sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Stylena: 10062018

Pilkon Citymarketissa Kassun kanssa ostamassa eväitä säbäleiriä varten ja keräämässä yöpöydälle kukkia kotimatkalla Vainoniementieltä. Niin ja miljoonan hyttysen tikattavana samalla.


Huiskin keräämälläni kukkakimpulla hyttysiä kimpustani samalla, kun Kassu nappasi pari kuvaa. Vitsit miten kätevää! Mistä nämä kaikki hyttyset ylipäänsä ovat tulleet? Niitä on ihan sikana ainakin täällä Joensuussa.


Ainakin yksi hyttynen bongattu piikittämästä jalkaa.


Nämä kenkulit ovat olleet vuodesta toiseen kivat ja hyvät jalassa.
 

Ja alennuksesta kevättalvella bongattu neulepaita on sellainen vaate, joka pelastaa päivänä kuin päivänä. Thaimaasta tuliaisiksi saatu kaulaliina on ollut viime aikoina kaulassa ahkeraan, olen rakastunut sen täydelliseen väriin. Muita samanvärisiä vaatekappaleita en ole koskaan omistanutkaan, mutta ajattelin jatkossa pitää silmällä jos sellaisia näkyisi.
 

Näitä kuvia katsellessa olen iloinen siitä, että varasin ensi viikolle kampaajalle ajan. Hiukset kaipaa isosti jotain freesausta, en ole vielä ihan varma mitä. Toivottavasti en erehdy leikkaamaan otsatukkaa taas. Se on kiva aina muutaman kuukauden, mutta sitten yleensä alkaa sen takaisin kasvattaminen.
 


Neulepaita - Part Two
Nahkashortsit - Minimum
Nahkakengät - Wonders
Käsiveska - Guess
Nahkavyö - ?
Huivi - Pashmina
Aurinkolasit -  Furla


Olen ollut niin paljon työvaatteissa viime kuukauden sisällä ja muina aikoina liikkeellä lenkkivaatteet päällä, että tekipäs hyvää pukea jotain muuta välillä päälle. Ilma on ollut viime päivinä hieman haastava pukeutumisen suhteen. Oikein lämpimien kelien jälkeen tulikin paljon viileämpi keli. Tämä asu piti lämpimänä vaikka jalat olivatkin vailla verhoilua.

Yllättikö ketään, että taas mentiin tällä perusvarmalla mustalla värillä?

Elena

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti