Pitkospuita ja eläimellistä menoa

Toissa viikon sunnuntai jäi erityisesti mieleeni. Se täyttää kevyesti vaatimukset erilaiselle kivalle tekemiselle. Ja mikä naurettavinta, helppo toteuttaa! Muu perhe ei ihan aluksi vakuuttunut, kun ehdotin, että fillaroisimme Sinkkolan kotieläinpihalle. Polkaistiin kuitenkin matkaan ja reissusta tuli jotenkin todella rento. Sellainen, voisiko sitä parempaa tekemistä oikein keksiäkään kivana aurinkoisena päivänä.

Tästä biisi soimaan.

Ensinnäkin polkupyöräily on vaan niin kivaa. Kävellen ei pääse lyhyessä ajassa oikein kovin kauas, mutta pyöräillen taas matkaa nopeastikin paikasta toiseen ja on älyttömän hauska tehdä tutkimusretkiä eri kaupunginosiin. 

 

Mitenkäs tämä possu possunen? Olin ihan innoissani näistä mutaisista elukoista. Olen vissiin edellisen kerran nähnyt sikoja näin läheltä Pohjanmaalla sukulaisten maatilalla pienenä saparopäänä.

 

 Mietin ensin, että onko meidän pojat vähän vanhoja käymään tällaisessa paikassa... mutta lopulta oli melkein cool tuijotella sikoja karsinassa.

 Kaikki eläimet eivät olleet vielä tulleet eläintarhaan tuolloin, mutta viime sunnuntaina Sinkkolassa oli viralliset avajaiset, joten loputkin eläimet lienevät jo paikalla. Paikalla toimii kahvio ja eläinpihalle ei ole lainkaan sisäänpääsymaksua.

Näitä kuvia itseasiassa näittekin jo, kun pyysin  Topiasta nappaamaan äkkiä pari kuvaa minusta ennen matkan jatkumista. Että on muuten mielenkiintoiset kengänkärjet tässä, kun niitä pitää noin tuijotella, hahaha. 

 Jo menomatkalla Noljakassa pyöräillessämme silmiini pisti lintutornin kyltti ja sovimmekin, että paluumatkalla kävisimme sielläkin tutustumassa samalla.
Topiaksen mielestä oli alkuun tylsää, koska olivat juuri käyneet koulun kanssa tuolla.

Pitkospuita on ihana kävellä. Riisuin kengät koko lintutorniretken ajaksi, koska tuntui hassulta kuunnella hiljaisessa metsässä korkojen kopinaa. Lintujen viserrys sopi korville paljon paremmin ja itseasiassa paljain varpain kävelyä ei ihan heti voita mikään!

 Lintujen bongaus sujui oikein mallikkaasti, nähtiin ainakin kaksi joutsenta ja sata miljoonaa lokkia kirkumassa.

 Kotimatkalla käytiin vielä jäätelöillä. Kaksilahkeiset ottivat kaikki jättistuutit ja meitsi oman ikisuosikki puikkojäden Soleron, nam! Oltiin kyllä niin ansaittu nuo!

Täytyy kyllä sanoa, että oli korkea aika tutustua lähemmin Noljakan luonnonsuojelualueeseen! Ihan huisin kauniita maisemia, kivoja kulkureittejä ja lintutornille mentäessä kiviaitojen kohdilla tuli fiilis, että olisi siirtynyt keskiajalle, niin mykistävän kaunista! 

Lintutorni on valittu muuten vuonna 2002 Suomen parhaaksi lintutorniksi* ja ymmärrän hyvin miksi.

* Lähde Wikipedia. Lue lisää Noljakasta klikkaamalla tätä.

Aikaisemmat erilaista kivaa postaukset löydät klikkaamalla näitä:

Tammikuun erilaista kivaa
Helmikuun erilaista kivaa
Maaliskuun erilaista kivaa
Huhtikuun erilaista kivaa

Oletteko te käyneet Sinkkolan kotieläinpihalla tai tuolla Noljakan lintutornilla?

Elena

HAIRYTALE: BC Miracle Oil Mist

 Nonni. Olen säännöllinen hiusöljyillä lotraaja. Sen verran on tässä lotrattu, että yksi jos toinenkin öljy on todettu toimivaksi. Jotenkin olen kuitenkin edelleen metsästämässä sitä jotain, siis ihan täydellistä hiusöljyä.

Kun tiedän peseväni aamulla tukan, levitän siihen ennen nukkumaanmenoa kookosöljyä. Kookosöljy se vain toimii perus ok ja on ehdottomasti kaikista edullisinta. Tämän kanssa saa vaan olla varovainen, ettei tukasta tule äkkiä liian rasvaisen näköinen, jos haluaisi öljyn laiton jälkeen lähteä heti kylille.

No entäs sitten, kun se latva kaipaa öljyä ennen töihin menoa, mutta ei haluaisi, että se näyttäisi öljyiseltä? Tadaa, saanen esitellä BC:n miracle oilin. Suihke tuoksuu hyvältä ja imeytyy heti tukkaan. Eikä latva näytä öljyiseltä tämän jälkeen.

Sinäänsä en oikeasti koe, että kookosöljyllä ja näillä tukkaöljyillä on eroa muuta kuin hiusöljyjen kova hinta. Käytänkin molempia vaihtoehtoja, mutta kookosöljyä enemmän tehohoitona ja näitä muita öljyjä latvan siloitteluun.

Olen jo lotrannut parissa kuukaudessa tämän koko pullon ja voin todeta, että on hyvää tavaraa.

Joko siellä on löydetty täydellinen hiusöljy?

Elena

STYLENA: 22052016

Sunnuntaina pyöräilemässä perheen kanssa Sinkkolan kotieläinpihalle.

Housut - Vero Moda

Kollari - Cubus

Farkkutakki - Seppälä (Vanha luottotapaus)

Laukku - Guess (-50% alelöytö Roomasta)

Kengät - Joen Kenkä 

Aurinkolasit - Furla

 

Parasta on, kun löytää omasta vaatekaapista jotain jo unohtunutta. Vaikka tein perusteellisen siivouksen vaatepuolella keväällä ja kävin läpi kaikki tavarani, en silti tajunnut nahkakenkien kohdalla, että voisinkin käyttää niitä ihan oikeasti. Olen hommannut popot neljä vuotta sitten tarjoilukeikoille, mutta ovat lojuneet käyttämättöminä monta vuotta. Ja vitsit, miten kivat kengät ovatkaan! Tuollaiset koristeettomat tapaukset on helppo yhdistellä ja mikä mukavinta, ovat kuin valetut jalkaan.

Oletteko te tehneet koskaan löytyjä omasta vaatekaapista jo unohtuneista yksilöistä?

Elena

En kommentoi

Yläasteajoista ja ryhmäliikuntatunneista on jäänyt minulle sellainen fiilis, että ei enää ikinä. Vuosikausia olen ajatellut, että ryhmäliikunta ei ole minun juttu. Olen juossutkin vain yksin ihan viime kuukausiin asti, vähän sillä tavalla salaisesti, ettei nyt vaan kukaan huomaisi, että harrastan juoksemistakin välillä.

Olen jäänyt miettimään mikä niissä yläasteen liikuntatunneissa sitten oli niin kamalaa, että siitä on jäänyt inho päälle. Kysymys lienee nuorten tyttöjen raadollisuudesta toisia kohtaan. Siitä, että joku katsoo väärällä tavalla, sanoo jotain siitä, kun hikoilet ja muutut punaiseksi naamastasi. Omalla kohdallani koen, että minulla oli nuorempana todella huono itsetunto. Ja jokin omassa asenteessa on muuttunut, koska olen alkanut nauttimaan muiden kanssa liikkumisesta. Ja on aika pöljää häpeillä sitä, että liikkuessa hikoilee? Eikös se ole koko homman tarkoitus?

Viikko sitten polkaistiin Lauran ja Tiian kanssa Pärnävaaran ulkoilukeskukseen repuissa makkaraa ja sinappia. Otin kyllä pyörän pumpunkin matkaan varalta... sitä, kun ei koskaan tiedä mitä sattuu. Enkä tuntenut itseäni yhtään pöllöksi, koska Laura oli meinannut ottaa mukaan ensiapupakkauksen... sitä, kun ei koskaan tiedä mitä sattuu.

 Polkaistiin sinne ja takaisin aika haipakkaa vauhtia, yhteen suuntaan meni matkaa 45 minuuttia, näiden tyttöjen seurassa saa kyllä posket aina punaisiksi.Yhteensä matkaa tuli 30 kilometriä. Porukassa liikkuminen on hitokseen paljon hauskempaa, koska samalla voi jutella maat ja taivaat, eikä edes huomaa, että tuli urheiltua aika tavalla.

Paluumatkalla haistiin muuten aika voimakkaasti nuotiolta. Kodassa oli polttopuina leppää ja savustettiin kirjaimellisesti itsemme ulos koko kodasta joksikin aikaa. En kyllä kommentoi kuka sen savun aiheutti :)

En ollut aikaisemmin käynyt Pärnävaaralla, mutta varmasti tulee käytyä toistekin. Talvella voisi käydä siellä suksimassa ja jos saisin hommattua rullasukset, niin urheilukeskuksesta löytyi hyvännäköinen asfaltoitu rata, jossa olikin ihan kiitettävästi porukkaa harrastamassa.

Lue lisää Pärnävaarasta täältä.

Onkos Pärnävaaran ulkoilukeskus teille tuttu?

Elena

Tukiverkosto

Kangasalla asuessamme vietin paljon aikaa ystävieni kanssa. Kahvittelimme, kävimme kävelyillä, laitoimme ruokaa porukalla, sellaista kaikkea. Lasten hoito meni siinä sivussa ja ystävien läsnäolo kevensi ainakin omaa taakkaani kaidemiehen ollessa reissuhommissa. Porukoissa vastuu tuntui niin paljon pienemmältä kannatella. Lisäksi se, että oli myös aikuista seuraa, varsinkin silloin, kun lapset olivat ihan todella pieniä, oli ainakin itselleni korvaamatonta. 

Mietimmekin porukalla tyttöjen ollessa täällä, että voisimme varmaan ihan hyvin asua sellaisessa kommuunissa keskenämme. Tunnemme toisemme niin hyvin, että osattaisiin myötäillä toistemme huonoja hetkiä. Haha.

Joensuuhun muutettuamme olen harmitellut miten vähän olen enää tekemisissä ystävieni lasten arjessa ja näen heidän kasvuaan. Puhumattakaan miten kivasti meidän lapsemme keskenään ovat tulleet toimeen ja tulevat tosin edelleenkin. Noh, uskon kuitenkin, että lapset aistivat aikuiset, jotka oikeasti heistä välittävät, joten vaikka näkisimme harvemmin, tietynlainen side kuitenkin kantaa läpi vuosien.

Kuitenkin, viikko sitten sunnuntaina ennen ystävieni kotiinlähtöä nautimme brunssia patiolla ja kävimme tekemässä kävelylenkin, jonka varrella innostuimme vähän hulluttelemaan. Kaikenlaisesta hulluttelusta ystävien kesken tulee niin hyvä mieli. Vähän, kun oltaisiin vielä penskoja. Ai kauheeta, kun välillä unohdan miten meille on vuosien mittaan tullut ikää ihan huomaamatta. Toisinaan en edes muista, että kuinka monta vuotta tänä vuonna täytän. Siis miten näin voi olla? Nuorempana sitä tiesi tasan minkä ikäinen on ja nykyään jos joku sitä kysyy, niin muistan kyllä, että luku alkaa kolmosella, mutta mikäs numero sen jälkeen tulikaan? Onko muilla samoja ongelmia?

Noh, ainakin näin vanhempana sitä osaa ihan eritavalla arvostaa yhteistä aikaa näiden naisten kanssa. Nautin eniten juuri tällaisista koko viikonlopun yhdessäoloista, jolloin kerkeää kunnolla parantamaan maailmaa, juttelemaan asioita halki ja ihan vain olla ilman sen kummempaa pingottamista. Kun käyn kotipuolessa ja näemme vain pikaisesti kahvikupin äärellä tai vastaavaa, tuntuu aina, että kuulumiset jää kesken ja aika loppuu liian nopeasti. Tosin tälläkin kertaa lähtöhalauksien koittaessa tuntui uskomattomalta, että viikonloppu vain vilahti ohitse.

-Elena