VISPILÄNKAUPPAA: Lätyt

Kassu lähes aneli viikonpäivät, että saisi paistaa lättyjä. Poika haluaa opetella kuulemma yhtä hyväksi lettujen paistajaksi kuin pappani Samuli ja pikkuveljeni Eemeli. Täytyy sanoa, että ensimmäinen kerta onnistui niin hyvin, että pojassa on kyllä ainesta!

Ainekset

3 kananmunaa

8dl kevytmaitoa

1 kukkura tl suolaa

1tl vaniljasokeria

2rkl hienoa sokeria

4,5dl vehnäjauhoja

1dl sulatettua voita

+ voita ja öljyä paistamiseen

1. Riko kananmunat kannuun tai muuhun pitkulaiseen korkeaan astiaan ja mittaa sekaan suola, vaniljasokeri,

  hieno sokeri, 

maito,

sekä vehnäjauhot.

2. Mittaa 125g voita kippoon tai kattilaan ja sulata. 

3. Ota sulatetusta voista puolisen desiä kirkasta osaa talten paistamista varten.

(Kirkas osa tarkoittaa ihan keltaista pinnalla olevaa sulaa. Tämä kestää paistamista paremmin, kuin ihan pohjalle valunut valkoinen osa.)

 

Lisää sitten loppu voisula muiden ainesten kanssa kannuun.

 

4. Ajele sitten sauvasekoittimella kaikki ainekset sekaisin ja jätä taikina turpoilemaan ainakin puoleksi tunniksi ennen paistamista. Voisit myös tehdä taikinan edellisenä päivänä  jääkaappiin niin, että lisäisit voisulan taikinan joukkoon vasta ennen paistoa. Kätevää esim. jos haluat paistaa aamupalaksi lettuja. (Jos sinulla ei ole sauvasekoitinta, niin riko ensin kananmunat kuljoon, vispaa niitä hetki, lisää sitten kaikki muut aineet paitsi jauhot ja voisula. Jauhot sekaan vispaten ja viimeiseksi voisula.)

5. Lisää paistamista varten ottamaasi voihin sekaan puolisen desiä ruokaöljyä. Ruokaöljyn ja kirkastetun voin seos kestää parhaiten paistamista.

6. Kuumenna pannu tai pannut. Meillä pidän takalevyä joka on pienempi kuin etulevy vitosella paistamisen ajan ja isompi etulevy on nelosella. Tällöin on sopiva paistolämpötila. Jos sinulla on esim. lämpöasteikko 12 asti, kokeilisin lettujen paistamista 8-10 välillä. Jos levy on liian kuumalla, lettu palaa ennen kuin se kerkeää kypsymään. Ensimmäisellä letulla toi testailla sopivan paistolämpötilan ja jos se menee pipariksi, syödä suihinsa paistamisen lomassa.

7. Levyn kuumennettua lisää paistorasvasekoitusta alle rkl pannulle ja kaada sitten perään lettutaikinaa. Teen aina lettutaikinan suoraan tuollaiseen kannuun, josta on helppo kaataa sopiva määrä taikinaa pannulle. Voit myös mitata kauhalla taikinan, mikäli se tuntuu sinusta paremmalta vaihtoehdolta.  Sopiva määrä taikinaa pannulla on kolme milliä.

8. Lettu on valmis käännettäväksi, kun taikina on kypsynyt pinnalta.

Eli ylemmässä kuvassa taikina on vielä vaaleaa ja alemmassa kuvassa näkyy miten taikina on jo kypsynyt tummemman keltaiseksi ja on valmis käännettäväksi.

 

Kassun letunkäännöt meni yllättävän hienosti, vaikka paistoi lettuja ensimmäistä kertaa!

 

Paista lettua myös toiselta puolelta yhtä kauan kuin ensimmäiseltä puolelta.

 

Nosta sitten tarjoilulautaselle ja ripottele hieman hienoa sokeria pintaan.

Letut voit syödä sokerin, hillojen, kermavaahdon, nutellan, tuoreiden hedelmien tai marjojen kanssa.

 

Kassu paisteli jo toisen kerran lettuja eilen aamulla myöhäiselle aamiaiselle. Isoveljeni tuli tyttäriensä kanssa myöhään perjantaina pitkän pitkän ajomatkan jälkeen lomailemaan kanssamme, joten herkuteltiin yhdessä pitkästä aikaa. Kuvissa näkyy kummityttö Erinin letut, jotka näyttävät hymyilevän meille vai mitä? Tuntuu ihan hullulta, että olen nähnyt veljentyttäriä viimeksi viime vuonna kesällä, kun kävivät kylässä. Nähdään aivan liian harvoin!

Paistellaanko teillä lettuja aamupalaksi viikonloppuisin?

Elena

Kolvananuuro

Luontoon lähteminen ei ole koskaan virhe. Tai niinhän sitä haluaisi ajatella. Virhe on kuitenkin lähteä luontoon selvittämättä kunnolla mihin on menossa tai olla tutustumatta reittiin. Voihan sitä näin vanhana suunnistajana kuvitella pärjäävänsä missä vaan, mutta hei, jo pienenä tyttönä metsässä suunnistaessa minulla oli aina kunnon paperikartta kädessä josta näki maamerkit ja pystyi päättelemään missä oli. Tähän väliin mietityttää kuka onkaan ollut se tyyppi tai ne tyypit, jotka ovat selvittäneet kaikki kumpareet, mitanneet ja mallanneet, piirtäneet ja tallentaneet, että voimme pidellä käsissämme ympärillämme olevaa maastoa paperilla. On siinä ollut homma ainakin entiseen aikaan. Nykyisenä aikana tähän kaikkeen löytynee ties mitä mittaushärveliä ja vekottimenpoikasta, mutta miten kaikki mitattiin ennen? Tuntuu niin pökerryttävältä ajatukselta, että jotenkin kaikki kivet, kalliot, kuopat on mallattu ja rajat piirretty kylien, kaupunkien, maakuntien ja maiden välille. Hurraat sille. 

Me lähdimme kaidemiehen siskon Lauran ja Pilkku-koiran kanssa yhtenä typerryttävän lämpimänä päivänä Kolvananuuroon mielikuvissamme rentouttava patikointi luonnossa. Tästä on aikaa jo viikkoja, mutta en mitenkään ole saanut kasattua ajatuksiani reissun suhteen niin, että voisin teille siitä kertoa. Nyt jo naurattaa kohelluksemme, kyykäärmeet, konttaaminen ja ryömiminen kaatuneiden puiden alitse, eksyminen reitistä ja hiki mikä valui norona selkää pitkin pakaroiden väliin hyttysten ja paarmojen yrittäessä vähän pistää sinne tai puraista palasta tuolta.

 

Olimme etukäteen lukeneet, että Kolvananuuro on erittäin vaikeakulkuista maastoa. Haluan alleviivata tätä teille mikäli omistatte koiran tai kuvittelette lähtevänne matkaan sadesäällä. Kaikki koirat eivät välttämättä uskalla kulkea ja ainakin on hyvä olla ensiapupakkaus käärmeiden varalta matkassa.

Ensimmäiset maisemat antavat ymmärtää, että on leppoista. Eihän tämä niin vaikeaa ole. Miten niin vaikeakulkuista maastoa? Vähän puiden juuria ja kiviä, sitä normaalia settiä.

Ja kivan vehreää.

Pilkku oli ihan, että tulkaa jo!

Alussa otin kameralla ylös meidän koordinaatit. On hyvä tietää missä on mikäli tulee jokin hätätilanne.

Aurinko porotti. Lampi oli nätti. Pelästyin pitkospuilla sisiliskoa.

 Ainoa taukopaikka oli jo heti reitin alussa lammen rannalla. Hörppästiin siinä kylmät kahvijuomat, käytettiin puuseetä ja suihkittiin itsemme täyteen hyttysmyrkkyä.

Ja aika pian tultiin todella vaikeakulkuiselle maastolle joka oli kiveä kiven perään ja joka askelta piti varoa. Plus kyykäärmeitä. Melkein astuttiin päälle, yöks. Tässä kuvassa kävin kiipeilemässä vielä vähän ylempänä ihan tätä kuvaa varten. Täytyy sanoa, että ylös oli helppo mennä, mutta alas vähän vaikeampi tulla. Tajusin, että tuolla pystyy niin helposti taittamaan jalkansa, tippumaan ja kaatumaan. Ei siis mikään märän kelin patikkamesta!

Onks tääl muka muitakin ihmisii? Ja koiria?

Kolvananuuron pohja oli kivikasaa ja seinämät vehreitä. Jossain kivien välissä solisi puro.

Ja purosta tuli myöhemmin kirkas lampi.

Mihin te nyt taas jäitte? Tulkaa jo!

Mutta meillä meni Lauran kanssa aikaa, koska ryömittiin kaatuneiden puiden ali tai kiivettiin niiden ylitse. Siinä maha maata kyntäen pohdin, etten vielä koskaan ole ollut sellaisella patikkaretkellä, jolla pitäisi ihan ryömiä.

Osa ryömimisestä oltaisiin voitu välttää, mikäli ei oltaisi eksytty reitiltä. Kaatuneet puut merkatun reitin päällä ja katkenneet opastekyltit saivat meidät jotenkin lähtemään väärää polkua pitkin. Ei voitu mitenkään uskoa, että reitti menisi läpi siitä kohtaa mistä se meni. Jos olisin malttanut seisahtaa, kun Laura jäi epäröimään ja meinasi tsekata kartalta missä ollaan, ei oltaisi tehty 40 minuutin ylimääräistä reissua itikoiden jyrsimänä. Jos. Elämä on vähän sellaista. Jos emme olisi tehneet sitä harhareissua, en tiedä olisiko jälkikäteen naurattanut niin makeasti. Tuntui ihan höhlältä, mutta joskus sitä voi eksyä vaikka olisikin ihan kartalla siitä missä on.  Lopulta päästiin muidenkin reitiltä harhailleiden ihmisten avustuksella oikealle polulle. Taisi vähän kaikki olla sekaisin siitä missä merkattu reitti meni, kaatuneet puut sotkivat kyllä täysin polut.

Seuraavana päivänä alkoi selvitä mihin kohtaan olin suihkuttanut huonommin hyttysmyrkkyä. Urheilutrikoissani on pohkeen kohdalla läpinäkyvää verkkomateriaalia ja tasan sen muotoinen kuvio vain toisessa pohkeessani oli tikattu täyteen paukamia. Hyttysmyrkystä on siis hyötyä!

Voisin myös kertoa teille, miten ajoin 20 minuuttia harhaan Kolvananuuroon ajaessamme, mutta se on jo ihan oma tarinansa. Sovitaanko vaan yhteisesti, että katson jatkossa karttaa ennen kuin lähden ja mukavaa olisi myös kantaa sellaista paperista karttaa metsässä mukana.

Onko kukaan muu eksynyt? Ajanut harhaan? Ollut itikoiden syötävänä metsän keskellä? Melkein astunut kyykäärmeen päälle? 

Elena

Aikaisemmin ollaan käyty Lauran ja Pilkun kanssa Kolilla lumikenkäilemässä  + Patvinsuolla käppäilemässä. Kolin postaus tästä. Patvinsuon postaus tästä.