Kummankin käden nostaminen aristaa ja pystyn hädintuskin puristamaan sormillani punaviinilasin vartta niin, että voin palkita itseäni päivän talkoohommista haravoinnin parissa. Kotiin tultuani riisuin mullalta tuoksuvat, lehtien ja ruohonkorsien täyttämät vaatteeni ja laskin suihkusta kerrankin kuumaa vettä niskaani niin, että pieni wc-kylppärimme huurustui sakeaksi vesihöyrystä. Pesun jälkeen lohdutin nälkäistä vatsaani eilen keittämälläni riisipuurolla, jonka peittelin reilulla kanelisokerilla lämmitettyäni sen liian kuumaksi mikrossa kuvun alla. Poltin kieleni ja vähän nielunikin, kun hotkaisin annokseni muutamalla lusikallisella. Tämän jälkeen söin ihan liian monta jälkiuunipalaa ja kaikkien päälle vuolin höylällä kolme palaa kermajuustoa. Koska olin ansainnut sen. Mieleni yrittää supatella minulle, että ansaitsisin myös ison pussin karkkia, vähän sipsejä dippikastikkeen kera ja miksen samaan syssyyn hitusen jäätelöäkin. Uuu, entäs sitten pizza? Olisinko ansainnut vähän pizzaakin? Siemaisen vähän punaviinistäni, nojaan tyytyväisenä taaksepäin tuolissani ja olen kiitollinen, etten pidä kotona kaapissa mitään herkkuja, koska jos niitä olisi nyt, mitään ei jäisi jäljelle. Saatoin syödä pari yskänpastilliakin ihan vaan siksi, että ne on tavallaan karkkia ja ansaitsin ne. Ettäs tiedätte! Käykö teille koskaan niin, että palkitsette itseänne tekemisistänne?
Tänään meillä oli siis Topiaksen jääkiekkojoukkuen talkooharavoinnin toinen osa Utrassa, millä kerättiin rahaa joukkueelle. Ensimmäinen rupeama suoritettiin kaksi viikkoa sitten ja sitä ennen, plus jossain välissä ollaan suoritettu haravointia myös omalla pihamaalla. Tosin viime yönä sataneen kevyen lumipeitteen alla on nyt viimeiset puista varisseet lehdet, joita en toden totta ole kerennyt siistimään. Tässä, kun on vähän kaikenlaista tekemistä ja menemistä päivittäin.
Ollaan hankittu Topiakselle uusi jääkiekkomaila edellisen kesken peliä rikkimenneen tilalle. Voitteko käsittää, että minä, siis minä (!) sahasin sen sopivan mittaiseksi ja hioin perään santapaperilla menemään vielä! Olen sahannut edellisen kerran vissiin yläasteella eikä nyt viitsitä laskea, että siitä on parikymmentä vuotta aikaa, koska sellainen tuntuu tavallaan masentavalta. Että jostain voi olla parikymmentä vuotta aikaa. Huoh. Kuitenkin, uusi maila tietty erkattiin. Topilla tuntui olevan hyvä tatsi hommaan ja autoin vain kerran suoristamaan teippirullaa, kun se pyörähti ympäri ja liimapinnat tarttuivat toisiinsa kiinni.
Kotona haravoidessani löysin neliapilan. Se vain moikkasi lehtien keskeltä ja laitoin sen sisällä kirjan väliin kuivumaan. En vaan kuolemaksenikaan muista minkä kirjan väliin, koska tästä on aikaa kolme viikkoa ja hei, kolme viikkoa voi olla muistin kannalta keski-ikäisenä hyvinkin pitkä aika. Haha.
Tiesittekö muuten, että jos haravoi hiestä märkänä reipasta tahtia kolme tuntia, pitää välissä vartin evästauon ja laittaa sitten työhanskat takaisin käteen ja nappaa haravasta uudestaan kiinni, että käsiin koskee kymmenen minuuttia satasella ennen kuin taas tottuu puristamiseen ja tyhjästä ilmestyneisiin rakkoihin.
Tarkkaavaista hommaa.
Erkatun lavan pinta vedellään vielä jääkiekon kanssa läpi ja sitten ollaan taas valmiit peleihin!
Meitsi taas on ihan valmis heittäytymään peittojen alle katsomaan jotain sarjaa tai leffaa. Hmm. Sitä ennen voisin kyllä voidella olkapäihin ja ranteisiin vähän voltarenia.
Haravoinnin aikana kuuntelin kirjoja mitä harrastan kyllä nykyään kokoajan tehdessäni kotosallakin juttuja ellen sitten kuuntele musiikkia. Suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan Camilla Läckbergin Noidan, sekä Leijonankesyttäjän, mitkä sain nyt loppuun. Läckbergillä on uskomaton taito kirjoittaa! Tietty kannattaa lukea myös aikaisempi tuotanto, koska nämä kirjat ovat osa Fjällbacka sarjaa: Jääprinsessa, Saarnaaja, Kivenhakkaaja, Pahanilmanlintu, Perillinen, Merenneito, Majakanvartija, Enkelintekijä. Voit lukea kirjat myös itsenäisinä tarinoina, mutta sarjan henkilöhahmoihin pääsee luonnollisesti parhaiten sisään, kun tietää kaikki tapahtumat aikaisemmista kirjoista.
Kuka muu osallistunut viime aikoina haravointitalkoisiin tai kuunnellut tahikka lukenut Läckbergin kirjoja?
Tiesittekö muuten, että jääkiekkojoukkueen pyörittämiseen tarvitaan aika paljon aikaa, rahaa, mutta ennen kaikkea apukäsiä? Ja, että seitsemättä vuotta tämän saman jääkiekkoporukan kanssa pyöriessä sitä on yhtä suurta porukkaa. Ja toistenkin lapsista alkaa välittää. Niin monta mahtavaa nuorta täynnä potentiaalia. Ja vaikka joskus mietin, että jääkiekkoharrastus vie melkein kaiken aikamme, on se silti aika siistiä. Ylipäänsä, että voi olla osana jotakin. Aukoa jääkiekkopelien aikana jäähykopin ovea ja laskea torjuntoja, pysäyttää ja käynnistää kelloa tuomarin vihellyksestä ja merkata maaleja ja jäähyjä taululle. Pikku juttuja, mutta pienistä jutuista syntyy isoja kokonaisuuksia. Ja jos voi olla osana jotain isoa, niin se ei ole mikään pieni juttu.
Elena
