Auringonnousun talo

Nyt kun kelaa aikaa muutamia viikkoja taaksepäin aurinkoiseen heinäkuun loppuun, tulee väistämättä ikävä lämmintä järvivettä, nuotiota rannassa ja ennen kaikkea isoveljeä ja tyttäriään, jotka kävivät kylässä. Samaan aikaan ensimmäistä kertaa kylään tuli tätini Sari miehensä Tepon kanssa. Sovittiin itseasiassa vierailusta sukujuhlissa, joissa olimme heidän vierainaan hetki aikaisemmin. Oli aika kiva, että pääsivät katsastamaan missä me oikein asutaan nykyään. Tänne ei ihan noin vain ohimennen tulla. Vaikka isän sisko miehineen sattuikin kerran ohimennen käymään kylässä, mutta he olivatkin tulossa pohjoisesta alaspäin ja olimme sopivasti matkan varrella.

Tästä biisi soimaan.

 

Kassu meditoimassa. Hallitsee homman aika hyvin vai mitä?

Muutama lapsi katselemassa aamulla piirrettyjä.

 

Isoveli valvoo.  

Kummitytön mielestä laittamani aamiaiset ovat kuin laivan buffassa. Eniten kivaa herkullisten aamiaisten laittamisessa onkin se, että toisille tulee siitä niin hyvä mieli. Ja yhteiset hetket ilman puhelimia, televisiota tai muita ärsykkeitä ovat kyllä harvassa ja tärkeitä.

 

Toisena aamuna paistoin kasan lättyjä, koska kummityttö Erin pyysi. Ja me muutkin saatettiin haluta niitä ihan pikkuisen vain.

Kaidemies kävi välissä töissä ja oli aika puhki kotiin tullessaan. Onneksi oli saunaa ja makkaraa sentään.

 Tytöt tekivät hiekkalinnoja

 

Ja kaikki uivat ja saunoivat pitkään, aikuisetkin. 

Käytiin henkeviä keskusteluja Tepon ja Sarin kanssa.

Ja rapsuteltiin heidän koiraansa Arttua joka oli kuin kotonaan heti saavuttuaan.

 Ihailtiin auringonlaskua nuotion äärellä aina pikkutunneille asti.

 Ja serkuksilla taisi olla enemmän kuin kivaa yhdessä.

Oli isoveljelläkin kivaa. Ilman hauskaakin voi olla kivaa. Hehe.

 Sattui olemaan myös Karelia soutu. Näille soutajille Arttu haukkui kummissaan.

Nyt tuntuu hullulta, että tuona viikonloppuna oli ainoa ilta jolloin istuin nuotiolla aamuun asti haistellen hyttysmyrkkyä ja maistellen valkoviiniä. Oli lämmintä, ei kylmä vielä ollenkaan auringon mentyä mailleen. Siirryimme vielä asuntovaunuunkin laulamaan Tepon soittaessa kitaraa. Kaidemies meni aamulla töihin, kun osa porukasta oli vielä pystyssä. Siinä muistoja kerrakseen.

Kerkesittekö te valvomaan kesällä auringonnousuun?

-Elena

PICTURE IT: Unohtuneet kesähetket

1. Alennusmyynneiltä -60% löydetyt Finlaysonin pussilakanat. Aika kivat vai mitä? Itseasiassa löysin kaksosille kuukautta aikaisemmin samanlaiset lakanat alennettuun hintaan, mutta keltaisen värisinä.

 

2. Tänä kesänä oli mielestäni todella hyvät ilmat. Kesään kuuluu myös vesisade välillä, se raikastaa ilman ja virkistää luonnon. Rakastan sitä, kun sade hakkaa peltikattoon ja vesi valuu ikkunoita pitkin.Mitä isompi myrsky, sitä kivempi kaivautua viltin alle piiloon.

 3. Tämä muisto säilyy mielessä pitkään. Yhtenä iltapäivänä heitettiin poikien kanssa peitto rantaan nurmikolle ja luimme vuorotellen Harry Potteria ääneen.

 4. Kävimme herkuttelemassa pullavohveleita Vesikioskilla vanhan työkaverini Riitan kanssa ja haastelimme useiden kuukausien kuulumiset.

5. Pari uutta lippistä, koska kaidemies pöllii aina lippalakkini. Niin ja aamutossutkin on aina miehen jalassa. Kostoksi käytän välillä kaidemiehen hupparia, kollareita, tuulitakkia ja ja pyjamanhousujakin.

6. Joku kesän monista fillarilenkeistä. En ole juuri lainkaan kävellyt tai juossut kesällä. Fillarilla pääsee niin paljon kovempaa ja kauemmas, eikä kuumallakaan ilmalla läkähdy pahasti. Paras on fillaroida mikäli saa seuraa, silloin lenkeistä tulee helposti pidempiä ja matka taittuu huomaamatta. Laskeskeltiinkin juuri eilen Tiian kanssa, että ollaan käyty kesän aikana yli kymmenellä polkupyörälenkillä yhdessä. Fillaria olen polkenut ainakin viitenä päivänä viikossa ja jaloista huomaa, että menty on!

7.Kuumaa raparperi-mansikkakiisseliä ja vaniljajäätelöä. Kesän maut parhaimmillaan. Ai, että maistuisi juuri nyt!

 8. Kerkesin nähdä myös toistakin vanhaa työkaveria Anua ja hänen lapsiaan. Tytöt tekivät hiekkalinnaa rantaan, uimme, kahvittelimme ja söimme vaniljajäätelöä. Oli ihan älyttömän lämmin päivä.

9. Date night kaidemiehen kanssa. Polkupyöräiltiin Tuulaakiin aperitiiveille ja haukattiin chiki chiki bang bang burgerit Local Bistrossa. Oli tosi tosi nam nam.

 10. Kasper säästi rahaa ja osti uuden kännykän ihan vain, että voi pelata Pokemon Go peliä. Tuntuikin, että koko maailma meni sekaisin muutamiksi viikoiksi tästä pelistä. Aikamoista vai mitä?

Mitäs mieltä te olette Pokemon gosta? Hyvä vai huono juttu?
 
-Elena

Kitara taivas ja tähdet

Oho. Kuukausi sitten lainattiin kaidemiehen enolta Petteriltä teltta, ostettiin pari makuupussia, makuualustoja, pakattiin laukut ja ajettiin tätini luokse Kangasalle sukujuhliin. Tarkalleen oli kyllä kysymys äitini äidin puolen serkusjuhlista, mutta sukurakasta sakkia kun ollaan, niin mukaan kelpuutettiin jälkipolvetkin.

Tästä biisi soimaan.

 Oli niin lämpimät ilmat, että kävimme kävellen läheiseen järvenrantaan huiluttelemaan varpaita vedessä venelaiturilta.

Pystytettiin telttamme ruohikolle puun alle. Olin aika innoissani tuosta telttayöstä. Saatoin siitä haaveilla jo keväällä teillekin. Pienestä ne ilot nykyään irtoaa vai mitä?

 

Saatiin ikuistettua kolmet kaksosetkin samaan kuvaan.

Tikan heiton lisäksi kaksilahkeiset innostuivat ampumahommista.

Serkkutyttö Nea tykkäsi mielummin keräillä kukkasia. Niin se vain menee. Pojat ovat kiinnostuneet pyssyistä ja tytöt kukkasista.

 

Kassu uskaltautui uimaan vaikka olikin mutapohja.

Lasten leikit onnistuivat hienosti, vaikka pienimmät Ruotsista tulleet sukulaisemme eivät osaakaan puhua suomea. Aina välillä pyydettiin aikuisilta tulkkausapua jos haluttiin vaihtaa leikkiä ja hauskaa oli! Juoksivat monta päivää hippaa taloa ympäri niin, että itsellekin meinasi tulla hiki, kun vain katseli touhua sivusta.

Äidin äidin puolen serkuksia on vielä puolet lisää. Ajatella, että minulla taas on vain neljä äidin puolen serkkua. Ennen lapsia tehtiin paljon enemmän. Nykyään kaksi ja puoli lasta taitaa olla se ihanne. Niin ne ajat muuttuvat.

Taisin nauraa myös isommin kuin pitkään aikaan. Kikatettiin esikoistaan odottavan serkkuni, sekä kälyni  kanssa vatsamme ihan kippuralle. Vieläkin hymyilyttää, kun mietin juttujamme.

 Sormeni syyhysivät, kun pikkuserkut pyytelivät kampauksia hiuksiinsa. Osa sukulaisistamme asuu Ruotsissa ja omat kielitaitoni olivat kyllä aika ruosteessa, kun yritin tyttöjen kanssa jutella. Harmittaa, että sukulaisia näkee niin harvoin nykyään. Meillä oli tapana nähdä varmaan viikoittain ja välillä useamminkin tätienikin kanssa.

Aikuisia tanssitti ja laulatti aamun pikkutunneille asti. Meidän suku on sellaista musikaalista sorttia. Talon isäntä Teppo soitteli kitaraa ja me muut lauloimme sydämiemme kyllyydestä. En muista koska olisi ollut viimeksi samanlainen tunnelma. 

Kaikki kiva loppuu aikanaan. 

Oli mahtavaa päästä näkemään sukulaisia, osaa en ollut nähnyt vuosiin. Ruotsissa asuvat sukulaiset tuntuvat itselleni kovin läheisiltä, koska olemme nähneet heitä todella paljon, kun olin pieni tyttö. Ja nyt näin ensimmäistä kertaa pikkuserkkujani, jotka ovat muuten nuorempia kuin omat poikani. Aika jännää miten ikäerot pomppivat.

Järjestetäänkö teidän suvussa sukujuhlia?

-Elena