keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Jouluisen mielen metsästys

Viime vuonna aloitin joulun fiilistelemisen jo marraskuun alussa glögittelemällä ja riisipuurottelemalla melkein joka päivä. Pikku kanelisokeriöverit puuron mukana on aina paikallaan. Polttelin kynttilöitä ja tunnelmoin. Kannoin sisälle havunoksia maljakoihin ja sen sellaista. Aikuiseksi kasvettuani olen tajunnut, että joulu ei enää tule samalla tavalla kuin lapsena. Lapsena ei tarvinnut itse olla tekemässä mitään muuta kuin sitä surullisen kuuluisaa joulusiivoa missä komerotkin hinkattiin vimpan päälle, vaikka kukaan ei komerossa joulua meillä kyllä koskaan viettänyt. Haha. Lapsena sai vain nauttia siitä kaikesta mystisestä ja jännittävästä tunnelmasta mikä joulun ympärille kietoutuu. Kirjoitella joulupukille ja pohtia saako paketin pakettia, että tulikohan oltua kiltisti koska tontut näkee niinku ihan kaiken! Kerran olin ehkä hieman tuhma, että mitä jos en saakaan sitä c-kasettisoitinta mitä toivoin niin kovasti tai Bäkkäreiden kasettia. Hmm.


Tänä vuonna olen kyllä tehnyt jouluisia juttuja marraskuun alusta asti, mutta joulumielen löysin vasta eilen. Päätin leipoa edesmenneen Saara mummoni ohjeella vaaleita pipareita. Olen ehkä kertonut teille ennenkin, että mummo leipoi nämä aina samanlaisella muotilla ja olen itse päättänyt tehdä näitä joka vuosi tällä kuvissa näkyvällä lintumuotilla. Ehkä omat lapset muistavat vanhempina näitä tekeleitäni lämmöllä ja sillä tavoin perinne jatkuu. Perinteet on kivoja, niistä tulee jotenkin turvallinen ja hyvä mieli. Ja siinä leipoessani, maistellessani taikinaa, tuli mummo elävästi mieleen. Kasvot piirtyivät hymyileväisinä eteeni, luomi poskella, permanentattu tukka ja isot silmälasit. Tummanvioletti mekko valkeilla kukkasilla, nahkakengät saunan pukuhuoneessa mistä oli kantapäät tallattu alas niin, että kengät pystyi vain tökkäämään jalkaan, mummon kädet taikinassa ja minä istumassa keittiönpöydän ääressä jakkaralla valmiina auttamaan leipomisessa. Tai ainakin valmiina napostelemaan vähän taikinaa aina, kun mummon silmä vältti. Mummo sokerinpala hampaiden välissä ryystämässä kahvia tassilta ja minä ottamassa perästä mallia. Mummoa muistellessani tuli joulufiilis, koska mieleen palasi lapsuus, se miten me lapset söimme aina keittiössä ja aikuiset ison ruokapöydän ääressä olohuoneen puolella. Mummo oli aina tehnyt meille lapsille herkullisia lihapullia. Ja miten tontut olivatkin tuoneet lahjat sopivasti kuusen alle sillä välillä, kun kävimme saunassa. Joka vuosi! Sitten istuimme sohvalla serkkujen kanssa vieretysten ja muistan edelleen miten aika mateli ennen pukin tuloa, koska lahjat sai avata vasta sitten. Ei auttanut kuin arvailla kenelle isoin paketti kuusen alla oli.



Samalla tavalla tästä sokeripaketin kuvasta tulee mummo mieleen. Mummo oli aina laittamassa ruokaa ja leipoi joka lauantai. Keittiössä tummanruskean jääkaapin vieressä oli korkea kaappi, jonka oven takana roikkui naulassa erivärisiä esiliinoja ja korissa myssyjä päähän. Sieltä sain aina oman esiliinan päälle ja huivin tai myssyn suojaamaan päätä niin, ettei hiukset tippuneet leipomusten joukkoon. Muistan mummon aina sellaisena, että otti minut mukaan kaikkeen ja sulki lämpimään halaukseen monesti. Noh. Tätä kirjoittaessani tuli näemmä itku, mutta kai jouluun kuuluu yhtälailla nekin tunteet. Tunteet missä ikävöidään rakkaita ihmisiä, jotka eivät ole täällä enää kanssamme, mutta pysyvät muistoissa aina.


Leipoessani kuuntelin musiikkia tosi kovalla ja Kasperin kotiuduttua koulusta kuulosti ihan samalta kuin minä itse, kun määräsi pistämään musiikkia pienemmälle ja laittamaan kuulokkeet korville, etten häiritsisi muita. Hymyilin siinä itsekseni pojan kommenteille. Ei ne omenat puusta kauas vieri.


Säilyttelen hienoa sokeria kotosalla itseasiassa tällaisessa purnukassa.


Ja piilotin osan leipomistani linnuista peltipurkkiin odottelemaan joulua.


Ja loput linnut survoin iskältä saamaani lasipurkkiin. Eilen purkki oli täynnä ja tänään puolillaan. Minne lie linnut lentäneet?


Ainakin osa katosi todistettavasti poikien suuhun glögin kera, kun tulivat koulusta. Molempien nenät kyllä ohjailivat jalat heti keittiöön tarkastamaan mitä on leivottu.


Saatoin itsekin maistaa muutaman.


Eilisestä innostuneena päätin jatkaa tänään leipomistouhuja ja tein Paraisten piparkakkutaikinan valmiiksi, että voin jonakin päivänä tällä viikolla leipoa ihan oikeita piparkakkuja. 

Joulumieltä voi myös metsästää...

...katselemalla ison kasan romanttisia jouluelokuvia. Apua, todellakin tein tämän! Katsoin neljä yhtä perusnoloa leffaa putkeen netflixistä!

...askartelemalla joulukortteja. Tätä en ole kerennyt edes miettimään vaikka on  yksi lemppareista puuhistani, toivottavasti kerkeän askartelemaan jonakin päivänä.

...osallistumalla jouluisiin tapahtumiin. Kaiken maailman pikkujouluihin ja glögi-iltamiin. Viime vuonna kävimme katsomassa Raskasta Joulua ja edellisenä sunnuntaina ystäväni Lauran kanssa pyörimme joulun avauksessa Joensuun keskustassa.

...ostelemalla joululahjoja ja paketoimalla niitä. Varsinkin jos löytää jotain sellaista mikä on kuin nakutettua saajalle, tulee erikoisen hyvä mieli. Paketoinnista tulee aina vähän sellainen jännä kutkuttava fiilis ja pakettien piilottelemisesta myös.

...kuuntelemalla jouluradiota. Ja hoilaamalla esim. täysiä Petteri Punakuonoa auton ratissa liikennevaloissa niin, että vierelle pysähtynyt autoilija tuijottaa hölmistyneenä.

...ripustelemalla jouluvaloja ja sytyttelemällä kynttilöitä lyhtyihin. Kaikki valot ovat kauniita ja luovat rauhoittavaa tunnelmaa. 

...laskemalla pulkkamäkeä lasten kanssa jos vain on lunta! Hiihtäminen ja luisteleminenkin tietty! Ja mukaan voi pakata kuumaa glögiä ja pipareita.

...koristelemalla kotia joulukukkasin ja havunoksilla. Mikset toki tuo jo kuusta sisälle, tuleeko mistään muusta yhtä jouluinen fiilis?

...rakentamalla piparkakkutalon. Tai miksei tonttuovea! Piparkakuista voi rakentaa ihan mitä vaan, vain mielikuvitus rajana!

...hankkimalla joulukalenterin tai vielä kerkeät tekemään itse kalenterin. Luin lehdestä juuri, että joku mies oli tehnyt vaimolleen joulukalenterin, sellaisen purkin mistä joka päivä sai ottaa yhden lappusen ja lapuissa kerrottiin syitä miksi se oma vaimo on maailman paras.

...käymällä jouluisissa kaupungeissa minilomalla tai sisustuspuodeissa. Tallinnassa ja Vilnassa oli ainakin todella jouluinen tunnelma jos mielit vaikka ulkomaille! Tsekkaa oman kaupungin jouluisimmat mestat tai suuntaa viereiseenkin kaupunkiin ja hei napapiirillä voit käydä moikkaamaan joulupukkia ja lähettää joulukortit joulupukin omasta postitoimistosta!

Tässä kaikessa pätee varmaan se sama mikä muussakin elämässä. Ajattele hyviä ajatuksia, niin hyvät asiat löytävät sinut. Ajattele jouluisia ajatuksia, niin joulu löytää sinut.

Mikä tekee teille jouluisen fiiliksen?

Elena

tiistai 27. marraskuuta 2018

Muovista

Kuka teistä on katsonut dokumentin  A Plastic Ocean? Miehen sisko vinkkasi, että minua saattaisi kiinnostaa kyseinen dokkari ja miten oikeaan Laura osuikaan. Suosittelen joka ikistä katsomaan kyseisen dokumentin tai tsekkaamaan edes tämän lyhyen videon.

Ensimmäisenä dokumentin katsomisen jälkeen mietin miten minä voin omalla käyttäytymiselläni ja valinnoillani auttaa tämän yhteisen muoviongelman parissa...

...alan kerätä kotiin syntyvää muovijätettä ja vien sen kierrätykseen. Huomaan viikkojen kuluessa, että muovia kertyy ihan älytön määrä siitä huolimatta, että yritän välttää sen ostamista. Ongelma on todellinen ja salakavala, esim. niin monet elintarvikkeet on pakattu muoviin ilman vaihtoehtoja.

...jos mahdollista, hankin vain sellaista missä ei ole muovia ja jos on pakko ostaa jotain muovia sisältävää niin valitsen mahdollisimman suuren pakkauskoon. Miksi tyhmissä maitopurkeissakin on muovia, valitsisin mieluummin sen vanhan vaikean avaustaktiikan! 

...valitsen purukumin sijaan ksylitolipastillit.

...pakkaan hedelmät kaupassa biohajoaviin pusseihin. (Ainakin isommissa kaupoissa on biohajoavia pusseja hevi osastolla, ne on vain sijoitettu kuluttajalle hankalaan ja huomaamattomaan paikkaan.)

...lakkaan ostamasta kosmetiikkaa joka sisältää mikromuovia. Luonnonkosmetiikka merkiltä Laveralta löydän myös Pure Bio meikkejä joiden luomiväreihin on saatavilla uusi täyttö pahvisessa pakkauksessa. 

...Suihkusaippuan ja nestemäisen käsisaippuan sijaan vaihdan palasaippuaan tai vaihtoetoisesti hankin mahdollisimman ison täyttökanisterin.

...Kaupassa muovipussin sijaan olenkin käyttänyt jo vuosikausia kankaisia kasseja tai jos joskus kassit on unohtuneet kotiin, valkkaan paperikassin tai biohajoavan pussin.

...en suostu käyttämään mitään "kertakäyttöistä" missä on muovia jos pystyn mitenkään vaikuttamaan asiaan. Pumpulipuikot, pillit, muoviaterimet, muoviset kannet take away kahvikuppeihin. 
 

Muovia vältellessäni innostun Humble Brushista, hammasharjasta jonka varsi on valmistettu 100% biohajoavasta bambusta, joka on myös maapallon nopeimmin kasvava materiaali! Kuinka mahtavaa! 35 vuotiaana hammasharjan kuukauden vaihtovälillä olisin käytellyt kärjistettynä laskettaessa 420 hammasharjaa, jotka eivät katoa tältä maapallolta mihinkään. There is no planet B, kuten The Humble Co. fiksusti sanoo.


Tuntuu hyvältä, että pieni valinta jo hammasharjahyllyllä voi auttaa maailmaa hieman. Kassukin innostui tästä harjasta ja kotiutin niitä meille heti neljä kappaletta. Harjoja löytyi ainakin täältä Joensuun Prisman hyllyltä sekä mustilla, että valkoisilla harjaksilla. Tsekkasin myös, että nettikaupoista voi ostaa sekä näitä hammasharjoja, että bambuisia pumpulipuikkoja ja biohajoavaa purukumia ellei lähikaupan hyllyltä löydy.


Vaihdoin myös nestemäisen pyykinpesuaineen jauheeseen, jota myydään isoissa pahvipakkauksissa. Pyykinpesujauhetta varten hankin vain kylppärin hyllylle peltisen nätin purkin. Peltipurkin tajusin hankkia vasta sen jälkeen, kun pahvilaatikko oli käsienpesualtaan reunalla aikansa ja kastunut pohjasta. Sitä sitten nostaessani pehmennyt pohja hajosi ja kaikki pyykinpesujauheet levisivät lavuaariin, lattialle, pyykkikoriin ja sitä jauhetta löytyy vieläkin kylppäristä. Uppista vaan! Mutta tuoksuu kuulkaa puhtaalle! Haha.

Toivoisinkin jokaisen meistä heräävän tähän ongelmaan nimeltä muovi ja kantamaan oman kortemme kekoon! Kierrätyskin tekee jo paljon!

Nyt kiinnostaisikin tietää kuinka moni teistä on katsonut tuon dokumentin? Ja kierrätättekö muovia? Tai onko teillä jotain konsteja miten vähentää tai vältellä muovin ostamista?

Elena

lauantai 10. marraskuuta 2018

Rapolan linnavuori

Isäni vei minut ja kaksoset syyslomalla katselemaan Vanajaveden mahtavia maisemia Rapolan linnavuorelta. Puissa oli tuolloin vielä jäljellä jonkun verran lehtiä ja väriloisto pienen kiipeilemisen ja hyppelehtimisen jälkeen ilo silmälle. Kun iskä puhui linnavuoresta aivoissani muodostui kuva jyhkeästä linnasta, mutta todellisuudessahan puhumme vuoresta joka on toiminut linnoituksena vihollisien varalta.




Linnavuoren kierros ei ollut pitkä, mutta maasto epätasaista.






But first, let me take a selfie.
 







Saatiin ehkä just purettua ylimääräiset energiat heittelemällä lehtiä.
 


Ja vähän nyrkkipeliä, jonka seurauksena meitsin kämmenselkä mustelmilla. Kuka muu pelannut tuota ajankuluksi? Poikiin se uppoaa ainakin paremmin kuin kivi, paperi ja sakset. Eli tässä kädet pistetään nyrkkiin (tai voisi kyllä pelata ihan läpsienkin, mutta me ei oltu sillä tavalla nössöjä,) ja sitten nyrkki toisen käden päälle ja yritetään lyödä vastustajan nyrkkiä ennen kuin kerkeää vetämään käden pois alta. Jos vastustaja vetää käden pois alta ennen kuin lyöntivuorossa ollut on liikuttanut kättään, saa vaparin. Vuoro vaihtuu, kun ei osu.
 


Me myös painittiin Topin kanssa. Tosin jostain syystä tässä kuvassa näyttää ihan siltä kuin tanssisimme. Hihihiii! Tämän jälkeen väännettiin vähän enemmän kunnolla. Joskus poikien kanssa pitää vähän painia, koska pojat on poikia. Yleensä kaidemies hoitaa painihommat, mutta tällä kertaa mies oli yllätys yllätys töissä jossain satoja kilometrejä kaukana, joten meitsi hoiti.
 


Iskä aka Romu pysyi hädintuskin pystyssä ja menossa mukana, koska joutui ottamaan näemmä välistä tukea hmmm. Hhhha. 
 


Mutta iskällä on rautaiset hermot. Kesti poikien pään päälle heittelemät märät lehtikasat kuin mies.
 





Toisin kuin minä. Topi heitti suoraan päin pläsiäni ison kasan märkiä lehtiä ja ne ruoskaisi avoimia silmiäni, joita refleksit eivät kerenneet sulkemaan. (Kuva 2.) Itku pitkästä ilosta! Oletteko kuulleet sitä sanontaa? Kun tarpeeksi kauan painitaan, riehutaan ja pelleillään, sattuu aina lopulta jotain mikä ei tunnu jostain kovin kivalta. Heitin pojalle, että hieroppa itse noita märkiä kuraisia lehtiä naamaasi, niin tiedät miltä se tuntuu. Pyyhin roskaisia silmiäni ja levinneitä ripsareita poskilta, kun havaitsin pojan ottavan kasan märkiä lehtiä maasta ja pyyhkivän niillä omaa naamaansa. Repesin nauramaan, koska en tietenkään tarkoittanut, että niin pitäisi tehdä, vaan vain miettiä miltä se voisi tuntua! Topiaksen mielestä se tuli käskymuodossa, joten tuumasta toimeksi. Äh. Mietittiin yhdessä tilanteen huvituttua, että meillä oli tosi hauskaa ja jännä miten kotihommat ei tapahtu yhtä hanakasti, kun joskus käskee.


Sattuuko teillä aina jotain, kun tapahtuu? Entäs onkos kukaan teistä käynyt tuolla Rapolan linnavuorella ja mitä tykkäsitte paikasta ja maisemista?

Elena