1. Minulla oli tiistaina vapaapäivä. Sellainen vapaapäivä jolloin saa älyttömästi aikaan kaikkea, tiedättekös? Joskus, kun on sellaisia vapaapäiviä, että illalla harmittaa nukkumaan käydessä, ettei kerennyt tekemään mitään. Vaikka mielestäni ihminen tarvitsee niitä päiviä ihan yhtä samoin. Joskus on hyvä vain olla saamatta aikaan mitään. Mutta tiistai oli tehokas! Ensin piristävä aamulenkki ystävän kanssa, sitten bataattirieskojen leipomista ja piparkakkutaikinan tekemistä. Piparkakkutaikinaan kirjoitin lapsille ja vähän itsellenikin viestiä... että taikinaa jäisi leipomiseenkin. Meillä, kun tupataan tykkäämään tuosta taikinasta enemmän kuin valmiista pipareista. Ja pyykitkin tuli pestyä ennen illan hiihtolenkkiä. Parasta oli mennä nukkumaan koko päivän pakkasessa tuulettuneiden täkkien kanssa puhtaiden silitettyjen lakanoiden väliin.
2. En ole tainnut teille kertoakaan, että hankin parin vuoden kuntosalijäsenyyden Lady linelle toukokuussa. Samalla jäsenyydellä voin käyttää myös Fittaria, mutta en ole saanut ainakaan vielä käytyä siellä. Olen tosi huono menemään uusiin paikkoihin yksinäni. Jonakin päivänä teen päätöksen, että nyt menen tutustumaan sinne, yllätän itseni ja rohkaistun! Salilla tulee käytyä 2-3 kertaa viikossa riippuen kaikista muista menoista. Pojilla on paljon harrastuksia ympäri kaupunkia, Kontiolahtea ja Enoa myöten, joten salille meno ei aina vain onnistu. Ja koko lokakuu meni sairastellessa (harvinaista!), joten se kuukausi meni aika tavalla sängyn pohjalla kutoen villasukkia ja katsellen netflixiä. Tässä kuitenkin syyskuinen aamukuva salille mennessäni.
Ennen en muuten tykännyt kaikista vuodenajoista, mutta nykyään ne ovat mielestäni suuri rikkaus. Syksyllä on älyttömän kaunis väriloisto ja luonnossa liikkuminen on ihanaa, kun ilma on raikasta. Talvella pääsee hiihtämään ja keväällä aurinko tuntuu taivaalliselta ja eloon heräävä luonto linnun liverryksineen kaikkineen. Puhumattakaan kesästä. Kahvituokioista aamurappusilla ja ja.
3. Vuodenajoista puheenollen kävimme syksyllä pariinkin otteeseen vaihtelevilla kokoonpanoilla työkavereiden kanssa nuotiolla paistamassa makkaraa ja vaahtokarkkeja. Kerran Kuhasalossa ja kuvassa näkyvällä kokoonpanolla fillaroimme Utransaarille siihen touhuun. Se olikin viimeinen makkaranpaistoreissu vähään aikaan. Ehkä sitten taas hiihtoretkillä, kuten viime talvena. Parasta on sellainen työporukka jonka kanssa viettää aikaa erityisen mielellään myös vapaa-aikana. Sellaiset työkaverit, jotka tuntuvat toiselta perheeltä.
4. Meillä ollaan keitelty riisipuuroa jo pari kuukautta. Itseäni harmitti pienenä, että riisipuuroa syötiin vain jouluna. Se, kun on ehdottomasti lempi puuroni. Ja se on myös kaksosten lempparia! Niinpä keitän iltaisin pari kertaa viikossa riisipuuroa niin, että siitä jää vielä aamupalaksikin. Olen keitellyt riisipuuroa jo niin paljon, että minulla on omat niksini sen nopeasti kypsymiseen. Laitan maidon ensimmäisenä mikroon kuumenemaan, sitten keitän veden ja heitän riisit sekaan, keittelen niitä kunnes vesi on imeytynyt puuroriisin joukkoon ja tässä vaiheessa maito onkin kerennyt lämpiämään kiehuvan kuumaksi. Laitan levyn ykköselle ja kaadan maidon joukkoon. Sekoittelen muutaman kerran kypsymisen aikana. Näin tehtynä puuro ei ole tainnut kertaakaan palaa pohjaan tai edes ottaa kiinni kattilaan yhtään. Ja kypsyykin 40-50 minuutissa. Eikä tarvitse seisoa siinä kattilan vieressä sekoittelemassa ja odottamassa, että koska se maito alkaa kuumenemaan. Testatkaapa tekin :)
5. Kesäisin työni alkavat niin aikaisin aamulla, että suukotan lapsia otsalle lähtiessäni heidän vielä vedellessä hirsiä sängyissään. Syksystä ja talvella nautin täysin siemauksin yhteisistä arkiaamuistamme, kun työt alkavat vähän myöhemmin ja kerkeämme syömään yhdessä aamupalaa. Niinä aamuina, kun ei ole riisipuuroa, yritän keitellä kaurapuuroa. Topias ei syö sitä yhtään mielellään. Vaikka kuinka hauduttaisin, niin väittää aina, että on limaista. Tekee sellaista kakomisliikettä. Poika käykin usein salaisesti kippaamaan puuron jämät vessanpytystä alas, jos erehdyn poistumaan pöydästä ennen kuin on sen syönyt. Kassulle maistuu puuro. Käy välillä oikein kysymässä, että keitätkö äiti puuroa aamupalaksi? Ihana poika.
6. Äitini kävi syksyllä kylässä ja toi tuliaisiksi kauniita sytytysruusuja. Nämä on tehty kananmunakennoista ja steariinista. Toinen paketti on jo käytetty, mutta näitä en ole vielä malttanut, kun ovat niin nättejä. Kuva ei ihan taida antaa oikeutta näiden ulkonäölle.
7. Joensuussa on ollut vaihtelevasti lunta ja pakkasta. Ensilumet satoivat yli kuukausi sitten, sulivat odotetusti välissä pois. Niin ne vain aina sulavat, pirulaiset! On ollut jo ihan pakkastakin ja lunta tuli viime viikonloppuna oikein kunnolla, josta allekirjoittanut on erityisen innoissaan, koska ladun pohjat on vedelty jo isollekin kolmiolle, eikä tarvitse enää hiihtää vain pelkkää laululavan ympäristöä.
Kuvassa olemme juuri lähdössä Kasperin harjoituspeliin sunnuntaina ja poika auttelee harjaamaan autoa. Missähän hanskat muuten mahtaa olla? Ai niin, Kassulla oli jotain sormikkaita, mutta juuri tuon takia menimme sinne kauppaan Topiaksen kanssa ostamaan talvirukkasia. Miksi niiden ostaminen jää ainakin meillä niin viime tippaan?
8. Kun tulee lunta, alan fiilistelemään tiettyjä jouluisia leffoja. Katsoin jo the Holidayn, vielä olisi jäljellä ainakin Love actually, joka on ehkä kaikkein hauskin ja paras romanttinen komedia ikinä ja jouluinenkin vielä! Kaksosten kanssa katsottiinkin jo Yksin kotona 1, The Crinch ja sitten haluaisin nähdä Pikku naisia, josta itselleni tulee aina jouluinen olo. En vain ole löytänyt sitä dvd:nä mistään. Lasten kanssa voitaisiin katso vielä Niko lentäjän poika, Lumottu lelukauppa, Napapiirin pikajuna ja... no ne ainakin tulevat mieleeni.
9. Sisarukset. Minä. Isoveli. Pikkuveli. Pikkuveljen häissä muutama viikko sitten. Jostain syystä vähän itkettää tätä kuvaa katsoessani. Joskus me olimme ydinperhe. Se perhe, joka näkee toisensa jokainen päivä. Kutittelee, ärsyttää, painii, halailee, nauraa. Ja ne jutut. Jos jotain on erityisen ikävä, niin meidän keskinäistä naljailua. Pienempänä se ärsytti syvästi, mutta näinä päivinä se on ihan parasta ikinä. Se, että joku pääsee sivaltamaan sanoilla jotain hauskaa ja huvittavaa sillä meidän perheen omalla huumorilla, joka on sitten ihan omaa luokkaansa. Eli huonoa.
Siinä pikkuveljen kävellessä alttarille mieleeni tuli yllättäen paras muisto, joka minulla on meistä yhdessä. Ruutanassa laskemassa omalla kujalla pulkkamäkeä talvipakkasella niin, että pikkuveljen naama oli onnesta soikeana vielä sisälle tullessamme. Posket punaisena, karvahattu päässä. Minun pikkuveli. Ei enää niin pieni.
10. Seinällä on roikkunut jo pitkään iso iso joulukalenteri joka odottelee huomista aamua. Tänä vuonna lähettelinkin kummilapsille ja ystävien lapsille joulukalenterit postissa. Tuntuu, että en voi tarpeaksi heitä muistaa täällä kaukana. Varsinkaan omia kummilapsia. Heille onkin tullut tavaksi jo laitella kortteja, kirjeitä ja paketteja säännöllisesti. Syksyllä lähetin heijastimet. Ystäviäkin on kiva muistaa kortein ihan muuten vaan silloin tällöin, koska postia on jotenkin erityisen kiva saada näinä päivinä.
11. Muitatteko vielä, kun haaveilin teille joskus alkuvuodesta, että saisimme uuden laiturin neljä vuotta sitten rikkoutuneen tilalle? Niin kuin näkyy, uusi ei ihan vielä ole valmis... vanhan laiturin pohja se tuossa näkyy kivineen kaikkineen. Nyt vain toivotaan, että vesi olisi ensi keväänä niin matalalla, että laiturin tekeminen onnistuisi. Puutavara sitä varten on jo osittain hankittu kesällä, joten homma on kyllä edistynyt!
En malta odottaa, että lapset pääsevät laiturille mato-ongelle, harrastivat sitä jo ihan ihan pieninä. Ja itse odotan tietysti, että voin juoda aamukahvit laiturinnokassa ja lukea kirjaa ja ottaa aurinkoa ja ja! Mutta ensin nautitaan tästä talvesta!
Onko teillä projekteja, jotka eivät ihan etene niin nopeasti kuin toivoisitte?
-Elena
