Hipsin iltapäivällä töiden jälkeen kotipihaan, jossa oli juuri käynnissä rantanuotiopaikan esille kaivaminen hervottoman lumikerroksen alta. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja kaidemies oli keitellyt meille kahvit ja kaivellut ihan minua varten laiturin ja sen penkin esille. Vitsit miten tuntuu erityisen kivalta jos joku on uhrannut ajatuksen kotiintulolle. Vaihdoin äkkiä työvaatteet pois päältä ja kaadoin samalla mustaa kultaa muumikuppeihin ja kävelin niiden kanssa ulos ihailemaan uskomattoman lämmintä keliä. Topias kieri lumessa ja leikki lapion kanssa. Kaidemies poltteli puita nuotiossa makkaroita varten. Meitsi istui siinä penkillä hymy korvissa.
Anoppi oli kiinnittänyt ulko-oveen kauniin kranssin.
Ai niin! Pilkku ja Laura tulivat jo eilen Helsingistä junalla lomailemaan. Meillä on jo suunnitelmissa yhteistä tekemistä ulkoilun merkeissä ensi viikolle. En malta odotella, toivottavasti kelit on silloinkin mahtavat!
Kattokaa mikä möllykkä!!!
Ja arvatkaapa muuta! Pietari tuli vanhempiensa kanssa autolla Ruoholahdesta pihaan juuri, kun olin kerennyt hörppäisemään viimeiset kahvit kurkusta alas. Alettiin heti Pietarin kanssa rakentamaan laiturin penkille istuvaa lumiukkoa josta tuli lopulta Anttila. Saatiin tuo Markon pää viime viikonloppuna sieltä Jokerien pelistä. Mietittiin, että lumiukon rakentaminen pääsiäisenä on jo jonkinlainen perinne meillä Pietun kanssa. Muistatteko inkkariukon ja pääsiäisakan mitkä tehtiin muutama vuosi sitten? Yhtenä vuonna pojat rakentelivat yhdessä merirosvolumiukon.
Pilkku oli niin onnessaan lumesta.
Ja meitsi mignonmunista.
Ja Kassu Anttilasta.
Sukellan tänne.
Tämän hetken lempiherkkuja. Kuorrutettuja manteleita kaiken makuisina. Nam!
Ai vitsit! Lapset on jotenkin niin rentoutuneita, koska loma ja vapaus!
Wilhelmiä käristelemässä.
Ja Pilkku piehtaroimassa lumessa.
Onnea on.
Ja lunta! Lunta todellakin on!
Sinne voi ihan humpsahtaa.
Tuiskukin halusi Anttilan kanssa samaan kuvaan ja ohikulkijat järven jäällä napsivat meidän teoksesta kuvia. Onhan se aika hieno vai? Meitsin vanhojen haisevien lenkkareiden tilalla olisi vain pitänyt olla luistimet. Hmmm.
Munarikasta pääsiäistä!
Huomenna olisi edessä töitä hela dagen, mutta iltapäivällä tai illasta kerennee nauttimaan taas hetken säästä. Huomiselle oli luvattu samanlaista, ellei jopa parempaa ilmaa kuin tänään. Miten ihanaa! Sitä jotenkin herää eloon ja iloon tästä kaikesta valosta. Toivottavasti teillä on ollut yhtä hienot ilmat ja kivoja aktiviteettejä ulkosalla.
Olettekos rakennelleet lumiukkoja vai mitä perinteitä teillä on?
Elena