PICTURE IT: Vierivä kivi ei sammaloidu

 1. Kesän ensimmäinen irtojäätelö torilla, ai että! Mangomeloni on ehdottomasti irtojäätelöistä suosikkini vuodesta toiseen. Jos ei mangomelonia, niin sitten lakritsijädeä.

2. Yhtenä päivänä keittelin herneitä makkarakastikkeen lisukkeeksi, kun se pussi repesikin väärästä kohtaa auki. Melkein teki mieli vetää noi herneet nenään lattialta, mutta laskin kuitenkin kymmeneen ja lakasin ne kiltisti roskiin.

3. Topias on vihdoin saanut valmiiksi kaulaliinansa, jonka kutomisvaiheista olenkin laitellut teille kuvia aikaisemmin. Siinä on suloiset hapsut ja kaikki! En tiedä olinko itsekään noin taitava kädentöissä tuon ikäisenä, vaikka kädentaidot ovat olleet minullakin aina vahvuus.

 

 4. Viimeksi taisin haaveilla teille, että keittiön ulkorappuset sulaisivat lumesta ja pääsisin lempparipaikalleni hörppimään kahvia. No, ne lumethan sulivatkin aika nopiaan ja kahvia on kulunut jo monta kupillista lempipaikalla istuskellen.

 5. Kaidemies on ollut kotona tämän viikon, aika luksusta meille. Tällä kertaa tuli kotiin työautolla, joka näkyy heti olohuoneen ikkunasta. Yhtenä päivänä tällä viikolla oli muuten todella jännä ilma. Oli lämmin, satoi, paistoi, sellainen hyvin merkillinen sää. Tämä kuva on otettu sinä päivänä, mutta en nyt enää muista oliko se tiistai vai keskiviikko.

 6. Hamstrasin kahvia kaupasta ja huomasin vasta kotona kuinka kivat painatukset paketeissa olikaan. Pari kahvipakettia olisikin äidille kiva lahja äitienpäivänä, paitsi omalle äidilleni, joka ei juo kahvia lainkaan, vaan tykkää teestä johon on laitettu tilkka maitoa.

 7. Tykkään niin kovin näistä erilaisista smoothieista. Ostin tätä Brämhultsinkin smoothieta testiin ja namia oli. Isommat smoothiepurkit tulisivat vain paljon edukkaammiksi, monesti tulee silti napattua pieni, varsinkin jos tarvitsee sen heti välipalaksi.

 

8. Kassu on kiinnostunut valokuvauksesta ja lainailee välillä kameraani. Tässä perinteinen kuva omista jaloista. Jalassa pojalla onkin ihan puhki kulutetut skuuttauskengät. Violetti oli jossain vaiheessa pojan lempiväri vihreän rinnalla, mutta tätänykyä lemppareita on punainen, musta ja valkoinen.

9. Karkin syöminen on pysynyt monen monta kuukautta suhteellisen järkevänä. Ennen pystyin hotkaisemaan makuunista ostetun 8 euron karkkipussin kertaistumalta. Nyt tulee jo huono olo puolessa välissä pientä pussia. Olen jopa yllättynyt ettei karkki maistu enää samaan tapaan. Tämä on tietty hyvä juttu ja olen tosi tyytyväinen havaintooni. Viinirypäleet, pähkinät ja melonit rules!

 

 10. Piharakennusten katot ovat taas huomaamatta sammaloituneet. Kaidemies on yleensä kiivennyt noita rapsuttelemaan, mutta mietin josko uskaltaisin itse kiivetä puhdistushommiin. Eikai se niin hankalaa voi olla?

Joko te olette kerenneet irtojäätelölle? Mitä muuten kuuluu? Hyvää viikonloppua ihanat!

-Elena

VEITSENTERÄLLÄ: Makkarakastike

Meillä riitti vain 5 hengelle

2 pkt sinistä lenkkiä

75g voita

1dl vehnäjauhoja

1 lihaliemikuutio

1/2 rkl maustepippurijauhetta

noin 1 litra kylmää vettä

1. Halkaise makkarat ja poista kuoret.

2. Vedä veitsen kärjellä makkarat vielä puoliksi pituussuunnassa ja leikkaa sitten paloiksi.

3. Kuumenna tilkka öljyä isolla paistinpannulla tai wokkipannulla.

Lisää makkarat ja ruskista kevyesti.

3. Lisää voi nokareina ja sekoita kunnes sulaa joukkoon.

4. Lisää sitten vehnäjauhot ja maustepippurijauhe. 

Paahda näitä kokoajan sekoittaen viitisen minuuttia.

(Tarkoitus olisi, että vehnäjauhot saavat vähän väriä, mutta varo, 

että et polta tässä vaiheessa keitostasi pohjaan.)

5. Lisää joukkoon kerralla litra kylmää vettä. 

Sekoittele kunnes kastikkeesta tulee tasaista.

6. Murenna sekaan vielä lihaliemikuutio ja 

anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä parikymmentä minuuttia.

(Ps. Muista sekoitella välillä.)

7. Maistele kastiketta vielä ennen tarjolle laittamista.

 Jos kastike on liian tönkköä, niin voit lisätä hieman vettä.

Makkara on sen verran suolaista, että lisäsuolaa ei kaivannut. 

Parasta makkarakastike on tietysti perunamuusin kanssa, nam!

Makkarakastike on ihan perus arkiruokaa, mutta meillä ei oltu syöty makkarakastiketta oikeasti vissiin vuoteen? Siis mitähän ihmettä? Yhtenä päivänä olimme Topiaksen kanssa kävelyllä ja rupesi juttelemaan minulle, että söivät koulussa jotain ihanaa kastiketta missä ei ollut sipulia, sellaista ruskeaa missä oli makkaraa. "Voisitko äiti tehdä sellaista kotonakin?" Siis niin outo tilanne, että tottakai voin tehdä ihan perunamuusia ja makkarakastiketta!

Silläpä tämä ohje nyt tuli teillekin jakoon, jos jonkun muunkin lapset toivovat ruoksi ihan makkarakastiketta ja ette olisi jostain syystä aikaisemmin tehnyt.

Onko tällaiset ihan perusohjeet teidän mielestä turhia vai tuleeko tarpeeseen?

-Elena

Maybe if I tell my self enough

Kun lähden kävelemään, kuljen usein ihan samoja reittejä. Yllätän välillä itseni kiertämällä tutun lenkin eri suuntaan ja sekin on jo aika hasardia hommaa. Olemme asuneet Joensuussa jo kuukauden päästä neljä vuotta ja päätin viimein lähteä kävelemään toiselle puolelle jokea Kuhasaloon. Olen miettinyt ja miettinyt, että jonakin päivänä lähden tutustumaan Kukkosensaareen, mutta sitä on niin kaavoihinsa kangistunut, että jalat vievät automaattisesti tuttuja polkuja eteenpäin.

Nyt suoraan sanottuna harmittaa, että en ole saanut aikaisemmin lähdetyksi, niin kivaa lenkkiseutua ja jonakin päivänä pitää olla taskussa makkarapaketti ja pysähtyä nuotiolle paistelemaan Wilhelmiä.

 Tästä biisi soimaan.

Tämä näky, kun lapsi nukkuu.

Hitaat aamut on parhaita, kun voi vaan juoda kahvia tunnista toiseen ja lukea rauhassa kirjaa.

Tänä viikonloppuna ei syöty tätä brunssia, vaan itseasiassa viikko sitten sunnuntaina, 

kun Kassun kaveri Ukko oli yökylässä.

Innostuimme lauantaina kaksosten kanssa Jokiasemalle jäätelölle.

 Kaidemieskin tuli kotiin jo torstaina.

Kassun yksi lempparijädeistä on kinuskipikari.

Kevääseen kuuluu parsa ja hollandaisekastike, nam.

Raparperitkin tunkevat jo maasta ylös. En malta odottaa, että pääsen tekemään raparperipiirakkaa.

Entäs sitten se, että voi kuivata pyykit ulkona? Kuinka siistiä!

Yhtenä päivänä tulin töistä kotiin eikä meillä ollut kaapissa mitään mistä tehdä ruokaa. Pitkien etsintöjen jälkeen löysin sentään pakastimesta pinaattipussin ja paistoin pelkkiä pinaattiplättyjä päivälliseksi. 

Kaikki män.

Bongasin viimein ensimmäiset sinivuokotkin. 

Täytyy tunnustaa, että pysähdyin kesken lenkin katsomaan maisemia ja kyyneleet vain valuivat poskia pitkin. Oli niin kaunista. Ja hiljaista. Ei äänen ääntä. Paitsi linnut lauloivat ja niitä oli paljon. Aurinko paistoi. Vesi kimmelsi. Rintaan koski ja olin vähän pakahtua siihen tunteeseen. Tiedättekö, kun on niin lähellä luontoa, että ei haluaisi sieltä pois. Lenkkini venyikin kolmituntiseksi...

Siinä joenvarrella telkkiä kuvatessani tapahtui taas jotain miksi rakastan niin kovin Joensuuta. Eräs mies kysyi olenko saanut linnuista hyviä kuvia ja harrastanko luontokuvausta ja juttelimme siinä hyvän tovin linnuista ja valokuvauksesta. Kerroin silkkiuikuista joita näen alvariinsa ja joiden kanssa tulee käytyä uimassa aamuisin kesällä. Hän kertoi harvinaisista linnuista joita on bongaillut ties missä. Meillä oli siinä sellainen hetki tiedättekö. Kahdella tuntemattomalla ihmisellä.

Sama kuin olin juoksulenkillä alkuviikosta ja kuvittelin juoksevani pururadalla, joka olikin paikka paikoin todella jäässä ja liukas. Niin yksi vanhempi pariskunta viittilöi käsin ja huikkasi minulle, että tule tänne kävelytielle juoksemaan, ettet vain liukastu. Tiedättekö. Se, kun tuntemattomat ihmiset kantavat huolta siitä, ettei nyt vain sattuisi mitään. Ja tässä maailmassa on niin paljon pahoja asioita joihin keskitytään liikaa... kun on näitä hyviä juttuja niin paljon enemmän!

Toivottavasti tekin olette saaneet nauttia luonnosta. Vai tekeekö jokin muu sinut onnelliseksi? Mikä on parasta puuhaa viikonloppuisin?

-Elena