tiistai 31. joulukuuta 2013

Elenan 2013 Suosikit

Keräsin teille blogista muutamia suosikkijuttujani.

3 kivointa kampausta









3 nälänkarkoittajaa






3 herkullisinta leipää



Top 3 iholla

Clean smokey eye




Dramatic and sexy eyes



Valokynä
Ps.Pari miespuolista collegaa oli tosi kiitollisina siitä, 
että osaavat nyt käyttää valokynää.
Terkkuja vaan!



3 mieleenpainuvinta tapahtumaa

Kolmekymppiseni 


Rakkaan ystäväni häät



Ilosaarirock




Postauksiin pääset klikkaamalla tekstejä.

Jäikö teillä jotain suosikkeja mieleen?


Onnea ja ihania top 3 hetkiä teille muruset vuodelle 2014 ja
paljon halauksia ja sellaista kiitollisuutta siitä,
että olette siellä.

Ootte ihan huippuja!


Sydämellä ja vähän rakkaudellakin,

Elena



maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulukuu kuvina


 Joulukuuhun on mahtunut yhtä ja toista.

 

Innostuin enemmänkin leipomaan,
koska lämmin uuni lohduttaa vilposilla ilmoilla.
Jaoin myös jo tuttuun tapaan meikkausvinkkejä ja hiusjuttuja.
Muuten me teimmekin aika jouluisia juttuja ja joulua vietimmekin sekä Kangasalla,
että kotonamme. 

Kaikkein kivoin juttu joulukuussa oli kuitenkin kaidemiehen töiden loppuminen.
En ihan täysin pysty kuvailemaan miltä tuntuu se,
että kaksilahkeinen on kotona!
Arki, voiko olla mitään parempaa!

Mikäs teidän suupielet sai tässä kuussa kattoon?

Sydämellä, Elena