maanantai 30. syyskuuta 2013

Syyskuun summaus


 Lehdet alkoivat tipahdella hitaasti puista.
 
 

Lapset eivät onneksi tehneet niin.



Paistoin äidille ja pojille kasan lättyjä.



Kävimme kävelyillä nauttien auringonpaisteesta ja ruskasta.

 

Meille tapahtui kaksosten kanssa kolminkertainen kakkuvahinko.

 

 Kaidemies piipahti kotona.



 Ostin uuden hajuveden ja arvoin tuoksusetin ja lahjakortin.



Kaidemies kävi metsästämässä onnea kolmiapiloiden joukosta.



Vanhat juoksulenkkarit vaihtuivat uusin pirtsakoihin tapauksiin.

 

Leikin sarjakuvahahmoa.
 


 Tein kaikenlaisia kampauksia.



Täytin 30 vuotta ja ystäväni tulivat ilahduttamaan minua viikonlopuksi.



  Joimme shampanjaa.



 Nauroimme paljon.



 Söimme hyvin.



Saunoimme ja uimme.
 



Teimme pitkän kävelyreissun.




Rakastuin näihin smoothieihin.



Veimme Topiasta jääkiekkoreeneihin.

 

 Tepastelin rantakivillä.



 Päivitin keittiömme ruokakomeron ovet.



 Rentouduttiin perheen kanssa.



Tein ensimmäistä kertaa ruokaa puuhellallamme.
 


  Askartelin.



 Olimme jäähallilla.



 Kävimme kaksosten kanssa syömässä ulkona.




 Ja aloitimme haravointihommat.


Kumman paljon sitä aina yhteen kuukauteen mahtuu juttuja.
Toivottavasti teilläkin oli ihana syyskuu,
itselleni tuli tietysti hirveä ikävä äitiä, ystäviä ja kaidemiestä näitä kuvia katsellessa.
Niin ja kumma kyllä nälkä.

Sydämellä, Elena