lauantai 30. heinäkuuta 2016

Moni himaan jäis

Olen ehdottomasti aamuihminen, sellainen joka lähtee kukonkiekaisun aikaan liikkumaan, kun muut vielä koisaavat peiton alla tyytyväisinä. Nautin ihan suunnattoman paljon heräilevästä luonnosta, tyhjyyttään huutavista poluista ja teistä. Siitä, että voi vetää keuhkot täyteen raitista ilmaa metsässä tai rannalla. Kesällä on parasta pulahtaa lenkin jälkeen uimaan ja lämmittää vaikka aamusauna. Saattaa kuulostaa ihan hullun hommalta ja sitä se saattaa ollakin, mutta suosittelen kokeilemaan jos siihen on mahdollisuus.

 
 
 

Nämä lenkkarit on kyllä aika puhkijuostut jo. Varvaskin pilkistää ulos! Tekisi vähän mieli hankkia samanlaiset uudet, kun nämä vain olivat niin hyvät.

 

Alkukesästä tein jotain itselleni vierasta ja tilasin nettikaupasta muutamat juoksutrikoot ja pari muuta urheiluvaatetta. Yllätyin, että kaikki olivat sopivia, eikä mitään tarvinnut palauttaa. Näistä New Balancen pöksyistä on tullut suosikkini, rakastan näitä.


Harvemmin tulee otettua kameraa mukaan aamulenkeille, mutta nämä kuvat olen napannut kesäkuussa kahtena eri aamuna. Toisena aamuna reippailin Kuhasalossa kävellen ja toisena fillarilla Penttilässä. En myöskään yleensä ui kameran kanssa, vaan raahasin sen järveen ihan saadakseni teille pari kuvaa. Kaikkea sitä kanssa.

Tällä hetkellä odottelen, että saisin liikuntarytmeistäni taas kiinni kunnolla. Heinäkuu ollaan menty aika kevyellä liikkumisella, lähinnä uimisella ja muutamilla fillarilenkeillä. Heinäkuu on ollut minulla aina huono kuukausi liikuntojen suhteen, mutta elokuussa on ainakin aikaisempina vuosina löytynyy taas liekki rutiineihin ja ryhtiä muutenkin syömisiin ja sen sellaisiin. Mielestäni on enemmän kuin okei, sekä tarpeellista elimistönkin kannalta ottaa joskus rennommin.

Mitenkäs teidän kesäliikunnat ovat menneet? Oletteko myös rentoilleet?

Elena

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Sydämellä on kypärä


Iskä aka romu, toi kaksoset kotiin yhtenä perjantaina iltapäivällä.  Lauantai meni duunissa, mutta sunnuntaina kävimme kävelyllä koko poppoon voimin kaupungilla ja kävimme katsomassa moottoripyörätapahtumaa Ilosaaressa. Se olikin hyvä reissu, koska kaksoset saivat ilmaiset jäätelöt.


 Romurallia ei voi ajella ilman kypärää.

 

Kaidemieskin tuli kaiteiden kanssa kotiin.
 

Heti poikien kotiuduttua alkoi saunan lämmittäminen ja uimapuuhat. Pietarikin oli avustamassa vedenkantohommissa ennen mökille lähtöä.

Sunnuntaina sain katettua brunssinkin. Ostin muuten nuo uudet kivat pöytätabletit Carlsonilta. Ihastuin niiden väriin, se on jotenkin juuri oikea.


Moottoripyörätapahtumassa oli kymmeniä moottoripyöriä näytillä ja omaa suosikkiaan sai äänestää. Tämä symppis pöllö oli myös paikalla.   

 

Käveltiin kaupunkiin Topin kanssa käsi kädessä. Kassu meni fillarilla edellä romun kanssa. Pojat eivät muuten enää niin paljoa pidä kädestä kiinni, ainakaan niin, että kukaan sattuisi näkemään.  

 

Tänä kesänä kumivene on ollut kova hitti ja muutenkin soutamishommat.


Reissujen jälkeen kaksosten reput tuppaa jäämään aina niille sijoilleen purkamatta moniksi päiviksi. Itse tykkään purkaa kassit tai laukut heti, muuten ne jäävät lojumaan minullakin päiviksi tai viikoiksi paikoilleen.


Teen nykyään lähes aina jonkun munapannun brunssille. Nämä ovat niin herkkuja! Keltuaisen pitää jäädä sopivasti löysäksi. Löysä muna roks!

 

Välillä mietityttää mistä lienen perinyt tiettyjä luonteenpiirteitä, mutta sitten ei tarvikaan yht´äkkiä enää miettiä.
 
Useammin ja useammin käsistä löytyy puhelimet. Se on jo niin "normaalia", mutta samalla edelleen todella kummallista. Iltaisin poikien puhelimet tulevat meidän huoneeseen lataukseen ja saavat ne aamuisin vasta takaisin käyttöönsä. Muuten nukkumisesta ei tule mitään.

 

Poikkesimme samaisella kävelyreissulla Torikahvio Päivänurmeenkin kahville ja jädelle.


Unohdettiin sateenvarjo varoituksista huolimatta. Melkein säilyttiin kuivina seisomalla suojassa puun alla, kun sade sattui kohdalle.

Paahdettua kukkakaalta, mums.

 
 

Makkara aukeaa kauniisti paistettaessa, kun tekee siihen ristikkäisiä viiltoja.
 

Päivälliseksi väsäsin pippuribroileria. En ole muuten aikoihin laittanut ruokaa ja entisten kesien tapaan ruokaohjeiden jakaminen teille kesällä on sen takia todella vähäistä. Pahoittelut siitä. Meillä eletään kesät lähinnä grillimakkaralla, uusilla perunoilla ja salaateilla tai ihan makaronilaatikolla.


Meidän pihalla pyörii päivästä toiseen tämä siili siilinen.
 
 

Eteisessä tekemässä lähtöä Topin kanssa. Äitini oli ostellut pojille uusia vaatteita, olivat saaneet valita juuri mieluisia ja niistä oltiin aika innoissaan. Molemmat olivat valinneet kyllä juuri omannäköisiään kappaleita, kuten kuvassa Topilla näkyvä kollaritakki.


Oman iskän ritsillä matka taittuu sutjakasti jos ei jaksa enää kävellä.


Mitäs teille kuuluu? Oletteko ottaneet rennosti kesällä?

-Elena