on heti mukana tukemassa ja kannustamassa jutuissani. Mietin asiaa varmaan tunnin yhtenä päivänä katsellessani Topin jääkiekkoreenejä, että miten tärkeää on just sellainen, että toinen on mukana ihan missä vaan mistä itse innostut. Siltä seisomalta kaidemies vei minut kauppaan ja pähkäiltiin siinä lankarullien ja kaiken maailman virkkuukoukkujen välissä yhdessä, että mitähän tämä viimeistelyneula kaikista näistä neuloista nyt oikein tarkoittaa.

Tästä biisi soimaan.

Neule valmistui huimaa vauhtia tammikuun puolella ollessani paukkupakkasilta piilossa sisätiloissa Netflixiä katsellen. Olin ihan ällistynyt miten vaikeaksi kuvittelemani projekti olikin helppo ja suht nopea. Luulin, että villapaidan neulominen olisi vaikeampaa ja jotenkin mahdoton tehtävä. Kun hihat alkoivat viimein valmistua, tunsin kummaa onnea siitä, että tästä tulisi oikeasti paita!

Alkuperäisen ohjeen mukaan neuletta käytetään näin, että nurja puoli on päällä.

Halusin tehdä kunnon kauluksen villapaitaan, joten muokkasin valmista ohjetta neuloen pääntien samalla tyylillä  kuin hihojen ja helman resorit, keräsin vain kolmella jaollisen määrän silmukoita pääntietä varten eli muutaman enemmän kuin alkuperäisen ohjeen mukaan. Neuloin vielä niin pitkän tuosta, että sen saa taitettua nätisti kaksin kerroin.

Vaikka alkuperäisen ohjeen mukaan neuletta käytettäisiin ns. nurin, sopii se mielestäni käytettäväksi myös näin päin. Tykkään enemmän tämä puolen resoreista.

Joku tarkkasilmäinen saattoi huomata myös, että hiukseni ovat hieman lyhentyneet tuosta ensimmäisestä kuvasta. Annoin luvan pätkäistä latvoista vähän enemmän, että saatiin tukasta mahdollisimman freesi. Latvassa oli jäljellä vielä parin vuoden takaisia raitoja ja vaalennetut osat näyttivät tosi kuivilta ja haaroittuivat helposti. Hiukset ovat varsinkin takaa aika lyhyet, eikä niitä saa oikein kiinni kunnolla mikä on ehkä ainoa probleema tässä mitassa. Muuten kivaa vaihtelua. Hiusten sävy on niin lähellä omaa sävyä kuin mahdollista, juurikasvua en edes itse huomaa vaikka etsimällä etsin missä raja menee. Tällä hetkellä näkyvät raidat ovat syntyneet auringon vaalentamina.

Olen käyttänyt uutta villaneuletta joka päivä sen valmistumisen jälkeen, enkä osaa koskaan päättää kumminpäin pukisin sen päälleni, kun molemmat puolet ovat aika kivoja. Mielessäni on jo seuraava projektikin! Päätin uskaltaa kokeilla palmikkoneuleen tekemistä, jos saisi sellaisen kesemmälle sopivan tehtyä kevään aikana. Neulomiselle on nyt vähemmän aikaa, kun loma on loppunut ja työt alkaneet, joten oletan sen valmistuvan paljon hitaampaa tahtia. Vielä on etsinnässä miellyttävän ohjeen löytäminen ja tietysti lankojen hankkiminen.

Onko siellä muita neulovia ihmisiä ja mitä te olette viimeksi saaneet valmiiksi?

Elena