torstai 31. heinäkuuta 2014

Elvis has left the building

Molskista.

 

 Ollaan kaksosten kanssa fillaroitu, leikkipuistoiltu, uitu ja syöty jätskiä.
Mehtimäen leikkipuisto on yksi kivoimmista Joensuussa.

Nyt odotellaan kaidemiestä kotiin, on jo oikeasti ikävä.
Viimeksi nähtiin pikaisesti tällä reissulla.
Jännittää eniten, että kuinka paljon parta on kasvanut.
Huomenna Topias ja kaidemies lähtevätkin Vuokattiin harjoitusleirille.
Jääkiekkoilu ja kesäharkat ovat unohtuneet reissailun takia,
mutta tästä se taas lähtee.

Sydämellä, Elena

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Picture it: Älä urputa


1. Keittelin tänään porkkanoita makaronilaatikon seuraksi.
2. Ikkunoista sataa sisään urpuja, niitä on ihan joka paikassa.
3. Ruokakomeron oveen on kesätauon jälkeen kirjoitettu taas kalenteri.
Arki, se on ihan oikeasti täällä.
4. Vaihdoin tänään uudet petivaatteet sänkyyn. 
En malta odottaa, että pääsen pujahtamaan noiden väliin.
5. Kaupungille oli taas ilmestynyt uusi maalaus sähkökaappiin tai en ole ainakaan aikaisemmin nähnyt tätä.
Mun mielestä noi maalaukset on ihan huippuja!
6. Aikainen lintu madon nappaa.
Tuolloin olin jo käynyt aamu-uinnilla, pessyt hampaat, keittänyt puurot ja kahvit.
7. Vihdoin kurkkupurkki, jonka sain auki ilman mukinoita.
Tässä oli joku uusi kansi ja aukesi kuin unelma.
8. Viimeinkin keli, että teki mieli siivota, urput sai kyytiä!
9. Kesän parhaat ja jättikokoiset jädet löytyy ykköskioskista.
Mulla tietty mangomelonia ja aito vohveli.
10. Kassun tarrasaldoa Helsingin reissulta.


Sydämellä, Elena

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Veitsenterällä: Healthy Pasta Carbonara


1. Pilko sipuli, valkosipuli ja pekoni.
Paista pannulla ja mausta mustapippurilla,
kaada perään kerma, anna hautua miedolla lämmöllä.

 2. Keitä spaghetti hyvin suolatussa vedessä.
Suosin kotona täysjyvätapausta.


 3. Huuhtele hammasnapsakka spaghetti kuuman veden alla, 
valuta hyvin ja sekoita kastikkeen kanssa, kuumenna muutama minuutti.
Nautiskele parmesanjuuston ja salaatin kera.



Pasta ei kaipaa välttämättä sen kummempaa suolaa, pekonissa sitä on riittämiin.
Jos haluat elää vaarallisemmin ja ketä tässä huijataan, 
syödä astetta paremman makuista carbonaraa,
unohda täysjyväspaghetti ja käytä vielä kunnon kuohukermaa.
Nokare voitakin voisi olla paikallaan.

Kaupan hyllyltä pomppasi silmään tuo oatly ja pakkohan sitä oli testata.
Toimii kyllä hyvin ruokakerman tilalla, mutta makuun on totuttelemista.
Kaipaa enemmän mausteita verrattaen vaikka kuohukermaa käyttäessä.

Onko teillä herännyt uteliaisuus näihin oatlyihin?
Oli pakko ostaa sellainen maidonkorvikekin testiin,
jännä nähdä miltä maistuu kaakaona.

Sydämellä, Elena