perjantai 28. helmikuuta 2014

Ekelundin Pöllöt keittiössä

Törmäsin pariin pöllöön Prismassa ja otin ne mukaani kotiin.
Olin siinä kauppareissulla ihan ihmeissäni, 
että voiko tällainen oikeasti toimia tiskirättinä ja vitsit testattu on, kyllä voi!

Ruotsalainen Ekelund valmistaa näitä ja muita söpöjä rättisiä moneen makuun.
Rätin voi pestä pesukoneessa, keittää kattilassa puhtaaksi mikrobeista tai 
heittää mikroon muutamiksi minuuteiksi, että pöpöt kuolee.

 

 Tuote on 100% puuvillaa ja hinta oli seitsemän euron kieppeillä.
Aion käydä vielä hakemassa toisenkin rätin erilaisella kuosilla,
jotta on rätti mitä käyttää tämän ollessa pesulla.

Onhan toi nyt satasella kivemman näköinen tuossa hanan päällä roikkuessaan,
kuin vanha rätti vai mitä siellä ollaan mieltä?
Meitsi on ihan myyty ihan silläkin,
että tiskirätti maksaa hintansa takaisin pitkällä juoksulla, 
tavan rätit tulee usein vain viskattua roskiin, 
kun alkavat haista tai rupeavat limaisiksi.



 Sydämellä, Elena


Smoking bad

En ole huolissani terveydestäni tai osaa arvostaa sitä tarpeeksi, kunnes olen kipeä.
Tupakoinnin lopetettuani viitisen vuotta sitten, olen ollut pääsääntöisesti terve.
Vanhempani huokaisivat varmasti helpotuksesta, kun viimein tein päätöksen lopettaa.
Sairastin pienenä monet keuhkoputkentulehdukset ja jo silloin lääkärit olivat sitä mieltä, 
että tupakointi kohdallani saattaisi olla kohtalokasta.
Kyllähän ne lääkärit tietävät nämä asiat.
Ja sitäpaitsi, tupakointi on mielestäni jokaisen ihmisen kohdalla kohtalokasta,
oli taustalla sitten mitä vain.
Nuoren teini-ikäisen kapinallisen ja 
omaa minäänsä hakevan Elenan mielestä oli aivan yhdentekevää 
mitä ruumiilleensa aiheutti siinä hetkessä.
Tulevaisuus oli jotain mikä ei paljon hetkauttanut, 
hyvä kun niistä senpäiväisistä tunnekuohuista selvisi ehjänä seuraavaan päivään.
Maailmanloppu saattoi olla joku minimaalinen juttu...
Se, että kaverit saivat olla ulkona pitkään ja minun piti käydä ilmoittautumassa tiettyihin kellonaikoihin ja anoa lisäaikaa, jos halusin vielä palloilla kylillä,
niiiiiiin noloa silloin...
mutta kiitos iskä ja äiti, että välititte ja piditte minusta niin hyvää huolta.

 

 Se, että nuori tupakoi ei liittynyt ainakaan omalla kohdallani mitenkään siihen,
etteikö kotona valistus olisi toiminut tai ettenkö olisi tietänyt kuinka epäterveellistä se oli,
kysymys taisi enemmänkin olla paineista päästä porukoihin, olla cool ja 
nopeasti ensihenkosten jälkeen sitä olikin sitten nikotiinikoukussa.

Olin aina sitä mieltä, että lopetan jonain päivänä, että en todellakaan halua polttaa,
en pitänyt tupakan mausta tai hajusta.
Keksin kuitenkin itselleni aina jotain tekosyitä olla lopettamatta tai 
olin jo antanut itselleni luvan retkahtaa mikäli aioin yrittää lopettamista:
"Jos tämä ei onnistu, niin ainahan voin jatkaa polttamista."

Sitten sairastuin taas kerran keuhkoputkentulehdukseen,
yskin viikon kaiket yöt ja oksensin limaa,
en saanut hengitettyä.
Marssin lääkäriin:
"Jos haluat vielä hengittää, niin suosittelen lopettamaan tupakoinnin."
 ,en voinut olla erimieltä.

Minkälainen ihminen tekee hitaasti ja 
niin uhmakkaasti itsemurhaa vuosien ajan, 
tietäen tasantarkkaan mitä tupakointi aiheuttaa?

Siinä se oli, päätös jota olin odottanut itseltäni liian pitkään.
Ja kun se päätös oli tehty, lopettaminen oli lopultakin helppoa.
Vältin ensimmäisen puolen vuotta tilanteita, joissa olisi tullut normaalisti poltettua.
Oli syksy ja annoin itselleni luvan syödä mitä vain tupakoinnin tilalla,
aioin karistaa kaikki kilot lenkkipolulla heti vuoden alusta.
Ja tein niin, aloin ensin kävellä, sitten juosta, 
liikuin ja liikkumisesta tuli minulle uusi mahtava tuttavuus,
ja siitä lähtien olen voinut hyvin.

 Kauas jäi sairastaminen, jokapäiväinen yskämme ja sain takaisin makuaistini,
jota en halua enää koskaan kadottaa. 

Niinpä onkin erittäin kummallista ja huolestun ihan todella, jos tulen nykyään kipeäksi.
Olin tuntenut jo pitkään pyörimistä päässäni palattuamme lomamatkaltamme Suomeen,
en pitänyt sitä alkuun mitenkään kummallisena,
koska tasapainoaistini heittelee aina pari päivää lentämisen tai laivallaolon jälkeen.
Pyöriminen kuitenkin vain jatkui ja paheni työviikon edetessä ja lopulta käsissäni ei enää pysynyt mikään  ja pyörrytys oli niin voimakasta, että en pystynyt enää olemaan pystyssä.
Tikkamäelle päästyäni olin niin väsynyt ja kirjaimellisesti pyörällä päästäni,
että kyyneleet vain valuivat selittäessäni tilannettani hoitajille ja lääkärille.
Pääkuvien ja verinäytteiden suljettua pois vakavat vaihdoehdot ja annettua minulle mielenrauhan,
 jäljelle jäi itseni ihan täysin yllättänyt epäily siitä, että niskani ovat jumissa.

Tervetuloa vanhuus, keppijumppa ja kuntosalitreeni.



 Sydämellä, Elena

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Skullcandy

Kävin maanantaina pyörimässä ajankuluksi kaupassa sillävälin, 
kun Kassulla oli partiossa ennakkolaskiainen.
Kävelin kassalta kotiin kukkaro kevyempänä.

Yksi suurimpia intohimojani kotona ollessa on ollut musiikin kuunteleminen, täysillä!
Joensuuhun anopin kanssa saman katon alle muutettuamme lopetin lemppariharrastukseni, 
että yhteiselomme olisi kaikille osapuolille mukavampaa.
 

 Kuitenkin, musiikki on ihan älyttömän tärkeää ja rakastan laulamistakin hulluna.
Pienenä lauloin aina, kun pelotti vaikka yksin metsässä kulkiessa, täysillä!
Mikäs siinä, jos siellä pusikoissa olisi oikeasti joku mielikuvitukseni tyypeistä ollut, 
olisin ollut helppo kohde löytää sen mölyn takia.
Laulan edelleen joka päivä ainakin kaksosille unilaulut.
Pojat valkkaavat iltalaulunsa ihan kuin jostain jukeboxista.
Meillä on tasan neljä laulua joita laulan unilauluiksi ja
jokainen ilta molemmat pojat kysyvät vaihtoehdot ja 
jokainen ilta luettelen ne heille:
Sininen uni, Päivänsäde ja menninkäinen, Lentäjän poika ja Kesäpäivä Kangasalla.
Joinakin iltoina lauletaan läpi kaikki laulut ja joinakin iltoina saattaa saada bonuslauluna yhden yhteislaulun, joka on tietty Maammelaulu.
Sitä lauletaan harvemmin, koska ei niinkään rentouta poikia nukkumaan vaan villitsee.

Olihan tässä jutussa langanpätkäkin, jonka meinasin ihan unohtaa.
Siellä kaupassa hyllyjen välissä seikkaillessani näin nämä kuulokkeet ja 
se oli siltä seisomalta juoksua kassahihnalle.
Miksi ihmeessä en ollut tajunnut aikaisemmin, että voisin ostaa kuulokkeet ja kuunnella musiikkia täysiä?
Minä ja pojat jälkeenpäin kuulokkeet nähtyään, rakastuttiin tietty pääkalloihin.
En tiedä miksi, mutta pääkallot, niitit, nahka ja sellainen rockhenkisyys hieroo mun sydänalaani.
Musiikin suhteen oon kuitenkin ihan kaikkiruokainen ja avoimin korvin.


Ah, nyt voi kuunnella töihin pyöräillessäkin musiikkia.

Ps. Kevät tulee kohisten, aamulla on jo valoisaa ja myöhemmän työvuoron jälkeenkin kerkeää ihastelemaan auringonlaskua, ihanaa!


Sydämellä, Elena


tiistai 25. helmikuuta 2014

Rakkaudesta lajiin

Jääkiekkoäidin elämä on aika mielenkiintoista tai ylipäänsä jääkiekkoperheen.
Joissakin perheissä on useampia lapsia jotka harrastavat lajia ja se tuo vanhemmille erityispaineita,
erityistä rahanmenoa ja ajan kuluttamista hallin, ruokakaupan ja kodin väliä suhaten.
Yhdessäkin jääkiekkoa harrastavassa lapsessa on tekemistä, huh.

 


 Meillä helpottaa asioita tietysti se fakta, että kaidemies on yksi Topiaksen joukkueen valmentajista,
joten kaksilahkeiset katoaa kahdestaan sinne hallille ja palaavat yhdessä,
joskus Kassukin lähtee mestoille.
Hallilla kuluu useimmiten kolmisen tuntia, on palaveria ennen reenejä ja jälkipesuja, mitä näitä nyt on.
Pelireissut vievät viikonloppupäivistä puolet, lähdetään aamulla ja tullaan kotiin iltapäivällä.
Jos haluaa olla hyvä äiti ja minähän haluan,
pitää olla välillä katsomassa reenejä, pelejä ja olla tottakai kiinnostunut ja kannustava kaikissa väleissä.
Todennäköisesti ei kestä kauaa, että olen makkaranpaistopisteellä tai innostun niin kannustamaan, että huudan yhden äidin tavoin katsomossa: "Juokse, juokse!", vaikka ollaan kuitenkin luisteluhommissa.

On äitejä, jotka hoitavat kolme eri ikäistä lasta jääkiekkoreeneihin,
vievät yhden, käyvät kaupassa, hakevat toisen, vievät kolmannen ja
 hakevat ensimmäisen ja menin jo sekaisin.
Jossain välissä valmistuu jotain niistä kaikista pasta-aterioista,
jotka ovat tulleet vuosien mittaan ruokapöydässä jo liiankin tutuiksi.
Kaiken kukkuraksi kolmen nuoren miehen reenipyykit ja ne kassit ja ne eväät ja mitä vielä.
On olemassa hyperäitejä, jotka omistautuvat aivan täysin sille, 
että lapset saavat tehdä sitä mistä he tykkäävät,
annetaan ihan kaikki ja enemmän omasta elämästä ja ajasta,
respect.

Jossain vaiheessa kaidemiehen kadotessa takaisin töihin, 
musta kaivautuu taas semmoinen superäiti,
tyyppi joka hoitaa kaiken, sukkuloi siellä täällä, eikä puhuta nyt vain jääkiekosta, vaan muistakin harrastuksista, koulusta, kaikesta.
Heitellään käsissä kymmentä lankakerää ja yritetään pitää kaikki päät sotkeutumatta toisiinsa.
 Nyt kaidemies on se tyyppi joka pitelee niitä lankoja käsissään ja
kaikki on just niinku pitääkin,
vaikkei toi mikään virkkaaja olekaan.

Minä vain pidän huolta ruokapuolesta ja meillä ei tosiaan syödä joka päivä pastaa,
mutta just laiskan kokin päivinä tortilloja.
Ja vielä laiskempina päivinä heitetään vaan noi lisukkeet suoraan leikkuulaudalle tarjolle ja 
ne on siinä itseasiassa tosi kätevästi otettavissa ja siivottavissa,
 saa käyttää, mutta ei oo pakko hei!
Muistakaa vaan pestä räpylät ennen ruokailua.


Sydämellä, Elena

Iholla: My favourite makeup right now



 1. Valkkaa vaaleaa luomiväriä ja levitä silmien sisänurkkiin, puoleen väliin luomea,
sekä alas ihan ripsien tyveen häivyttäen ulkonurkkaa kohden.
 Mulla on vähän kadoksissa muut levittimet,
 niin vetelin vaan tuolla siveltimellä,
jolla yleensä häivytän luomivärit.



 2. Sitten tummempaa ihan vain liikkuvan luomen ulkonurkkaan ja
 siitä häivyttäen luomivakoa pitkin puoleen väliin silmää.



 3. Nestemäisellä eyelinerilla ihan niin ripsien tyveen kuin saa ja 
sitten muokkaamaan rajaa halutun malliseksi.
Halusin vähän erilaista lookkia ja tein paksumman rajauksen melkein heti tuosta silmän sisänurkasta ja ohuemman tuonne ulkonurkkaa kohti tultaessa.

Rajausta muuttamalla saa heti erilaista ilmettä aikaan.
Joskus vain tasaisen levyistä ohutta tai paksua,
toisinaan paksua sieltä ja ohutta täältä,
kokeilkaa ihmeessä!


4. Ripsarit kehiin.



 Meikkipohja:
peiteväri silmänalusiin,
 Klikkaamalla pääset aikaisempiin postauksiin joissa annan omat vinkkini levityksiin.


Monesti näyttää paljon paremmalta jos jättää alaripset ripsaritta ja rajauksitta,
tällainen meikki säilyy myös pidempään parempana ja tahriintumatta,
sekä näyttää ihanan raikkaalta!
Varsinkin jos kärsit tummista silmänalusista, niin jätä ihmeessä alaripset rauhaan!
Niihin levitetyt paksut mascarakerrokset jättävät lisää varjoja juuri sinne minne et niitä halua!

Ai niin, viimeistele meikki neutraalilla huulikiillolla,
mulla on aina vain tuota samanväristä huulikiiltoa,
kokeilen välillä muita, mutta palaan aina tähän.


Sydämellä, Elena