Kaidemiehen sisko Laura kyseli loppukesästä kiinnostaisiko minua lähteä Pilkun ja hänen kanssaan Patvinsuolle patikoimaan. No hep! Kyllä kiitos kiinnostaa, koska mennään? Lauantaina mentiin. Oltiin molemmat aamulla hämärän aikaan vähän pökkelössä eikä tajuttu miksi herätykset soittivat. Harvemmin tulee vapaapäivänä laitettua ylipäänsä herätystä, sitä herää itsekseen sitten, kun siltä tuntuu.
Meillä on Lauran kanssa yhteinen rakkaus ruokaan joten mietittiin eväitä ajatuksen kanssa. Lähtökin vähän myöhästyi alkuperäisestä suunnitelmasta, kun päätettiin vielä paistaa halloumia nuotioburgereiden väliin. Se oli kyllä sen väärtiä kuulkaas.
Patvinsuo on täällä Pohjois-Karjalassa Joensuusta Lieksan suuntaan tunnin ajomatkan verran. Olen viime aikoina ollut erityisen iloinen miten mahtavia patikointimahdollisuuksia ihan tässä hoodeilla on, kunhan vaan pakkaa repun ja lähtee matkaan. Käly oli katsellut etukäteen polut mitkä ehdottomasti kiinnosti ja päätettiin ensin tutustua Lakkapolkuun (3,3km) ja sen jälkeen Mäntypolkuun (4,5km). Molemmat reitit olivat helppokulkuisia, mitä nyt lakkapolulla oli yhdestä kohdasta pitkospuu hankalasti katkennut juuri kunnon vetisen suosilmän kohdalla joten harjoiteltiin pituushyppyä. Suolla kastui hyppyjen onnistumisesta huolimatta kengät, koska osa pitkospuista oli kunnolla veden alla. Mitä näistä, kyllä ne siinä auringonpaisteessa tepastellessa kuivuivat.
Mites tämä syksyn väriloisto?
Ah, tässä nämä evääksi tekemämme halloum-nuotioburgerit. Voideltiin juuressämpylät aurinkokuivatun tomaatin makuisella
tuorejuustolla, viipaloitiin juustoa väliin, siivutettiin paprikaa ja tomaattia,
paahdettiin halloumia ja vielä mauksi tuoretta korianteria. Kääräistiin leivinpaperiin ja sen
jälkeen folio ympärille. Paahdettiin nyytit nuotiolla molemmin puolin viitisen minuuttia. Avot ja mums!
Patikoinnille ei olisi voinut sattua sitten kauniimpaa päivää ja luonto ei olisi mitenkään voinut näyttäytyä kauniimman värisenä. Ilma oli parkkipaikalle ensin saapuessamme aamukostea ja kylmä, mutta heti Lakkapolun pitkospuille päästyämme aurinko alkoi pilkistellä ja lopulta paistoi niin kauniisti. Jossain vaiheessa sanoin ihan ääneenkin, että rintaan koski onnesta. Tiedättekö, kun on sellainen suloisen katkera onni jota en itse ole vielä löytänyt muualta kuin luonnosta. Raikasta ilmaa, kauniita värejä, luonto lähellä, puista varisee ja leijuu lehtiä maahan kuin elokuvassa ja on niin helppo hengittää. En osaa kunnolla selittää mitä tarkoitan.
Mäntypolku kierrettiin väärinpäin mukavan infossa olleen naisen neuvosta. Kuljettiin ensin sellainen kurjempi pieni pätkä metsää ja saatiin lopuksi mahdottoman kauniit hiekkarannat. Hiekka oli oikeata hiekkarannan hiekkaa jos käsitätte mitä tarkoitan. Hienoa, vaaleaa ja sileätä. Kyllä kesällä olisi kelvannut pulahtaa Suomujärveen, nyt ei ollut auringonpaisteesta huolimatta se ensimmäisenä mielessä.
Oltiin kyllä niin pähkinöissä koko reissusta. Minä, käly ja Pilkkukin. Jesses.
Nuotioburgeri maistui patikoinnin jälkeen viis kautta viis.
Pilkku oli lopulta ihan puhki onnesta. Koko päivä ulkona!
Ja hei, oltiin me Laurankin kanssa puhki onnesta! Mietittiin jo kuumeisesti seuraavaa reissua ensi kesälle. Ollaan puhuttu jo aikaisemmin, että Lappikin kiinnostaisi. Katsotaan nyt mitä keksitään.
Eniten odotin ja jännitin muuten koko reissulla, että nähdäänkö me karhu, koska niitä kuulemma näkee tuolla. Kokoajan Lakkasuolla ja varsinkin pienellä metsäosuudella kävellessä oli sellainen jännä tunne päällä. Pilkkukin jossain vaiheessa haistoi jotain, mutta Laura sanoi, että se saattoi olla jäniskin, johon ihan kauhistuneena huudahdin, että: "Onko täällä metsässä jäniksiäkin!" Haha. En kestä näitä huonoja vitsejäni. Jos olisi ollut ihan hiljaa, oltaisiin varmasti nähty enemmän eläimiä, varsinkin lintuja, mutta me pidettiin kyllä isoa älämölöä. Kuten sanottu, jännitti jos se karhu olisi tullut vastaan.
Onko kukaan teistä nähnyt koskaan luonnossa karhua tai haluaisitteko nähdä ja mitä ihmettä sitten tehtäisiin jos se tulisi vastaan?
Elena
