Täällä on paisteltu munkkeja vapun kunniaksi, hoideltu rantasauna käyttökuntoon talven jäljiltä ja hakattu rannasta loput jäät pois rautakangen avulla. Jos sitä uskaltaisi talviturkkia kastaa? Kaidemies ja Topi kantelivat vedet pataan ja saaveihin saunalle, sekä huonekalut pukuhuoneen puolelta mattoineen ulos tuulettumaan. Minä hoitelin hämähäkinseittien imuroinnit, seinien ja lattioiden luuttuamisen ja saunan puolen kuuraamisen. Kasper on ollut koko viikon kamalassa lenssussa, joten lepäili kylmältä turvassa sisätiloissa. Samalla, kun puuhailtiin siivoushommia ja kaksilahkeiset hoitelivat kevään tekoa rannassa, soiteltiin musiikkia radiosta ja lämmiteltiin saunaa koko päivän hitaasti iltaa varten, ettei muuri pääse halkeamaan yllätyksestä.
Jossain saunan lämmittelyn ja siivousten välissä käytiin korkkaamassa Jokiaseman terassi tälle kesälle. Otettiin takapuolen alle alustaa ja iso kasa vilttejä mukaan. Aika vilpoinen oli keli, mutta Topikin veti silti urheana jäätelöä. Me kilisteltiin aikuisten kanssa lasilliset kuohuvaa. Illalla sauna oli valmis ja pidettiin pienet saunabileet. Paistettiin pukkarin takassa wilhelmiä, yllätys yllätys ja ihasteltiin sorsia, jotka nukkuivat laiturin vieressä.
Tällä viikolla on satanut vaihtelevalla menestyksellä lunta, sulanut pois ja satanut aina uudestaan. Oli kieltämättä hieman huvittunut tunnelma, kun saunan ikkunasta katsellessa satoi lunta ja fiilis oli ihan samanlainen kuin jouluna. Oikeastaan, joulunakin taisi olla vähemmän lunta maassa, hassua kertakaikkiaan. Auringonlaskukuvat ovat huijausta, ne ovat alkuviikolta, samoin kuin viimeinen kuva, siinä näkyy vielä olevan rannassa jäät aika pitkällä.
Tänään taidetaan mennä katselemaan metsäylioppilaiden kastetta ja kaupungilla on katuruokakarnevaalit, jotka kiinnostavat. Sää näyttää epävakaalta, saattaa olla, että saadaan taas vähän lisää lunta. Noh, pukeudutaan lämpimästi eikös?
Elena
P.S. Mitäs mieltä olette tuosta värien loistosta meikäläisen vaatekaapissa, ihan häikäisee. Hashtag värikäs elämäni, fiftyshades of grey, vaatteet on mun aatteet. Muilla yhtä värikkäitä vaatteita?