Luulin monta vuotta olevani yöihminen. Tein työtä jossa aamuvuoroni alkoi kymmeneltä ja yövuoro päättyi yhdeltä tai neljältä yöllä. Yövuoron ja suihkun jälkeen ummistin silmäni sängyssä kuunnellen kerrostaloasuntomme alakerran naapureiden karaokejatkoja Abban tahtiin. Yövuoron jälkeen saattoi hyvinkin olla aamuvuoro joka päättyi kuudelta illalla. Hain kaksoset vuoropäiväkodista kotiin puoli seitsemältä illalla heidän oltua yhtäjaksoisesti hoidossa 25 tuntia. Pojista pidettiin kyllä älyttömän hyvää huolta Harjunsalon päiväkodissa, menivät sinne mielellään ja monesti tuntui etteivät halunneet kirveelläkään lähteä kanssani takaisin kotiin. Arkemme oli ainaista selviytymistä siihen kunnes kaidemies tulee perjantaina iltapäivällä kotiin reissutyöviikon jälkeen. Edelleen, kun kuulen raskaan työauton äänen, se tuo mieleeni helpotuksen tunteen ja kaikki ne kerrat, kun juoksin ikkunaan katsomaan tuliko kaidemies kotiin.
Joensuuhun muutimme kesällä ennen kaksosten koulun alkamista eikä
minulla ollut vielä tiedossa työpaikkaa uudesta kotikaupungista. Sain
muutaman viikon täällä asumisen jälkeen työtarjouksen, normaalia
päivätyötä pääsääntöisesti arkena, joskus lauantaisin ja se sopi hyvin.
Kanssamme asuva anoppi laitteli kaksoset aamuisin kouluun, kun minä olin
jo lähtenyt töihin ja koulun jälkeen pojat purkivat energiaansa Islon
liikuntapainotteisessa iltapäiväkerhossa. Aika nopeasti minulle
selvisikin, että en ole yöihminen vaan aamuihminen. Pääsin
ensimmäistä kertaa elämässäni jyvälle siitä millaista on tehdä
normaalia työtä, kun elämässä on rytmi. Elämä alkoi hymyilemään ja
tajusin olleeni kymmenen vuotta väsynyt kokoajan rytmien heittelemisestä
ja ainaisesta univelasta. Nykyään olen parhaimmillani heti aikaisin
aamulla, enkä vapaapäivisinkään onnistu nukkumaan pitkään. Olen löytänyt hauskuuteni ja minuuteni joka oli välillä kadoksissa väsymyksen keskellä.
"Muista että oot kaunis ihminen vielä
kasvaa puut
juuret vahvistuu
taivaan kantta päin kätes kurkottaa
kyllä usko niin tai vähitellen lakastut."
-Kaunis ihminen, Happoradio
Elena