Sade hakkaa ulkona peltikattoon ropisten ja tuuli viheltää vanhoissa ikkunanpokissa. Ulkona on pimeää, märkää ja kylmää, sitä sellaista tuttua syksyistä ilmaa joka ei tule koskaan yllätyksenä. Täydellinen ilma käydä lävitse aurinkoisia kuvia viime viikolta, jos saisi imettyä näistä kuvista parit valopisarat.
Ensimmäistä kertaa elämässäni päätin viedä kaksoset ja vähän itsenikin aurinkolomalle. Ajatus ajankohdasta oli aluksi syysloma, mutta sitten satuin mainitsemaan Kaisalle suunnitelmistani, jolla oli samansuuntaiset ajatukset syksylle, reissu Vilin kanssa lämpimään. Päätettiin siinä samassa puhelun aikana, että lähdetään yhdessä matkaan. Meillä oli koko matkasta niin samanlaiset ajatukset; halpaa ja helppoa, aurinkoa ja uimista, jotain pientä aktiviteettia, kuitenkin niin, että jää aikaa lukea kirjaa altaalla ja rannalla. Kaisa on ihan uskomaton ihminen järjestelemään ihan mitä vaan ja hetkessä matkakin oli jo varattu Turkkiin Alanyaan viikoksi.
Majoituttiin Beach Club Doganayssa, josta oli ilmainen bussikuljetus kaupungille ja takaisin useamman kerran päivässä. Koko paketti oli all inclusive ja lähdimme matkaan ennen syyslomaa, koska hinnat olivat huomattavasti edukkaammat lomakauden ulkopuolella. Lasten kanssa lomaillessa oli äärimmäisen kätevää, että kaikki ruoka ja juoma kuului hintaan ja sitä oli tarjolla jossain kokoajan. Hotellin ruoka oli tasoltaan todella laadukasta ja buffetpöydät notkuivat toinen toistaan ihanempia tuoreita hedelmiä, kasviksia, juustoja, leipiä, jälkiruokia ja kymmeniä sortteja lämmintä ruokaa grillattuna, friteerattuna, paistettuna ja keitettynä. Nälkää tällä reissulla ei tarvinnut todellakaan nähdä! Ja jos ei halunnut kiikutella itse juomia pöytään, pientä tippiä antamalla ravintolan työntekijät kiikuttivat pöytään vaikka kokonaisen viinipullon ja pyörivät lähettyvillä valmiina tuomaan lisää tarvittaessa. Eli jos haluat parempaa palvelua, tippaa työntekijöitä, vaikka kaikki onkin maksettu etukäteen. Hotellin siistijälle tippi kannattaa laittaa tyynyn alle ja jos tykkäät bussikuskista voit tipata etuosassa olevaan koriin, jos taas et tykkää bussikuskista, voit ottaa korista jotain pois. Tätä ei olisi kannattanut sanoa Topiakselle, joka oli heti valmiina ottamaan korista taskurahaa, haha.
Hotellihuoneessa vietettiin todella vähän aikaa, käytiin siellä lähinnä nukkumassa.
Meidän huone oli viidennessä kerroksessa vasemmalta toinen parveke.
Pari ensimmäistä päivää vietettiin hotellialueella, jossa riitti
tekemistä altailla ja meressä uimisen ja vesiliukumäkien lisäksi
jalkapallon, tenniksen ja pingiksen parissa, puhumattakaan syömisestä!
Sitten käytiin kaupungilla bussilla ostoksilla, syömässä ja uimassa ja yhtenä päivänä herättiin superaikaisin pidemmälle reissulle katsomaan vesiputousta, paikallisille markkinoille joissa oli älytön määrä hedelmiä ja vihanneksia myytävänä ja kokin sormeni syyhysivät siellä ihan hulluna. Basaarien jälkeen matka jatkui veneretkelle ja uimaan. Ah, onnea on ystävä <3
Ostettavaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta me ei oikeastaan tarvittu mitään, niin hankittiin vain Kassulle pari t-paitaa ja löysin paikallisesta liikkeestä uuden uimapuvun. Vanha onkin ollut käytössä jo kahdeksan vuotta, huhhuh! Pieni päivitys ehkä ajankohtainen?
Aika kului meressä aaltojen mukana sukellellen.
Hotellilla oli oma ranta, jonne kuljettiin tunnelin lävitse. Ranta olikin ihan älyttömän kaunis, täynnä upeita kiviä, joita meni kivasti uikkareiden sisään, kun heilui rannassa aaltojen mukana.
Loiskista vaan!
Hotellille saavuimme aamuyöllä ja me kaikki käytiin parvekkeelta katselemaan pikimustaan yöhön ja väsyneinä jokaisella oli ollut mielessä, että ihan tyhmä maisema. Ei merta vaan jotain peltoa vaan. Ihan kökköä. Merimaisemaa luvattiin ja saatiin jotain joutomaata. Aamulla verhot avatessani herätin vahingossa kaikki hihkunnallani, kun tajusin, että maisema oli pelkkää merta ja sen viivaa silmin kantamattomiin.
Hotellilla oli joka ilta ohjelmaa, mutta me seurattiin sitä vain ensimmäisenä iltana katsomosta. Jo viikon aikana pääsi jyvälle hyvin jokapäiväisestä rytmistä järjestettyine ohjelmanumeroineen allasjumpista, pallopeleihin ja minidiskoon.
Onneksi alueelta löytyi myös rauhallisempi allasalue jossa ei järjestetty mitään ohjelmaa.
Uimisen lomassa kaikille maistui joka päivä ranskalaiset.
Alanyan kaupungille lähdettiin käymään aamiaisen jälkeen ja oltiin liikenteessä aika kuumaan aikaan. Vilvoiteltiin välillä meressä ja huuhdeltiin suolainen merivesi rannalta löytyvissä suihkuissa pois.
Paikalliset pienet banaanit olivat älyttömän herkullisen makuisia. Ei mitään sellaisia mitä meillä myydään kaupoissa.
Päivällisellä ja illallisella parasta oli jäätelöbuffa. Oma suosikkini oli ehdottamasti caramel.
Kassu viihtyi välillä pitkiä aikoja kuunnellen äänikirjaa.
Ja Vili viihtyi aaltojen seassa. Poika osaa ikäisekseen uida mestarihyvin!
Pistaasijäätelöä vesiputouksella. Nam!
Illallista aloitettiin valmistelemaan joka ilta pesemällä aurinkotuolialue uima-altaan luota, kantamalla sinne pöytiä ja lyhtyjä ja kuumentamalla grillit. Herkullinen grillauksen tuoksu leijaili ylös parvekkeellemme.
Topin kanssa venataan hissin edessä muita tulemaan illalliselle. Hissi oli hotellissa ihan äärettömän hidas, joten käytettiin tosi paljon rappusia, mikä olikin aika hyvää kuntoilua!
Veneretkellä joella.
Jokiristeilyllä pysähdyttiin laituriin ja sillä aikaa, kun meidän päivällistä grillatiin, uitiin lämpimässä merivedessä ja kävimme pesemässä hiekan ja suolan pois jäisessä makeassa jokivedessä. Kumma miten joen vesi oli niin kylmää, kun toisella puolella oli aivan lämmintä merivettä.
Poijjaaat! Montaa kuvaa näistä ei saatu yhdessä, kun olivat vain kokoajan menossa!
Noin tziljoona kuvaa, joista vain osa tässä aikamoisena pläjäytyksenä. Täältä puuttuu kokonaan kuvat esim. vaahtobileistä, ainoasta aktiviteetistä johon suostuttiin Kaisan kanssa osallistumaan. Altaalla kierteli joka päivä hotellin työntekijöitä, jotka oli palkattu viihdyttämään lomalaisia. Kaikkina päivinä oli allasjumppaa, erilaisia pallopelejä, dartsia, jumppia jne. viihdyttäjien oli hirveän vaikea uskoa, että meidän lomamme on täydellinen jos luemme kirjoja. Yritin selittää monta kertaa, että kotona kaikki on aina niin kiireistä ja tekemistä täynnä, että haluaisin vain olla rauhassa, rentoutua ja lukea tätä kirjaa. Vaahtobileet on kuitenkin sellainen mistä ei voi kieltäytyä, eihän!? Varsinkin jos tarjolla on boolia.
Meillä oli ihan älyttömän kiva loma yhdessä! Jännä miten ensimmäiset päivät lomalla menevät jotenkin hitaasti ja sen jälkeen joku pikakelaa ajan loman loppuun ja sitten sitä huomaa olevansa kotona katselemassa kuvia ja vielä hetken iholta hiljaa hiipuvaa päivetystä.
Muut teistä lähtemässä aurinkolomalle?
Elena