keskiviikko 31. tammikuuta 2018

VISPILÄNKAUPPAA: Mokkapalat



Ainekset
200g voita
2dl sokeria
4 kananmunaa
5dl vehnäjauhoja
4rkl kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
2dl maitoa
50g voisulaa
1/2 dl kahvia
2rkl kaakaojauhetta
4dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
+
nonparelleja tai muita koristeita pintaan


1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää sitten kananmunat yksitellen sekaan ja vatkaa huolella välissä. Voit myös rikkoa munat ensin kippoon, hajoittaa niiden rakenteen ja lisätä sitten osissa joukkoon.



2. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe kulhossa hyvin. Siivilöi jauhosekoitus ja kaksi desiä maitoa vuorotellen vaahtoon käännellen nuolijalla tai puuhaarukalla. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 175 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ennen kuorrutteen laittamista. Kuorrute vain sulaa kuuman pohjan päälle.






3. Mittaa kulhoon tomusokeri, vaniljasokeri ja kaakaojauhe. Lisää sitten voisula ja kahvi, sekoita tasaiseksi. Anna kuorrutteen jäähtyä ja vähän jähmettyä, voit muutamia kertoja sekoitella kuorrutetta jäähtymisen aikana ja tsekata samalla jähmettymisen tilannetta.





4. Kun pohja on jäähtynyt ja kuorrute myös, levitä se tasaisesti pohjan päälle käyttäen apuna nuolijaa.




5. Kivoja kuvioita saa kuorrutteen pintaan vetelemällä haarukalla ensin vaikka vaakasuuntaan vasemmalta oikealle ja sitten pystysuunnassa ylhäältä alas. Sitten vaan nonparellit tai mitkä vaan koristeet kehiin. Näitähän on vaikka mitä näinä päivinä. Testattiin myös minivaahtokarkkeja! Ne näytti myös hauskoilta pinnalla.




Laita vielä koko setti kylmään jähmettymään ennen leikkausta. Näin saat leikattua nättejä palasia niin, että kuorrute pysyy siistinä.


Vinkkejä
-Jos et tarvitse kerralla koko pellillistä mokkapaloja, voit pakastaa osan. Säilyvät älyttömän hyvinä pakkasen kautta ja sulavat nopeasti huoneenlämmössä tai jääkaapissa tarjoilukuntoon. 
-Leikkaa juhliin yksi palanen neljään osaan jos on paljon erilaista tarjottavaa.
-Tee kuorrute ennen pohjaa, näin ei ainakaan tarvitse odotella sen jähmettymistä. Jos kuorrute jähmettyy liikaa odotteluaikana, lisää tippa kahvia.
-Käytä ehdottomasti siivilää jauhoseosta lisätessäsi, muuten pohjaan voi jäädä jauhopaakkuja.
-Voit korvata puolet maidosta kahvilla pohjaa tehdessä, jolloin saat aikuiseen makuun mokkaisemmat palat. Meillä lapset toivoi nimenomaan, ettei kahvi maistuisi liikaa. Joskus syöneet liian kahvisia mokkapaloja kuulemma. 
-Pintaan voisi väkerrellä nonparelleilla jokaiseen palaan esim numeroita tai nimikirjaimia synttärisankarin mukaan.
-Pohjan jäähtymistä voi nopeuttaa talvella heittämällä sen ulos terassille tai parvekkeelle.

Muistatteko, kun kerroin kokeilleeni leipoa mokkapaloja ja ne meni kaikin tavoin ihan pilalle? Pohjasta tuli kuivaa ja kuorrutteesta jäi liian löysää ja muutenkin malttamattomana en jaksanut odotella jäähtymisiä, vaikka tiedän ettei niin kantsi tehdä. Joskus on vaan niitä päiviä, kun tekee järjenvastaisesti tai ylipäänsä, ei onnistu. Seuraavana päivänä testasin uudelleen, muutin mittasuhteita ja olin kärsivällinen odottelujen kanssa. Tuli hyviä ja lapsilta täydet pisteet. Yritin pakastaa osaa mokkapaloista, mutta johonkin ne katosi, eikä yhtään jäänyt pakastimen täytteeksi. Hups. Nyt en uskallakaan taas hetkeen leipoa makeita, kun meno on mennyt ihan villiksi niiden syömisten suhteen. Seuraavaksi sitten vaikka jotain suolaista palaa.

Leivotaanko teillä mokkapaloja ja onko teillä olemassa joku luotto-ohje millä onnistutte aina?

Elena

tiistai 30. tammikuuta 2018

KAUNIS KATTAUS: Neljä pisaraa


1. Avaa servetti ja taita molemmat reunat keskelle ilman, että taittaisit servettiin muodostuvia reunoja.




 2. Taita pitkät päät yhteen ja sitten vielä toisinpäin puoliksi ja nosta tarjolle.








Tämä tuntuikin superhelpolta taitella ja näyttää aikas hauskalta kattauksessa, eikös?

Elena

maanantai 29. tammikuuta 2018

Tuplat ja jäähykoppi

Taas yksi viikonloppu takana. Lauantaina herätyskello soitti jo viiden jälkeen. Topin piti olla hallilla jo varttia yli kuusi joukkueen bussissa jääkiekkokamoineen. Me startattiin Kassun kanssa pari tuntia myöhemmin omalla autolla kohti Kuopiota ja Tuplajäitä.


Oma tuorepuuroaamiainen. Tällaisia vetelen edelleen joka aamu jos olen kotona. Teen aina sellaisen setin josta riittää pariksi aamuksi, säilyy hyvin jääkaapissa.


Topiasta vähän haukotutti aamulla ja haukotuttaa joka aamu. Poika on yleensä ihan jäässä parikymmentä minuuttia heräämisestä. Hyvä, kun silmät saa auki. Ihan kuin silmäluomet olisivat liimattu kiinni toisiinsa, niin vaikeasti aukeavat joka ikinen aamu.



 Tehtiin jo edellisenä iltana meille kaikille eväsleipiä minigrippusseihin. Voideltiin täysjyväpaahtoleivät ruohosipulituorejuustolla ja heitettiin väliin salaatinlehtiä, suolakurkkua, juustosiivuja ja vuolukanaa. Omiini laitoin tuoretta paprikaakin. Kuorittiin myös porkkanoita ja tehtiin niistä pölkkyjä, heitettiin nekin minigrippussiin ja ihan vähän vettä pussin pohjalle. Porkkanat säilyy kivan raikkaina, kun on vähän vettä seassa ja sitten vain pieni ravistus ennen syömishommia. Frooshie on vanha tuttu ja hyvä smoothie, joka maistuu välipalana lapsillekin. Automatkoilla melkein aina eväksenä.


Omat silmät aukeaa kahden ison kahvimukillisen jälkeen. Juon kahvin aina maidolla, mutta kuvaan sen valokuviin mustana, koska näyttää kauniimmalta ennen maidon laittamista.



Neilikat alkavat vasta olla parhaassa iskussa viikon maljakkoajan jälkeen. Pesin välissä maljakot ja vaihdoin puhtaan veden + laitoin vähän virkistettä. Samalla järjestelin kimput uudelleen ja näyttävät taas tosi freesiltä. Viime viikolla oli keltaiset ja vaaleanpunaiset neilikat sekaisin, nyt omissa maljakoissaan.




Kokeilin jättää sängyn petaamatta kerrankin. Onko aina pakko jaksaa pedata? Tätä tarvitsee edelleen jollain tavalla harjoitella, koska sen petaamattomuus ärsytti koko sunnuntain.



Jossain välissä näkyi vähän auringonvaloakin, mutta vain vähän. Höh.
 

Olen saanut pidettyä tämän peikonlehden hengissä yli vuoden. Uskomatonta! Sen samana päivänä ostettu kaveri lähti pois keskuudestamme aikoja sitten.




Jäiset tyrnimarjat maistuu mukavan happamalta.
 


Pyttipannua edellisen päivän keitetyistä perunoista.
 


Pyttipannu maistuu, mutta sitäkin paremmin Topille maistuu kinkkukiusaus. Tykkää siitä niin paljon, että nuolee lautasensakin puhtaaksi. Siinä ei tarvitse paljoa kysellä maistuiko vai ei.
 

Kävästiin Kassun kanssa ennen Topin pelin alkua Matkuksen ostoskeskuksessa. Haluttiin molemmat lähinnä tsekata edukkaat urheiluvaatekaupat, niitä on edelleen Joensuussa huonosti. Kassu ei löytänyt mitään, mutta minä kiikutin kassalle urheilutrikoot ja paidan. Näissä oli kivoja yksityiskohtia, tuollaista verkkomateriaalia. Sanokaa mitä sanotte, mutta musta on se väri. Tai jos joku muu niin harmaa. Kokeilen aina välillä värikkäitä urheiluvaatteita, yrityksestä huolimatta ne eivät vain ole minun juttu.



Aika perusasetelma pelien tai harkkojen jälkeen. Jotain you tube videota katselemassa ja kamat levällään. Sisäpelikengät on itseasiassa edelleen samassa paikassa. Jos en mainitse asiasta, niin ne ovat varmaan siellä siihen asti, kunnes seuraavan kerran tulee tarvetta.




Sunnuntaina olikin meidän perheen vuoro olla kotipelissä jäähykopissa. Kaidemies on töissä kiinni, joten minä olin laskemassa toisen päädyn torjuntoja ja päästämässä meidän joukkueen poikia jäähykoppiin ja pois.  Joitakin viikkoja takaperin olin kaidemiehen kanssa harjoittelemassa hommaa, mutta kyllä jännitti, että muistanko päästää pelaajat sisään tahikka pois jäähyltä. Hyvin se kuitenkin meni, vaikka 2+10 kohdalla olisinkin ollut valmis päästämään pelaajan jo kahden minuutin jälkeen takaisin jäälle. Uppista vaan. Ja meinaan aina unohtaa, että jäähy loppuu, kun tulee maali. 
Pienenä tyttönä jääkiekkoa televisiosta seuratessani en edes tiennyt, että ne pelaajat vaihtuu kentällä alvariinsa. Apuva, haha. Luulin samojen tyyppien pelaavan jäällä kokoajan. Että näin.
Kyllähän nykyään ymmärrän jo jotain jääkiekosta ja sen säännöistä, mutta jännitän tällaisia uusia tilanteita niin kovasti, että saatan sekoilla omiani. Jälkeenpäin kuulin vasta, että tehtäviini olisi kuulunut myös ottaa jäältä maalit pois. Auts. Ensi kerralla paremmin sitten?
Onko siellä muita joita jännittää tällaiset tilanteet?

Elena