Yläkerrasta avattiin lattiaa vähän lisää,
sieltä sahajauhon päältä löytyi vanhoja sanomalehtiä, valokuvia, kirjeitä, koulukirjoja,
todistuksia ja mitä vielä.
Itselleni tuli hieman jännittynyt fiilis selatessani löytyneitä juttuja lävitse,
pidellessäni jonkun kirjan väliin laittamaa kuivunutta lehteä,
lukiessani vanhoja uutisia.
Mietin, että mitä meistä jää jäljelle nykyaikana,
kun aika meistä jättää,
sitten seuraavien sukupolvien löydettäviksi.
Haluaisin löytää mieluummin käsin kirjoitetun kirjeen lattialautojen alta,
kuin bittiavaruuteen kadonneen tekstin.
Kohta meillä lienee kadonnut kirjatkin.
Lapsien edessä ei ole koulussa enää pulpettia,
vaan tietokonepöytä.
Tehtävät kirjoitettaneen sähkökirjaan.
Yhä useammat lapset saavat ADHD-diagnoosin ja siihen lääkityksen.
Kädessä on kännykkä, pelikonsoli tai sähkökirja,
jos kirjaa lainkaan.
Vanhemmat istuttavat lapsensa television ääreen rauhoittumaan.
Rauha ei ole enää rauhaa,
hiljaisuus hiljaisuutta.
Sitä minä vain mietin,
että mihin katosivat kymmenen tikkua laudalla.